Ymmärrän hyvin rokotuskriittisyyttä – olenhan rokotuskielteisen äidin tytär. Ollessani alakoulussa äiti marssi navettatöiden välissä kansakoululle ja ilmoitti, että ”meidän tyttöjä ei sitten rokoteta”. Olimme varhaislapsuudessa kärsineet sisareni kanssa hankalista allergiaoireista, ja äiti oli lukenut jostain, miten niitä voivat aiheuttaa juuri rokotukset.
Äidin itsepäinen käytös hävetti ja ihastutti samaan aikaan. Vaati huomattavaa rohkeutta asettautua vastahankaan kansallisen rokotusohjelman, kunnan terveyssisaren ja opettajan kanssa. Koko koulu, isoja yläluokan poikia myöten pelkäsi ”tippa-iitaa” ja hänen piikkejään, mutta niin vain minun kouluttamaton äitini uskalsi sanoa hänelle oman mielipiteensä!
Terveyssisar ei siskoa ja minua lopulta rokottanut, mikä minusta tuntui koulukavereiden joukossa tosi nololta. Yritin vakuutella, että mehän ei mitään piikkejä pelätä, vaan rokotuskielto johtui allergiasta – ja äidistä.
Aikanaan oppikoulussa pyysin sitten puuttuvat rokotukset, kun sain rokotusten merkityksestä ja tärkeydestä tarkemmin tietoa. Sen päätöksen tein itse ja tunsin siitä jonkinlaista ylpeyttä. Valinta oli vain ja yksin minun.
Tästä merkityksellisyyden ja omavoimaisuuden tunteesta on kyse yhä. Tämä tunnustetaan Suomen lainsäädännössäkin; ketään ei pakoteta ottamaan rokotuksia. Paitsi tietenkin lapset, joiden puolesta vanhemmat tekevät päätökset. Muutama sata lasta jää vuosittain vaille rokotuksia. Kyseessä on kuitenkin niin pieni vähemmistö, ettei se onneksi estä tartuntatauteja ehkäisevän laumasuojan muodostumista.
Henkeä uhkaavien tautien vastaisessa taistelussa rokotukset on vaan otettava.
Kyllä, kirjoitin edellisessä lauseessa ”ei onneksi estä”.
Opiskelun, toimittajan uran ja omakohtaisen kiinnostuksen myötä minusta on tullut vahvasti rokotusmyönteinen. Ajattelen siten, että henkeä uhkaavien tautien vastaisessa taistelussa rokotukset on vaan otettava. Se on ikään kuin kansalaisvelvollisuus, kuten verojen maksu ja liikennesääntöjen noudattaminen. Nekin määrätään minulta mitään kysymättä, mutta turvallisuuden ja yhteisvastuun nimissä haluan niitä noudattaa. Arvostan, kun toisetkin maksavat veronsa, jotta taakka jakautuu yhteisesti.
Terveysvalistajat ja viranomaiset tuntuvat ajattelevan, että rokotuskielteisyys hälvenee, kun ihmisille jaetaan tietoa rokotusten hyödyistä ja turvallisuudesta. Että faktojen pitää riittää. He itse ovat tottuneet käsittelemään tilastoja ja keskiarvoja, he ymmärtävät suhteellisen ja absoluuttisen riskin eron eikä heille tuota vaikeuksia erottaa luotettava tietolähde epäluotettavasta.
He ovat opiskelujensa ja tieteellisen maailmankuvan ansiosta rakentaneet itselleen rationaalisen ihmisen identiteetin. Silti rationaalista käytöstä ihaileva ihminenkin voi rakastua umpimähkään, ostaa ylikalliin auton tai lotota.
Suuri vaikutus on sillä, millaisissa porukoissa liikumme, millaisissa somekuplissa viihdymme ja keitä kelpuutamme esikuviksemme.
Tuohon ihmisen käsitykseen itsestään, identiteettiin, iskevät eräät sosiaalisen median mielipidevaikuttajat, influensserit. He muistuttavat meille, millaisia voisimme olla, jos vain tekisimme itse omat valintamme. Minäkuvan perustana ovat persoonalliset ominaisuudet, jotka muodostuvat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Identiteetti ei rakennu tyhjiössä, joten suuri vaikutus on sillä, millaisissa porukoissa liikumme, millaisissa somekuplissa viihdymme ja keitä kelpuutamme esikuviksemme.
Pelkät faktat eivät mitenkään riitä vakuuttamaan meitä kaikkia vaikkapa koronarokotuksen välttämättömyydestä. On todella vaikea samaistua kasvomaskien takana puhuviin viranomaisiin, jotka eivät anna itsestään näkyville muuta kuin asiallisen viileän kuoren ja kehotuksen ottaa rokotus.
Kameroiden sammuessa he häipyvät takaovesta – jättäen etuoven auki sosiaalisen median tunteikkaille tyypeille, jotka esittävät kriittisiä kysymyksiä, jakavat järkyttäviä kuvia rokotusten sivuvaikutuksista ja kertovat kauhutarinan vanhainkodin väkisin rokotetusta mummosta. He ovat somessa kanssamme vaikka aamuyöllä, jolloin helposti unohtuu tarkistaa, että se Facebookin kiva nainen myykin kalliita huuhaahoitoja ja tuo Twitterin fiksu kaveri jakaa toisaalla Donald Trumpia ihannoivia valeuutisia.
Aikanaan minut veivät rokotustuoliin paitsi sympaattinen ja kannustava kouluterveydenhoitaja myös historianopettajan karmivat kertomukset isorokosta ja espanjantaudista. Kieltämättä myös luokkatoverin polion rampauttamalla isosiskolla oli vaikutus päätökseeni. Meillä viime vuosituhannen nuorilla vaarallisten tautien jäljet olivat vielä arjessa konkreettisesti läsnä.
Ulla Järvi
Kirjoittaja on tiedetoimittaja, joka tarvitsee maailmaansa esikuvia.
Kolumnista voi keskustella 21.1. klo 23:00 asti.