Kalle Samooja oli hyvässä pelivireessä sunnuntaina päättyneessä golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Arabiemiraateissa. Samooja ylsi jaetulle neljännelle sijalle ja pelasi päätöskierroksella tuloksen -1.
Englantilainen Paul Casey vei voiton kokonaistuloksella -17. Samooja (-10) jäi Caseysta seitsemän lyöntiä.
– Olen enemmän kuin tyytyväinen, koska varsinkin päätöspäivän kierrokseni oli räpeltämistä ja rämpimistä. Tämä oli hyvä oppitunti junioreille siitä, että pelaamisen ei aina tarvitse olla kaunista, kunhan pallon vain saa mahdollisimman vähillä lyönneillä reikään, Samooja kertoi Yle Urheilulle.
Samooja sai pelinsä kulkemaan jo viime vuoden lopulla, ja tämäkin kausi on lähtenyt vahvasti käyntiin.
– Hyvä startti kauteen ja tästä painetaan vain lisää kaasua. Kausien välinen tauko oli lyhyt, joten jo syksyllä löytämäni hyvä vire ei ehtinyt kadota mihinkään. Olen jatkanut siitä, mihin jäätiin. Peliä hiotaan joka viikko paremmaksi, Samooja mietti.
"Elämme epävarmoja aikoja"
Seuraavaksi kilpaillaan Saudi-Arabiassa. Matkustelu on korona-aikanaa haastavaa ja täynnä ikäviä yllätyksiä.
– Lentoja perutaan ja siirretään, tulee kaikenlaisia karanteenihommia. Mukana on paljon pelaajia ympäri maailmaa, joten tällaista kiertuetta ei ole mitenkään helppoa pitää kasassa. Elämme epävarmoja aikoja, Samooja tuumi.
Muista suomalaisista Mikko Korhonen (-3) jakoi 35. sijan ja Sami Välimäki (+1) 51. sijan. Korhonen oli vielä ennen sunnuntaita kärkikymmenikössä, mutta nihkeä päätöspäivä (+4) pudotti hänen sijoitustaan.
– Etuysi oli vielä hyvää taistelua, mutta takalenkki ei lähtenyt oikein liikkeelle. Siinä loppuivat sitten voimat, ja alkoi tulla lunta tupaan. Turpaan tuli tänään, ei voi mitään. Puttaaminen oli aika jäistä, luottoni meni vähän jo eilen, enkä saanut sitä enää takaisin, Korhonen myönsi rehtiin tyyliin.
Päivitetty kello 15.45: Kalle Samoojan ja Mikko Korhosen kommentit täydennetty.
Lue myös: