Asemiehet ovat siepanneet 42 ihmistä Nigerian keskiosassa sijaitsevasta koulusta, paikallishallinnon tiedottaja kertoo uutistoimisto AFP:lle.
Aiemmin uutistoimistojen lähteet sanoivat, että siepattuja olisi jopa satoja. Niiden mukaan aseistautuneet miehet tunkeutuivat sisäoppilaitokseen Nigerin osavaltiossa.
Tiedottaja Muhammad Sani Idris sanoo, että siepatuista 27 on koulun oppilaita ja kolme opettajia. Loput 12 ovat opettajien perheenjäseniä. Yksi oppilas kuoli hyökkäyksen yhteydessä.
Koulussa oli sieppauksen aikana 650 oppilasta.
Hyökkääjät tunkeutuivat koulun alueelle varhain keskiviikkona.
Hyökkäyksen tehneestä ryhmästä ei ole tietoa. Kyseessä saattaa olla seutua terrorisoiva aseistautunut rikollisjoukko.
Raskaasti aseistautuneita ryhmiä toimii osavaltiossa useita. Joukkioiden määrä on kasvanut viime vuosina Nigerian taloustilanteen heiketessä. Ne rahoittavat aseiden hankintaa sieppauksista pyytämillään lunnailla. Rikolliset tunnetaan myös raiskauksista ja ryöstöistä.
Koululaiset kuljetettiin läheiseen viidakkoon. Armeijan joukot etsivät ryhmää lentokoneiden avulla.
Nigerian presidentti Muhammadu Buhari on määrännyt turvallisuusjoukot koordinoimaan toimintaa siepattujen löytämiseksi.
Sieppaukset ja lunnasvaatimukset ovat Nigeriassa yleisiä.
Tunnetuin joukkosieppaus tapahtui huhtikuussa 2014, kun äärijärjestö Boko Haram otti vangiksi lähes 300 koulutyttöä Chibokissa. Osa heistä on edelleen kateissa.