Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomen painilupaukset saivat valtiolta ison apurahan – olympiakarsinta jatkuu yhä kiivaana: "Nyt on muullakin merkitystä kuin sijoituksella"

Arvi Savolainen ja muut kreikkalais-roomalaisen painin maajoukkuemiehet jäivät viime viikon turnauksen jälkeen Kroatiaan leireilemään kovassa kansainvälisessä seurassa.

Arvi Savolainen
Arvi Savolainen. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
  • Emma Hyyppä

Kreikkalais-roomalaisen tyylin painija Arvi Savolainen palasi tyylillä kilpailuihin lähes vuoden mittaiselta tauolta Kroatiassa käydyssä kansainvälisessä turnauksessa viime viikolla. Sunnuntain finaalissa Savolainen, 22, jätti liettualaisvastustajansa täysin jalkoihin ja voitti ottelun 8–0.

– Hyvä fiilis jäi. Pitkä tauko oli kisoista ja siksi vähän arvoitus, että miten kilpailu muistuu mieleen, mutta hyvin se muistui. Sain finaaliin hyvän latautumisen päälle ja kulki tosi hyvin etenkin finaalissa, Savolainen kertoo puhelimitse Yle Urheilulle.

Savolainen kilpailee edustuspaikasta Tokion olympialaisiin samassa painoluokassa, 97-kiloisissa, painivan Elias Kuosmasen kanssa. Savolainen kukisti Kuosmasen Zagrebissa, mutta olympiakarsinnan tilanne on edelleen auki.

Keskiviikkona sekä Savolainen ja Kuosmanen saivat Opetus- ja kulttuuriministeriöltä suurimman mahdollisen valmennusapurahan, 20 000 euroa. Painikaksikon lisäksi täyden potin sai 18 muuta eri kesälajien lupaavaa urheilijaa.

– Rahaa menee ihan perus elämisen kuluihin. Täällä leirillä täytyy välillä eväitä ostaa, niin kaikkeen sellaiseen sitä rahaa menee, Savolainen kertoo.

Olympiakarsinta tuo lisää painetta kisoihin

Savolaisen ja Kuosmasen keskinäiset ottelut ovat olleet parin viime vuoden aikana hämmästyttävän tasaisia, joten päävalmentaja Marko Yli-Hannukselalla on edessään kiperä mietinnän paikka siitä, kumpi miehistä edustaa Suomea Euroopan olympiakarsinnassa maaliskuussa ja maailman olympiakarsinnassa toukokuussa.

Savolaisen turnausvoitto Zagrebissa otetaan huomioon kaksikon välisessä olympiakarsinnassa. Kuosmanen voitti viime vuonna suomalaisten välisen katsastuskilpailun ja sai siten edustuspaikan olympiakarsintaan. Karsinta kuitenkin peruttiin ja Tokion olympialaisia lykättiin vuodella eteenpäin. Nyt vuotta myöhemmin Kuosmasen ja Savolaisen välinen karsintapeli on jälleen täysin auki.

Vaikka kimurantti tilanne kuulostaa stressaavalta, ei Savolainen itse näe sitä negatiivisena.

– Me painijat koetetaan vain painia. Meidän välinen kilpailu tuo tietysti lisää painetta kisoihin. Kisoissa yleensä taistellaan siitä, kuka kisat voittaa, mutta nyt on muullakin merkitystä kuin sijoituksella, Savolainen sanoo.

Suomalaiset jäivät Kroatiaan leireilemään turnauksen jälkeen puoleksitoista viikoksi. Kotimaassa suomalaiset jäävät karanteeniin, jonka jälkeen leiritykset jatkuvat Kuortaneen urheiluopistolla. Suomalaisten seuraava kansainvälinen turnaus on Budapestissa helmikuun puolivälissä.

– Täällä Kroatiassa on hyvä meininki. Täällä on melko monta maata, olisiko peräti 18 jäänyt leirille. Saadaan täällä hyvää kansainvälistä matsia, mikä on jäänyt vähän vähemmälle, kun emme ole päässeet reissaamaan, Savolainen kertoo.

Lue myös:

Reetta Hurskeen tukipotti puolittui, moukarikomeetalle ja pituuden SE-miehelle täysi potti – katso kaikki apurahan saaneet urheilijat

Arvi Savolainen jyräsi finaalivastustajansa Zagrebissa 8–0 kolmessa minuutissa – "Tuollaista en ole hetkeen nähnyt"

Arvi Savolainen voitti Elias Kuosmasen ja paini finaaliin Kroatiassa

Suomen menestystoivot Tokion olympialaisiin kärsineet häiritsevästä ongelmasta lähes vuoden ajan – painin maajoukkuevalmentajalta huolestuttava kiteytys tilanteesta