Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Saaristomeren pohjasta löytyi ensimmäisen maailmansodan aikainen kosketusmiina – ei vaaraa ympäristölle

Merivoimat päättää ensi viikolla, raivataanko miina vai jätetäänkö se paikalleen. 

Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneen ohjaamossa, matkalla Rankin linnakkeelle.
Miina löytyi Rannikkolaivaston yhtymäharjoituksen aikana. Arkistokuva. Kuva: Jani Saikko / Yle
  • Hannu Vähämäki

Saaristomereltä on löytynyt vanha merimiina. Miinan havaitsi miinantorjunta-alus Katanpää Vidskärin eteläpuolella viime keskiviikkona Rannikkolaivaston yhtymäharjoituksen aikana.

Kyseessä on tämän hetkisen arvion mukaan ensimmäisen maailmansodan aikana laskettu kosketusmiina.

Rannikkolaivaston esikuntapäällikkö, komentaja Mikko Villikari kertoo, että miina on pohjassa eikä siitä ole vaaraa ympäristölle.

Merivoimat päättää ensi viikolla, raivataanko miina vai jätetäänkö se paikalleen.

Samalta alueelta löydettiin aiemmin syksyllä toinen vastaavankaltainen merimiina Suomen ja Ruotsin yhteisessä miinantorjuntaharjoituksessa.

Lue lisää:

Ensimmäisen maailmansodan aikainen merimiina löytyi yllättäen Saaristomereltä – miina raivattiin Suomen ja Ruotsin sotaharjoituksessa