Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Britanniassa työväenpuolueesta väliaikaisesti erotettu Jeremy Corbyn palasi puolueeseen

Jäsenyyden palauttaminen ei miellyttänyt kaikkia puolueessa.

Britannian työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn median piirittämänä lähtiessään kotoaan tappion jälkeen 13. joulukuuta.
Corbyn jätti tehtävänsä puolueen johdossa tämän vuoden huhtikuussa. Kuva: Facundo Arrizabalaga / EPA
  • STT

Britanniassa pääoppositiopuolue labourista väliaikaisesti erotettu Jeremy Corbyn sai tiistaina palata puolueeseen.

Puolueen entisen johtajan jäsenyys jäädytettiin viime kuussa, kun maan tasa-arvo- ja ihmisoikeuskomission raportissa sanottiin Corbynin johtaman labourin vähätelleen ja torjuneen valituksia juutalaisvastaisuudesta tai jopa edesauttaneen sitä.

Corbyn tuomitsi tuolloisessa vastauksessaan antisemitismin mutta syytti poliittisia vastustajiaan ja tiedotusvälineitä ongelman paisuttelusta. Ennen jäsenyyden palauttamista Corbyn perui puheensa.

Corbyn kiitteli Twitterissä tukijoitaan ja vetosi liikkeen yhtenäisyyden puolesta.

Jäsenyyden palauttaminen ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia puolueessa, sillä monet pitivät puheiden pyörtämistä epäaitona ja riittämättömänä.

Labourin nykyinen johtaja Keir Starmer sanoi Twitterissä, että hänen ykkösprioriteettinsa on edelleen antisemitismin kitkeminen ja riippumattoman valitusprosessin luominen.

Lue myös:

Britanniassa työväenpuolue on erottanut määräajaksi entisen johtajansa Corbynin – taustalla raportti, joka paljasti puolueen juutalaisvastaisen kulttuurin