Viime syksynä susikiista roihahti jälleen. Yhdet demonisoivat tutkijat, toiset näkivät susialueen paikalliset verenhimoisina idiootteina. Poliitikot haistoivat tilaisuutensa ja löivät vettä punaisena hehkuvalle kiukaalle. Susiasia on jälleen niin solmussa, ettei se purkaudu ilman raikkaita ideoita.
Joten tässäpä muutama!
Lupaan jo nyt, ne ovat pöyristyttäviä ja mahdottomia.
Aluksi esittelen kolme perusasiaa, joiden varaan ideat rakennan.
Ensiksikin susi kuuluu suomalaiseen luontoon. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, ei vaikka ex-pääministeri tokaisisi, että nappi otsaan, koska vaalit tulevat ja susialueet näyttävät valuvan perussuomalaisille.
Toisekseen suomalaiset fiksuina sivistysvaltion kasvatteina ovat sitoutuneet siihen, että kanta säilyy elinvoimaisena. Sen minimitasoksi on määritelty 25 lisääntyvää paria.
Kolmanneksi, kuten amerikkalaistutkijat Mech ja Boitani ovat todenneet, susi ja suurpedot voivat menestyä vasta, kun ne saavat paikallisten hyväksynnän.
Ja nyt, vedä syvään henkeä, sillä se on menoa.
Idea numero 1. Poronhoitoalueen etelärajaa tulisi siirtää joitakin satoja kilometrejä pohjoiseen.
Nyt susi on käytännössä lainsuojaton poronhoitoalueella. Sinne harhautuneet tapetaan yleensä luvan kanssa. Tutkijoidenkin mielestä susia kannattaa suojella mieluummin poronhoitoalueen ulkopuolella.
Idea poronhoitoalueen siirtämisestä Etelä-Lappiin ei ole minun vaan Erkki ”Susi” Pulliaisen. Jos oikein muistan, Pulliaisen idea oli, että poronhoitoalueen siirtämisen myötä susille avautuisi vaaraton reitti Skandinavian suljettuja populaatioita rikastuttamaan.
On muitakin syytä, miksi poronhoitoalueen siirtäminen voisi olla järkevää. Susille tulisi lisää elintilaa. Kahdenkymmmenenviiden parin kanta levittäytyisi suuremmalle alueelle ja konflikti kenties lientyisi. Toki pohjoisen metsästäjät ja lampurit olisivat uuden edessä, kun perinteiselinkeino ei hoitelisikaan susia pois.
Poronhoito on etelässä harvemman ammatti, joten taloudelliset menetykset olisivat korvattavissa. Kulttuuriset menetykset ovat vaikeampia.
Etelässä poronhoito myös törmäilee pohjoisia paliskuntia useammin muiden elinkeinojen kuten maatalouden kanssa eikä rajan siirto heikentäisi alkuperäiskansan oikeutta kulttuuriinsa.
Päinvastoin.
Myös se kutkuttaa, että metsäpeura, luontomme hienoimpia ja meille historiallisesti tärkeimpiä eläimiä, pääsisi poroaidan takaa pohjoisen laajemmille palkisille. Rajan siirto tietäisi hyvää myös muille suurpedoille.
Viro ampuu, Suomi suojelee.
Idea numero 2. Sudesta täytyy tehdä tavoiteltu riistalaji ja sitä tulee metsästää säännöllisesti. Tämäkään idea ei ole omani. Minulle sen kertoi vuosia sitten veljeni Jussi.
Idea perustuu siihen, että metsästettävänä lajina metsästäjät ottaisivat suden omakseen. Koiria tappavasta paholaisesta tulisi tavoiteltu arvosaalis. Etuna olisi myös se, että paikallisille tulisi tunne, että he voivat vaikuttaa asioihinsa, ja se, että susi pysyisi varmasti ihmisarkana.
Esimerkiksi tästä käy Viro. Virossa susi on EU:n luontodirektiivin liitteessä V, Suomessa liitteessä IV, lukuun ottamatta poronhoitoaluetta, jossa se on liitteessä V.
Liite IV:ssä on lajeja, ”jotka edellyttävät tiukkaa suojelua.” Liitteessä V ovat lajit ”joiden ottaminen luonnosta ja hyväksikäyttö voi vaatia hyödyntämisen sääntelyä.”
Ja sama suomeksi. Viro ampuu, Suomi suojelee. Tänä talvena Viro aikoo ampua 140 sutta, siis puolet kannastaan. Virossa susia on Suomea enemmän, salametsästys on vähäistä, Suomessa se taas on joidenkin arvioiden mukaan yleisin kuolinsyy.
Miksei Viron tie voisi olla myös Suomen tie?
Tutkimuksen on oltava avointa ja neutraalia eikä tulinenkaan kritiikki saa vaikuttaa siihen.
Idea numero 3: Jokaisen on otettava vastuu teoistaan.
Tämä tarkoittaa montaa asiaa. On keskityttävä asioihin, joihin voi vaikuttaa. On lopetettava syyttely ja palautettava luottamus.
Tutkimuksen on oltava avointa ja neutraalia eikä tulinenkaan kritiikki saa vaikuttaa siihen.
Koiriensa puolesta pelkäävät metsästäjät voisivat kehittää metsästystapojaan ja -koiriaan. Suomalainen metsästyskoirakulttuuri kehittyi aikana, jolloin susi oli poissa. Susi ei ole enää lähtemässä pois, joten on lopetettava vihaaminen ja mietittävä koira uudestaan.
Millainen on hyvä metsästyskoira maisemassa, jonka yhtenä reunaehtona on susi?
Siinä hankalasti toteutettavat ideani, jotka halusin sanoa ääneen, koska asia saisi jo nytkähtää eteenpäin. Kymmenien vuosien susijumi ei ole hyväksi kenellekään – ei sudelle eikä ihmiselle.
Pekka Juntti
Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva toimittaja ja kirjailija, joka on seurannut susiasiaa niin metsästyskoiraharrastajana kuin yliopisto-opiskelijan roolissa.
Kolumnista voi keskustella 5.1. klo 23.00 saakka.