Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kahdessa vuodessa Suomessa on koulutettu lähes 200 naista urheilun johtotehtäviin – tämä kaksikko haluaa haastaa miehisen kulttuurin

Olympiakomitean järjestämä Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -koulutus vahvistaa naisjohtajien työtä seuroissa.

Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -hankkeen projektipäällikkö Nina Kaipio, Olympiakomitea, Grani Tenniksen toiminnanjohtaja Kirsi Lassooy ja Tampereen Tennisseuran puheenjohtaja Minttu Lampinen.
Olympiakomitean johtamassa koulutushankkeessa on mukana vain naisia. Kirsi Lassooy (kesk.) ja Minttu Lampinen (oik.) kuuntelevat projektijohtaja Nina Kaipion näkemyksiä. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
  • Petri Sjöblom

Minttu Lampinen ja Kirsi Lassooy osaavat ottaa ilon irti tapaamisissaan Espoon Grani Tenniksessä. Kokouspaperit vaihtuvat nopeasti tennismailoihin, ja hiki alkaa virrata, kun pallot saavat naisilta kyytiä vihreällä kentällä.

Lampinen on Tampereen Tennisseuran historian ensimmäinen naispuheenjohtaja ja Lassooy työskentelee Grani Tenniksen toiminnanjohtajana. Kaksikko osallistuu Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -koulutukseen, jolla tarjotaan verkostoja ja uusia johtamistapoja seuratyöhön.

– Aika paljossa olen mukana urheiluharrastuksen ja työni kautta. Ajattelin, että tämän hankkeen kautta saisi kuulla muistakin lajeista ja näkisin erilaisia lajeja. Lähdin hakemaan verkostoja ja vähän oppiakin siinä sivussa, Lampinen pohjusti kurssille osallistumistaan.

Lassooy on virallisesti Lampisen tutor, mutta käytännössä kaksikko on ystävystynyt arvostamaan toistensa osaamista.

– Pidän Kirsiä viisaana ja ajattelevana naisena. Kerran jäimme tänne Granin kentille katselemaan kahviosta muita pelejä. Hän alkoi puhua hallin laajennuksen rahoituksesta. Kirsillä oli päässään kaikkia numeroita, hakemuksia, pinta-alat, miten rakennetaan, padel-kenttien takaisin maksuajat. Nyt oli projekti hallinnassa, hienoja strategisia päätöksiä ja suunnitelmia.

Grani Tenniksen toiminnanjohtaja Kirsi Lassooy ja Tampereen Tennisseuran puheenjohtaja Minttu Lampinen.
Kirsi Lassooy (vas.) ja Minttu Lampinen valittiin marraskuussa Tennisliiton hallitukseen. Kaksikko osallistuu vahvasti liiton viestintään. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle

– Ajattelin, että tällaisen naisen messissä haluaisin olla jatkossakin, Lampinen ihasteli.

Ohjaustyö tuli Lassooylle puskista. Hankkeen aikana oppia on tullut myös oppilaalta.

– Olin otettu, kun Minttu pyysi mukaan. Tämä on ollut tosi voimaannuttavaa. Minttu on luonteeltaan hyvin kannustava ja tuonut uutta näkökulmaa asioihin.

– Konkreettisesti Minttu auttoi keväällä, kun haimme Business Finlandin tukia. Minttu oli niitä tehnyt aikaisemmin ja saimme hyvää tukea kevään hankalaan tilanteeseen, Lassooy kiitteli.

Miehiseen johtamiskulttuuriin muutoksia

Vuodesta 2018 Suomessa on koulutettu lähes 200 naista liikunnan ja urheilun eri johtotehtäviin, kaikkiaan neljässä eri projektissa. Pelkästään Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -hankkeen kautta kohennetaan kuudenkymmenen naisjohtajan osaamista.

Yhteisenä teemana on johtamiskulttuurin muutos Suomessa. Viestintäalalla työskentelevä Lampinen valittiin juuri Tennisliiton hallitukseen, kuten myös Lassooy.

– Kyselin viestintäsuunnitelmasta ja huomasin, että Tampereen Tennisseurassa on vielä paljon kehitettävää, miten tehdään kriisiviestintäsuunnitelmia. Meillä on myös kymmeniä tennisvalmentajia, joten miten uusien perehdytys tehdään, millaisia ohjeita on iltapäivätoiminnalle. Näitä en olisi kuullut ilman verkostumista yli lajirajojen, Lampinen kiitteli.

Minttu Lampinen, puheenjohtaja, Tampereen Tennisseura
Minttu Lampinen kehittää Tampereen Tennisseuran toimintaa yhdessä salibandyseura Classicin Pasi Peltolan kanssa. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle

Avoin ja runsas viestintä on toiminut Tampereella hankalan koronapandemian aikana. Lampisen mukaan naisjohtajan on helppo työskennellä miesten keskellä.

– Omat kokemukset ovat pelkästään hyviä. Minua kuunnellaan, saan huomion, ehkä erotun massasta. Siellä tullaan juttelemaan avoimesti pikkujutuista, jos tarvitaan föönit ja tossuimurit tai palloista irtoaa pölyä pukkareihin. Toisessa ääripäässä ovat isommat jutut: Kenttiä pitäisi rakentaa lisää. Mistä saadaan rahaa tai tuleeko lomautuksia?

– Aina ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta tullaan juttuun ja meillä on keskusteleva ilmapiiri Tampereella.

Urheilujohtamista pidetään yleisesti vaativana ja laajana työkenttänä. Lassooy pitää naisten asemaa Suomessa hyvänä, vaikka huippupaikat ovat pääosin miesten käsissä.

– Näen, että Suomessa on kenttä naisjohtajille auki, kunhan vain lähtee mukaan. Mies katsoo maailmaa eri tavalla kuin nainen. Urheilussa tulee erilaisia ihmisiä eri aloilta yhteen. Pitää pystyä multitaskaamaan kaikki yhteen. Ehkä nämä ovat äidillisiä piirteitä, en tiedä.

Lajiliitoissa liian vähän naisjohtajia

Lampisen ja Lassooyn kurssiasiat osuvat seurajohtamisen arkeen. Suomessa kaivataan naisjohtajia etenkin lajiliittoihin, joiden puheenjohtajista vain 13 prosenttia on naisia.

Olympiakomiteassa huudeltiin jo ensimmäisen naispuheenjohtajan puolesta, mutta marraskuun vaalit näyttivät, ettei aika ollut kypsä.

Entinen purjehtija ja kansanedustaja Sari Multala sekä Susanna Rahkamo hävisivät vaalit Helsingin pormestarille Jan Vapaavuorelle. Rahkamosta tuli ensimmäinen varapuheenjohtaja ja Multalasta toinen varapuheenjohtaja.

– Johtaminen on muutoksessa maailmalla, kaikkialla pitää varautua kulttuurin muutokseen. Nyt vastuullisuus, arvojohtaminen, ihmisten johtaminen ja tunneäly ovat nousseet esille. Tämä näkyy myös urheilussa, kertoo Nina Kaipio, joka on Olympiakomitean projektijohtaja.

Tulevissa koulutuksissa painotetaan vahvemmin johtamisen osaamista ja järjestöjohtamista.

Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -hankkeen projektipäällikkö Nina Kaipio, Olympiakomitea, Grani Tenniksen toiminnanjohtaja Kirsi Lassooy ja Tampereen Tennisseuran puheenjohtaja Minttu Lampinen.
Olympiakomitean järjestämä koulutus päättyy Kaipion, Lassooyn ja Lampisen osalta helmikuussa. Yhteistyö Grani Tenniksen ja Tampereen Tennisseuran kanssa jatkuu kuitenkin entiseen malliin. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle

– Lajiliittojen hallitusten puheenjohtajissa naiset on aikamoisessa vähemmistössä, ja sillä tasolla tarvitaan ripeitä muuutoksia. Urheilu on rakentunut vahvasti miesten maailmalle, mutta kun yritysmaailmassa naisia on johtavissa asemissa, niin eihän se ole ollut helppoa. Kun valtiovallan tasolla on käyty keskustelua hallituksen vahvoista naisista, niin se peilaa tätä yhteiskuntaa, Kaipio painottaa.

Rahkamo ja Itani esikuvina kaksikolle

Lampinen on tyytyväinen, että osallistui johtamiskoulutukseen. Tampereen Tennisseuran puheenjohtajan oma tulevaisuus on kuitenkin vielä auki.

– Minulla on viestintäpuolen toimistotyö muualla. Ehkä se helpottaa, että palkkarahat eivät ole tästä kiinni. Uskallan ajatella eri tavalla, olla eri mieltä ja haastaa. Nyt työ on mukavaa, kun operatiivisen työn hoitavat valmennuspäälliköt ja toiminnanjohtaja. Saan nauttia isosta kuvasta ja pelailla tennistä siellä välissä.

Lampisen esikuva on Rahkamo, joka rohkeasti tavoitteli Olympiakomitean ykköspaikkaa.

– Hänellä on mielenkiintoinen ura. Rahkamo on uskaltanut ottaa kantaa ja tehdä omia ratkaisuja. Pääsin tämän hankkeen kautta kuuntelemaan Rahkamon tarinaa. Siellä oli rohkeita valintoja, omilla aivoilla ajattelua, eikä vain virran ja muitten mukana menoa. Mielelläni katson, miten hänen uransa kehittyy.

Lassooy menee tenniskentällä mietteliääksi, mutta paljastaa oman suosikkinsa Suomen urheilujohtajista.

– Täytyy nostaa (Adecco Finlandin toimitusjohtaja ja Urheiluliiton puheenjohtaja) Sami Itani. Ostin hänen kirjansa, ja hänessä on jotakin kiinnostavaa urheilujohtajana ja henkilöstöjohtajana. Mielestäni juuri henkilöstöjohtaminen on haastavinta omassa työssäni. Seurassa on paljon erilaisia ihmisiä erilaisin koulutuspohjin. Niiden yhteensovittaminen ei ole ihan helppoa.