Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Ulkoministeri Haavisto: Tällaisia uutisia ei olisi odottanut Yhdysvalloista – maa on aina korostanut demokratian merkitystä

Haavisto on huolissaan parista seuraavasta viikosta, jolloin Trump on vielä vallassa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto.
Haavisto pelkää, että Trumpin kannattajat jatkavat häirintää vallanvaihdon alla. Kuva eduskunnasta 21.12. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
  • Marika Harjumaa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pitää Washingtonin mellakoita järkyttävinä ja pysäyttävinä.

– Onhan tämä aivan poikkeuksellista missä tahansa demokratiassa, ja tietysti tätä Yhdysvalloista odottaisi varmaan vähiten, Haavisto sanoi Ylen aamussa.

Hänen mukaansa tilanne on hämmentävä varsinkin siksi, että perinteisesti Yhdysvalloissa on ollut vahva demokratia.

– Yhdysvallat on korostanut demokratian merkitystä, puhutaan sitten Venezuelasta tai Valko-Venäjästä, ja nyt itse näyttävät huonoa mallia vaalien yhteydessä – että joudutaan pääkaupunkiin julistamaan ulkonaliikkumiskielto. Tällaisia uutisia ei ehkä olisi Yhdysvaltain suunnasta odottanut, Haavisto sanoi.

Huoli vallanvaihdon sujumisesta kova

Hän on huolissaan siitä, sujuuko nykyisen ja tulevan presidentin vallanvaihto väkivallattomasti.

– Presidentti Donald Trumpin pari viimeistä viikkoa tulevat olemaan varmasti aika kriittinen aika.

Haavisto muistuttaa, että Trump on hyvin vaikutusvaltainen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa viimeiseen virkapäiväänsä asti.

– Tämä (tilanne) tietysti antaa epämääräisen kuvan siitä, miten vallanvaihdon yksityiskohdat tapahtuvat. Huoli on varmasti kova Yhdysvalloissa siitä, miten Joe Bidenin hallinto pääsee rauhassa aloittamaan, ja myöskin siitä, ettei tule uusia yllätyksiä viimeisten viikkojen aikana.

Haaviston mukaan se, miten vallanvaihto tapahtuu demokratiassa, on yleismaailmallinen kysymys.

– Noudatetaanko demokratian pelisääntöjä? Tässä nyt saadaan yksi huono esimerkki vallanvaihdosta.

Ulkoministeriö saa koko ajan tietoa Suomen-suurlähetystöstä Washingtonista.

– Ensimmäiset viestit eilen illansuussa olivat hyvin epäuskoisia, että tällaista voi Yhdysvalloissa tapahtua.

Suurlähetystö seuraa myös, että suomalaiset ovat turvassa Washingtonissa. Lisäksi Haavisto tapaa tänään torstaina Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilään.