Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Donald Trumpin valinta itketti yliopistolla neljä vuotta sitten – nyt suomalaiset koripallonuoret todistivat ennätyksellisiä vaaleja: “Kaikki halusivat ottaa asioista selvää”

Suomalaisten koripallolupausten joukkueissa iloittiin, kun Joe Biden julistettiin Yhdysvaltojen presidentinvaalien voittajaksi.

Lotta-Maj Lahtinen
Lotta-Maj Lahtinen (kuvassa pallon kanssa) on aloittamassa kolmatta kauttaan Georgia Techin paidassa. Kuva: William Howard/Icon Sportswire via Getty Images
  • Tuomo Mäenpää
  • Antti-Jussi Sipilä
  • Roope Visuri

– Katsottiin vaaleja. Porukka itki. Oli aika tunteellinen hetki, eikä hyvällä tavalla, kun Trump valittiin, suomalainen koripallolupaus Remu Raitanen kuvailee tunnelmia neljän vuoden takaa.

Tuolloin Remu Raitanen oli Kaliforniassa ja pelasi San Franciscon yliopistossa. Koulussa tyrmistyttiin, kun Donald Trump voitti Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Nyt neljä vuotta myöhemmin suomalaiskoripalloilijat ovat päässeet todistamaan joukkueissaan iloisempia hetkiä.

Lauantaina pitkän rumban päätteeksi varmistui, että Joe Bidenille oli asettunut tarpeeksi valitsijamiehiä voittoa varten. Amerikkalaismediat julistivat Bidenin vaalien voittajaksi. Istuva presidentti Donald Trump taipui Bidenille, vaikka onkin vielä tähänkin päivään saakka kiistänyt tappionsa ja pitänyt vaaleja vilpillisenä.

Tällä viikolla Suomea EM-karsinnoissa edustava Lotta-Maj Lahtinen pelaa yliopistokoripalloa Georgia Techin yliopistossa. Georgia on yksi vaa’ankieliosavaltiosta, jossa ei ollut etukäteen selvää kannatusta demokraattien Bidenille tai republikaanien Trumpille. Moni vaaleja seurannut jännittikin Georgian tilannetta. Biden ohitti Trumpin perjantaina Georgian äänissä. Georgian saalista ei lopulta tarvittu, että Biden pystyttiin julistamaan voittajaksi.

Vieläkään lopullista tulosta osavaltiosta ei ole saatu, mutta Biden on voittamassa Georgian. Bidenin juhlat alkoivat osavaltiossa muun maan tapaan lauantaina.

– Vaalit ovat olleet Georgiassa pääpuheenaihe pari viikkoa. Georgia kääntyi demokraattien puolelle viime tipassa. Lauantaina oli kyllä aikamoiset ruuhkat joka paikassa. Ihmiset lähtivät tööttäilemään autoja, Lahtinen kertoo tunnelmista paikan päällä viikonloppuna.

Georgia Atlanta 7.11.2020
Georgiassa Atlantassa Bidenin kannattajat rynnistivät kaduille vaalivoiton varmistumisen jälkeen. Kuva: EPA-EFE/CHRIS ALUKA BERRY

Georgia Techin joukkueen pelaajat olivat myös olleet vapaaehtoisina auttamassa ihmisiä äänestyspaikalla vaalipäivänä viikko sitten.

– Meidän joukkueessa kaikki tytöt olivat Bidenin puolella. He olivat iloisia tästä lopputuloksesta, Lahtinen kertoo.

Utahin osavaltiossa Trump voitti äänestyksen ja sitä kautta valitsijamiehet, mutta paikallisen yliopiston koripallojoukkueessa oltiin Bidenin puolella.

– Sanoisin, että kaikki olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Emme puhuneet suoraan siitä, ketä äänestimme. Mutta olimme onnellisia, kun kuulimme Bidenin voittaneen, Utahin yliopistossa pelaava Suomen maajoukkuekoripalloilija Mikael Jantunen kertoo.

Nuorten into äänestää näkyi myös suomalaisten joukkueissa

Varapresidenttiehdokkaat Kamala Harris ja Mike Pence kävivät vaalikampanjan aikana myös väittelyn Utahin yliopiston tiloissa. Jantusen mukaan joukkueella olikin aika hyvin tiedossa, millaisia asioita presidenttiehdokkaat edustavat.

