Viime vuoden lokakuussa Saksan Hallessa synagogaiskua yrittänyt saksalaismies tuomittiin maanantaina elinkautiseen vankeuteen. Mies sai tuomion kahdesta murhasta ja useista murhanyrityksistä.
Aseistautunut, 28-vuotias mies yritti tunkeutua synagogaan itäisessä Saksassa sijaitsevassa Hallessa jom kippur -juhlapäivänä.
Miehen aikeet epäonnistuivat, koska hän ei onnistunut murtamaan synagogan turvaovea.
Synagogassa oli hyökkäyksen aikana 52 ihmistä rukoilemassa.
– Ilman erikoiskestävää turvaovea hän olisi tehnyt verilöylyn, tuomari Ulrike Mertens sanoi lukiessaan tuomiota uutistoimisto AFP:n mukaan.
Hyökkääjä ampui tämän jälkeen kaksi sivullista ihmistä.
Tekijä ei kadu, kiisti oikeudenkäynnin aikana holokaustin
Ampuja kuvasi hyökkäyksensä ja lähetti sen suorana verkossa.
Mies on myöntänyt, että veritekoa motivoi antisemitismi ja äärioikeistolainen ajattelu.
Viisi kuukautta kestäneessä oikeudenkäynnissä hyökkääjä kielsi holokaustin eikä osoittanut katumusta teostaan.
Juutalaisiin kohdistuvien rikosten määrä on kasvanut Saksassa viime vuosina. Viime vuonna kirjattiin yli kaksi tuhatta rikkomusta, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.
Lue myös: