Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Juontaja Alma Hätönen esitteli Puoli seitsemän -ohjelmassa tärkeän valokuvan: "Samana iltana varmaan jo sanottiin, että rakastetaan toisiamme"

Hätönen vietti maaliskuun "tuotantokuplassa" Kanarialla televisio-ohjelman kuvauksissa.

Juontaja Alma Hätönen kertoo elämänsä tärkeästä valokuvasta
  • Niina Honka

Radiosta ja televisiosta tuttu juontaja Alma Hätönen odottaa tulevaa kesää monestakin syystä. Hän on hankkinut mökkitontin ja haaveiden huvilan suunnittelu tontille on käynnissä. Näillä näkymin se valmistuu kuitenkin kesälle 2022 – myös siksi, että Hätönen haluaa suunnitella sen huolella.

Vielä tärkeämpi asia kuin mökkitontti lienee se, että Hätösen avopuoliso, näyttelijä Jaakko Ohtonen on tulossa näillä näkymin kesäkuun puolessa välissä takaisin Suomeen.

Mies on ollut viime elokuusta asti kuvaamassa kansainvälisiä tuotantoja ulkomailla. Syksyllä kuvattiin muun muassa Netflixillä nähtävää Vikings: Valhalla -sarjaa. Ja parhaillaan on käynnissä toisen kansainvälisen tuotannon kuvaukset.

– Jaakko oli jouluna pari viikkoa Suomessa. Mutta kun molemmissa päissä on karanteenimääräykset, niin ei siinä ihan hirveesti keretty olemaan yhdessä, Hätönen sanoo, ja kertoo myös olevansa hirveän ylpeä puolisostaan.

Puoli seitsemän -ohjelmassa nähtiin myös pariskunnasta otettu valokuva, jonka alaosaan on kirjoitettu päivämäärä ja arvosana 3,5/5. Voit katsoa pääkuvan videosta, mikä on tarina tekstin takana.

Hätönen kertoo, että he tapasivat alunperin Tinderissä ja kuva on otettu neljänsillä treffeillä ystävän tupaantuliaisissa.

– Samana iltana varmaan jo sanottiin, että rakastetaan toisiamme. Päätettiin, että mitäs tässä nyt pelailemaan ja esittämään vaikeasti tavoiteltavaa, ja ruvettiin seurustelemaan 30.1.2016.

Mutta ei Alma Hätönenkään ole ollut pelkästään Suomen rajojen sisäpuolella viime aikoina. Hän juontaa Nelosella toukokuussa alkavaa Paratiisihotelli -sarjaa ja sitä kuvattiin maaliskuussa Kanarialla.

– Se oli omituisin ulkomaan reissu missä olen ollut. Me oltiin siellä tuotantokuplassa, jotta pystytään tekemään mahdollisimman turvallisesti. Käytännössä olin siis yhdessä hotellissa kuukauden verran. Lähikaupassa sai käydä, mutta siinäpä se.

Katso koko Puoli seitsemän -ohjelma tästä:

Juontaja Alma Hätönen Puoli seitsemän -ohjelman vieraana.