– Meillä oli aika paljon puhetta jo ennen vaaleja, että kaikki äänestävät, joilla on siihen mahdollisuus, Jantunen sanoo.

Mikael Jantunen
Mikael Jantunen (keskelllä) vääntää Utahin yliopistossa. Kuva: Ethan Miller/Getty Images

Myös Lahtisen joukkueessa oltiin myös puhuttu paljon, miten olisi itse mahdollista vaikuttaa vaalien lopputulokseen. Vaalit olivat lopulta myös tässä mielessä ennätykselliset. Vaalien äänestysprosentti nousi korkeimmaksi 120 vuoteen. Ensitietojen mukaan nuoria äänestäjiä oli liikkeellä enemmän kuin aiemmin, ja moni alle kolmikymppinen äänesti ensimmäistä kertaa.

– Ainakin meidän joukkueessa kaikki amerikkalaiset äänestivät. Suurin osa heistä oli vielä ensikertalaisia. Oli ehkä isoin juttu, että kaikki halusivat ottaa asioista selvää ja olla aktiivisia, Lahtinen kertoo.

Vaikka Georgiassa vaalitulos onkin tiukka, suomalaiskoripalloilija ei ole törmännyt näkyviin kannanottoihin Trumpin puolesta.

– Aika moni republikaani on ollut nyt hiljaisesti republikaani. Tiedän, että todella moni opiskelukaverini vanhempi on republikaani. Mutta on pakko sanoa, että on ollut sosiaalista painetta. Nämä poliittiset mielipiteet eivät tule hirveästi esille. Demokraattien kannatusta on tuotu enemmän esiin, Lahtinen avaa.

Jantunen näki Utahissa naapurustossa sekä Trumpia että Bideniä tukevia kylttejä.

– Kansa on jakautunut aika lailla kahteen. Joko kannatetaan Bidenia tai Trumpia ja sitten heitä kannatetaan sataprosenttisesti, Jantunen sanoo.

San Francisco Bidenin voiton jälkeen
San Franciscossa alkoivat isot juhlat Joe Bidenin voiton kunniaksi lauantaina. Kuva: EPA-EFE/DAVID ODISHO

Neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Lapuan Kobriin ammattilaiseksi siirtynyt Raitanen on seurannut sosiaalisesta mediasta iloa tuloksesta.

– Instagram-postauksissa porukka juhlii, että Biden valittiin. Kaliforniassa kukaan ei kannata avoimesti Trumpia. Ainakaan niistä ihmisistä, joita itse tiedän. Bidenin voittoa juhlitaan siellä ihan täysillä, Raitanen avaa tunnelmia perinteisesti demokraateille vahvassa ja muutenkin liberaalissa osavaltiossa.

Nyt Yhdysvalloissa monet odottavat, mitä konkreettisia seurauksia presidentin vaihtumisella on. Tunnelma on odottava myös suomalaisten koripallojoukkueissa.

– Moni haluaa oikeasti nähdä sen muutoksen, mitä esimerkiksi NBA:ssa on tuotu vahvasti esiin. Pelkkää valintaa ei haluttu. Monet pelaajat odottavat muutosta normaaliin elämään, Jantunen toteaa.

Lue lisää:

Valitsijat vahvistivat Joe Bidenin presidentiksi – Yle seurasi USA:n vaalisyksyä

Voiko Trumpista tulla vielä USA:n presidentti hyvien juristien avulla? Lyhyet vastaukset siitä, mitä vaalit hävinnyt presidentti voi seuraavaksi tehdä

Koripalloilija Remu Raitanen vaihtoi San Franciscon Lapuaan – kuuntele Yle Pohjanmaan haastattelu

Suomen koripallotähti Awak Kuier joutui ihmeellisen sekamelskan keskelle – karanteenissa EM-karsintakuplassa

Kovapäinen suomalaislupaus teki vaikutuksen Yhdysvaltojen kivikovassa koripallosarjassa heti tulokaskaudellaan – "Hän on jopa alkanut ottaa johtajan roolia"

Mikael Jantunen uskoo pääsevänsä heti pelaamaan Utahissa – "Päävalmentaja on pelannut NBA:ssa ja tietää mitä tekee"