Urheilijat joutuvat muiden suomalaisten tavoin odottamaan koronarokotustaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek tyrmää julkisessa keskustelussa levinneet huhut ja väärinkäsitykset siitä, että ammattinsa puolesta paljon matkustavat urheilijat saisivat rokotusjonossa ohituskaistan.
– Ohituskaistoja ei ole tällä hetkellä ollenkaan käytössä, niin urhelijoille, poliitikoille kuin kellekään muullekaan, Nohynek toteaa Yle Urheilulle puhelimitse.
Valtioneuvosto hyväksyi Suomen rokotusstrategian 2. joulukuuta. Rokotukset aloitetaan terveydenhuollon ammattilaisista ja hoitokotien henkilökunnasta. Sen jälkeen rokotusvuorossa ovat ikäihmiset ja lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluvat henkilöt.
Nohynek arvioi, että laajempaan rokottamiseen päästään maaliskuun aikana. Rokotusten valtakunnallisen läpiviemisen aikatauluun vaikuttaa suuresti se, kuinka paljon rokotetta saadaan maahan.
– Jos kaikki menee hyvin, kuvittelisin että kesään mennessä, kesän puolivälissä tai kesän lopussa olisimme sellaisessa tilanteessa, että valtaosa sellaisista aikuisista, jotka haluavat rokotteen ottaa, ovat sen saaneet. Ei tämä ihan käden käänteessä onnistu.
Mäkelä-Nummela ei huoleta kilpailla ilman rokotetta
Kesältä 2020 vuodella eteenpäin lykätyt kesäolympialaiset järjestetään Tokiossa heinä-elokuussa. Tokion olympialaisiin jo valituista urheilijoista ampuja Satu Mäkelä-Nummela ja kestävyysjuoksija Topi Raitanen ovat eri linjoilla rokottamisen suhteen.
Neljänsiin olympialaisiinsa valmistautuva Mäkelä-Nummela, 50, on tyytyväinen, ettei hän edes saisi koronarokotetta vielä moneen kuukauteen. Hän haluaa ensin nähdä, minkälaisia vaikutuksia uudella rokotteella on.
– En kyllä ole ensimmäisten joukossa sitä käsi pystyssä hakemassa. Jos ei ole pakko ottaa, en tule sitä ottamaan. Mutta voi olla, että Tokiossa he sitä vaativat, että pitää olla piikitettynä, niin sitten sillä mennään, vuonna 2008 Pekingissä trapin olympiakultaa voittanut Mäkelä-Nummela sanoo.
Mäkelä-Nummelaa ei huoleta kilpailla olympialaisten kaltaisessa jättitapahtumassa ilman rokotetta. Orimattilalainen on lähdössä leirille näillä näkymin Espanjaan heti alkuvuodesta, sillä olosuhteet talviharjoitteluun ovat kotimaassa kehnohkot.
– Joudun lähtemään treenaamaankin tammikuussa ilman rokotetta. Täällä kotimaassa pääsin treenaamaan huhtikuun lopussa, lähellä toukokuun alkua, mikä on liian myöhään, kun ajatellaan kisakoneeseen menoa. Joka tapauksessa on ilman piikkiä lähdettävä reissuun ja treenaamaan.
Raitanen malttaa odottaa vuoroaan
3 000 metrin estejuoksussa olympiapaikan jo kesällä 2019 varmistanut Topi Raitanen on suunnitellut ottavansa rokotteen, kun sen aika koittaa.
– Hienoa, että on saatu paljon eri rokotteita tähän. Luotan siihen, miten lääkärit meitä ohjeistavat sen asian suhteen. Lääkärit suosittelevat sen ottamaan, joten niin toimitaan, Raitanen kertoo.
Tokion olympialaisiin on vielä aikaa seitsemän kuukautta, ja maailmanlaajuinen koronavirustilanne saattaa muuttua nopeasti. Raitanen ei ole vielä ehtinyt murehtia, ehtiikö hän saada koronarokotteen ennen uransa ensimmäistä olympiaedustusta.
– En ole vielä niin pitkälle ajatellut. Siinä järjestyksessä mennään, mitä viranomaiset sanovat, ja niin sen pitääkin mennä.
Suomen talviolosuhteet ovat kestävyysjuoksijoille kaikkea muuta kuin ihanteelliset, vaikka alkutalvi onkin ollut Suomessa leuto. Raitanen on selvitellyt, missä ja miten hän voisi valmistautua tärkeään olympiavuoteen laadukkaasti ja samalla välttää riskiä saada koronavirustartunta. Mahdollisen ulkomaan leirin kohde on vielä selvittelyn alla.
– Väistämättä Suomen talvessa joutuu hakemaan välillä halliolosuhteita ja mennä kuntosalille myös. Toivon, että pääsisin talven aikana sulalle maalle tekemään laadukasta työtä. Se on monen asian puntarointia niin urheilullisesti kuin lääketieteen näkökulmasta, Raitanen sanoo.
Lue myös: