Suomalainen Counter-Strike: Global Offensive -pelin ammattilainen Elias "Jamppi" Olkkonen on valittanut hovioikeuteen pelikieltoaan koskevasta Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksestä.
Valituksessaan Olkkonen vaatii hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden päätöksen hylätä Olkkosen peliyhtiö Valvea vastaan nostama kanne ja palauttamaan asian takaisin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. 19-vuotias Olkkonen haki käräjäoikeudelta pelikieltonsa purkua.
Counter-Strike: Global Offensive -pelin julkaisseen peliyhtiön Valven automaattinen huijauksenesto asetti vuonna 2015 pelikiellon pelitilille, jonka Olkkonen oli luonut aiemmin samana vuonna. Olkkoseen liitetylle pelitilille asetettu pelikielto on estänyt häntä osallistumasta Valven järjestämiin pelin major-suurturnauksiin, mutta Olkkonen on kiistänyt huijanneensa tilillä itse.
Olkkonen kertoi käräjäoikeudelle luoneensa uuden CS:GO-pelitilin syksyllä 2015 kavereidensa kanssa pitämänsä LAN-tapahtuman yhteydessä. Olkkonen väittää luovuttaneensa pelitilin samana iltana ystävälleen, jotta tämä voisi osallistua peleihin. Pelitilille asetettiin VAC-pelikielto pelissä kiellettyjen apuohjelmien käytöstä marraskuussa 2015.
Nykyään suomalaisen ENCE-joukkueen riveissä pelaava Olkkonen haki käräjäoikeudelta myös yli 260 000 euron vahingonkorvauksia. Olkkosen mukaan pelikielto esti hänen liittymisensä OG-joukkueeseen ja aiheutti mittavan ansionmenetyksen.
Olkkonen nosti kanteen yhdysvaltalaisen Valve-pelijätin saksalaista tytäryhtiötä vastaan ja haki pelikiellon purkua kohtuuttomien sopimusehtojen perusteella. Kanteen mukaan peliä ostettaessa solmituissa sopimuksissa ei ole esimerkiksi mainittu mitään siitä, että VAC-pelikiellon perusteella pelaajilta voidaan evätä osallistumisoikeus major-turnauksiin.
Valitus: Olkkonen on asiassa kuluttaja, EU-tuomioistuimelta pyydettävä tarvittaessa ennakkoratkaisu
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus totesi päätöksessään, ettei se ole EU-lainsäädännön mukaan toimivaltainen käsittelemään asiaa.
Olkkonen nosti kanteen Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa, koska se on hänen kotipaikkansa mukainen oikeusistuin. Käräjäoikeuden mukaan Olkkonen ei kuitenkaan ole asiassa kuluttaja, vaan ammatinharjoittaja, joten riita-asian käsittelylle Suomessa Saksan sijaan ei ole perusteita. Tämän vuoksi käräjäoikeus päätti ratkaisussaan jättää Olkkosen nostaman kanteen tutkimatta.
Olkkosen asianajajana toimiva asianajotoimisto Teperi & Co perustelee valituksessa Olkkosen kuluttaja-asemaa ja väittää käräjäoikeuden tulkinneen väärin asiaan liittyviä EU-tuomioistuimen ratkaisuja, joiden perusteella hänet on tulkittu asiassa elinkeinonharjoittajaksi. Valituksessa huomautetaan myös, ettei Olkkonen ole ollut e-urheiluammattilainen vielä vuonna 2015, kun pelitili on luotu ja pelikielto asetettu.
Valituksessa pyritään myös kumoamaan käräjäoikeuden näkemys siitä, ettei Olkkosella ole sopimussuhdetta Valven saksalaisen tytäryhtiön Valve GmbH:n kanssa. Valituksessa todetaan, että Valve on päivittänyt pelitileihin liittyvää Steam-tilaussopimusta vuonna 2019 ja lisännyt tytäryhtiönsä sopimuksen osapuoleksi.
Tytäryhtiö on lisäksi listattu palveluntarjoajaksi EU-asiakkaille tarkoitetussa sähköisen riidanratkaisun palvelussa. Olkkonen yritti ennen oikeuskanteen nostamista ratkaista asian riidanratkaisun kautta, mutta Valve GmbH kieltäytyi vedoten Olkkosen asemaan e-urheiluammattilaisena kuluttaja-aseman sijaan. Saksalaisyhtiö ei kuitenkaan tuolloin kiistänyt asemaansa tilaussopimuksen osapuolena, joten Olkkosen asianajajien näkemyksen mukaan tytäryhtiö on hyväksynyt tuolloin olevansa sopimusosapuoli.
Valituksessa Olkkosen asianajajat pyytävät hovioikeutta hakemaan tarvittaessa EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Olkkosen asemasta kuluttajana. Ennakkoratkaisua voidaan tarvita myös koskien sopimussuhteen olemassaoloa Valven listattua tytäryhtiönsä palveluntarjoajaksi verkkovälitteisessä riidanratkaisussa, mutta kiistäessä silti tytäryhtiön aseman sopimusosapuolena.
Lue myös: