Vakavan koronaviruskriisin keskellä elävä Peru on jäänyt ilman presidenttiä. Kaksi presidenttiä ehti menettää paikkansa viime viikon aikana, eikä uutta presidenttiä onnistuttu valitsemaan sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön venyneessä kongressin istunnossa.
Kongressi äänesti uudesta presidentistä, mutta ehdolla ollut Rocío Silva-Santisteban onnistui saamaan vain 42 parlamentaarikon tuen. 52 äänesti vastaan ja 25 tyhjää.
Kongressin on määrä käsitellä asiaa uudelleen tämän päivän aikana.
Peru ajautui poliittiseen kriisiin sen jälkeen, kun kongressi äänesti viikko sitten presidentti Martín Vizcarran erottamisen puolesta tämän "moraalisen kykenemättömyyden" vuoksi. Vizcarran jätettyä tehtävänsä uudeksi presidentiksi nousi kongressin puhemies Manuel Merino.
Vizcarran ero ja Merinon nousu presidentiksi aiheuttivat Perussa laajoja mielenosoituksia, joita poliisi yritti kukistaa kovin ottein. Kaksi mielenosoittajaa kuoli ja kymmeniä loukkaantui, minkä jälkeen Merino ilmoitti sunnuntaina eroavansa presidentin tehtävistä.
Mielenosoittajat olivat kaduilla myös sunnuntaina, mutta protestien kerrottiin sujuneen nyt rauhallisesti.
Sekä Vizcarraan etä Merinoon on kohdistettu syytöksiä korruptiosta. Kongressin halun erottaa Vizcarra presidentin tehtävästä epäillään kuitenkin johtuneen pikemminkin hänen halustaan puuttua Perua vaivaavaan korruptioon. Kongressi pyrki kaikin tavoin estämään tällaiset toimet.
Yhtä presidenttiä lukuun ottamatta kaikki Perua 35 viime vuoden aikana palvelleet presidentit on joko tuomittu korruptiosta tai ainakin he ovat olleet korruptiosyytösten kohteina.
Kongressin 130 jäsenestä ainakin 68 on ollut epäiltynä rikoksista, jotka vaihtelevat korruptiosta henkirikokseen. Parlamentaarikoilla on syytesuoja, minkä arvioidaan houkuttelevan rikoksista epäiltyjä hakeutumaan ehdokkaiksi vaaleissa.
Perussa on määrä järjestää presidentinvaalit ja parlamenttivaalit huhtikuussa.
Lisää aiheesta: