Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

ENCE penkitti ja siirtolistasi tähtipelaajansa Miikka "suNny" Kempin

Organisaation mukaan penkityspäätös syntyi yhteisymmärryksessä Kempin kanssa.

Miikka Kemppi Champions Cup -turnauksessa.
Kuva: Jussi Jääskeläinen / ENCE
  • Jaakko Palvaila

Suomalainen e-urheiluorganisaatio ENCE on penkittänyt CS:GO-joukkueensa tähtipelaaja Miikka "suNny" Kempin.

ENCE kertoi asiasta tiistai-iltana Twitterissä. Joukkueen pelinsisäisenä johtajana toiminut Kemppi on pelannut ENCEn riveissä elokuusta 2019 lähtien.

Organisaation mukaan penkityspäätös syntyi yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Samalla Kempille on käytännössä annettu oikeus neuvotella siirtymisestä toisen joukkueen riveihin.

ENCEn tiedotteessa todetaan organisaation rakentavan uusiksi Counter-Strike: Global Offensive -pelin joukkuettaan. Lisätietoja joukkueen suunnitelmista on tiedotteen mukaan luvassa ensi vuoden puolella.

Joukkueella on tällä hetkellä viisi kiinnitettyä sopimuspelaajaa, joista Kemppi ja Jere "sergej" Salo eivät ole mukana joukkueen pelaavassa kokoonpanossa. Penkitettyjen pelaajien lisäksi joukkueeseen on kiinnitetty Aleksi "allu" Jalli, Joonas "doto" Forss ja Elias "Jamppi" Olkkonen.

Lue myös:

E-urheilun tähtipelaaja Miikka Kemppi kertoo nyt lajin vaietusta puolesta – miljoonavoittojen hintana omien rajojen ylitys ja uupumus

HAVU teki kovan kaappauksen – Jani "Aerial" Jussila vaihtaa ENCEn kotimaiseen kilpailijaan

Kommentti: Minne menet, ENCE? Tähtijoukkueen lopullinen hajoaminen sotki seuran tulevaisuuden suunnitelmat