Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump kiistää edelleen viikko sitten pidettyjen presidentinvaalien tuloksen ja toistaa vaaleissa esiintyneen laajaa vilppiä. Myös osa republikaaneista on pitänyt esillä vilppiväitteitä.
Pitäviä todisteita tällaisesta laajasta vilpistä ei kuitenkaan ole esitetty, vaikka presidentin asianajajat ovatkin nostaneet lukuisia kanteita eri osavaltioissa.
The New York Times -sanomalehti on selvittänyt jokaisen osavaltion vaaliviranomaisilta havaintoja huijauksesta. Tulos on, ettei yhdessäkään osavaltiossa ole havaittu merkkejä laajamittaisesta vaalivilpistä.
Joissakin osavaltioissa havaittiin muutamia sellaisia ongelmatapauksia, joita on ollut aiemmissakin vaaleissa. Muutama ihminen on esimerkiksi käynyt äänestämässä kahdesti tai laskennassa on sattunut pieniä huolimattomuusvirheitä. Nämä epäselvyydet eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet vaalitulokseen.
Kyselyyn vastanneiden vaaliviranomaisten joukossa on sekä republikaaneja että demokraatteja. Nämä katsovat vaalien onnistuneen jopa poikkeuksellisen hyvin ottaen huomioon aiempia vaaleja suuremman äänestäjämäärän ja koronaviruspandemian aiheuttamat vaikeudet.
Lehden mukaan joissakin osavaltioissa republikaanipuolueen sisällä on syntynyt riitoja joidenkin poliitikkojen syyttäessä oman puolueensa vaalivirkamiehiä siitä, etteivät nämä ole estäneet "laajaa vaalivilppiä". Syytösten kohteiksi joutuneiden republikaanien mukaan mitään tällaista vilppiä ei kuitenkaan ole ollut.
Postihuijausväite olikin valhe
Republikaanipuolueen esimerkkinä vaalivilpistä esittelemä tapaus, jossa postivirkailija kertoi Pennsylvanian osavaltiossa tehdystä huijauksesta on osoittautunut vääräksi. Kyseinen työntekijä on The Washington Post -sanomalehden mukaan tunnustanut valehdelleensa.
Postityöntekijä sanoi tapausta tutkineille viranomaisille keksineensä tarinan, jonka mukaan postin johtoon kuuluva henkilö olisi määrännyt virkailijoita aikaistamaan äänestyspäivän jälkeen saapuneiden äänestyslippujen päivämäärät. Tällaisen huijauksen ansiosta myöhästyneet äänet olisi voitu hyväksyä laskennassa.
Republikaanisenaattori Lindsey Graham käytti kyseistä tapausta esimerkkinä vaalivilpistä oikeusministeriölle lähettämässään kirjeessä, jossa hän vaati tutkintaa. Kertomusta on pidetty tärkeänä todisteena sen vuoksi, että kyseinen työntekijä antoi siitä valaehtoisen lausunnon. Trumpin kampanja toimitti lausunnon Grahamille.
Tapauksen paljastumisesta valheeksi on kertonut Washington Postille kolme nimettömänä pysyttelevää virkamiestä. Virkamiesten mukaan työntekijä perui aiemman valaehtoisen todistuksensa. Myös edustajainhuoneen demokraatit ovat vahvistaneet tapauksen.
Vilppiväitteen esittänyt postityöntekijä näyttää silti julkisuudessa pysyvän alkuperäisen väitteensä takana, sillä hän julkaisi lehden mukaan tiistaina Youtubessa videon, jossa hän kiistää peruneensa aiemman lausuntonsa. Washington Post ei ole tavoittanut työntekijää kommentoimaan asiaa.
Lue myös:
Päivittyvä seuranta USA:n vaalien jälkipelistä
Twitter piilotti harhaanjohtavina useita Trumpin tviittejä vaaleista, Trump tuohtui somejätille