Oscareissa tehtiin historiaa heti gaalan alkupuolella, kun Chloé Zhao voitti parhaan ohjaajan palkinnon elokuvasta Nomadland. Hänestä tuli ensimmäinen aasialainen naisohjaaja, joka on voittanut maailman arvostetuimma elokuvapalkinnon.
Ylipäätään ennen Zhaoa parhaan ohjaajan palkinnon on voittanut vain yksi nainen. Gaalan historian aikana ehdolla on ollut kaikkiaan seitsemän naisohjaajaa ja 453 miesohjaajaa.
Nomadland oli muutenkin illan isoin voittaja. Se voitti kolme palkintoa gaalan merkittävimmästä päästä: parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen ja parhaan naispääosan.
Palkinnot jaettiin poikkeuksellisessa järjestyksessä, mistä syystä Nomadlandin tuottaja Frances McDormand vastaanotti ensin parhaan elokuvan palkinnon ja sitten uransa kolmannen naispääosa-Oscarin. Hän nousi neljällä pystillään Meryl Streepin ohi ja Katherine Hepburnin rinnalle eniten Oscar-palkintoja saaneeksi naisnäyttelijäksi.
Kaikin tavoin tarkasteltuna Oscareissa tehtiin historiaa. Silti gaalasta jäi päällimmäiseksi mieleen outo tunnelma.
Muita onnekkaampi näyttelijä
Hyvin pitkälle iltaan palkinnot jaettiin käsikirjoituksen mukaan. Esimerkiksi Nomadlandin voitot eivät tulleet yllätyksenä, sillä se oli ainoa isosti hehkutettu elokuva Oscar-gaalan alla.
Jopa osa yllätyksiltä tuntuneista palkinnoista oli ennustettavissa Oscareita edeltäneiden pienempien palkintogaalojen perusteella. Yksi odotetuista yllätyksistä oli parhaan naissivuosan palkinnon meneminen eteläkorealaiselle Youn Yuh-Jungille elokuvasta Minari.
73-vuotiaan näyttelijän puhe oli gaalan ehdotonta parhaimmistoa.
– Tänä iltana annan anteeksi, että ette osaa lausua nimeäni, Youn sanoi.
Hän jatkoi puhettaan ihmettelemällä ääneen, miten oli saattanut voittaa Glenn Closen ja jatkoi vitsiä muiden ehdokkaiden Amanda Seyfriedin, Olivia Colmanin ja Maria Bakalovan suuntaan.
– Ehkä olen vain teitä onnekkaampi, hän kuittasi.
Kannanottoja poliisiväkivaltaa vastaan
Oscarit ovat olleet aina paikka, jossa näyttelijät ottavat kantaa tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Tällä kertaa erityisen yhtenäisen äänen antoivat afrikkalaisamerikkalaiset elokuvantekijät.
He arvostelivat palkintopuheessa toisensa jälkeen Yhdysvalloissa esiintyvää ja erityisesti afrikkalaisamerikkalaisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa.
Viime vuosilta tutuksi käyneeseen tapaan kaikkein vakuuttavin puhe kuultiin lyhytelokuvan tekijöiltä. Parhaan lyhytelokuvan palkinnon voittaneen Netflix-elokuvan Two Distant Strangers ohjaaja-käsikirjoittaja Travon Free muistutti, että Yhdysvalloissa kuolee joka päivä kolme ihmistä poliisin toiminnan seurauksena.
Questlove Ruotsin-laivalla
Historialliset hetket ja puheet olivat Oscar-gaalan yhdet kasvot. Toinen puoli oli gaalan toteutus, joka jätti paljon toivomisen varaa.
Jo etukäteen oli esitetty huolta siitä, tussahtaako Oscar-gaala juuri sinä vuonna, kun naistekijät pääsevät ennennäkemättömällä tavalla esille.
Oscareiden tuottajat, etunenässä Steven Soderbergh, olivat etukäteen lakaisseet huolia maton alle sanomalla, että tästä tulisi kaikkien aikojen show. Pandemia-ajan gaalasta lupailtiin elokuvallista elämystä, joka ei jättäisi katsojia kylmäksi.
Gaalan alkutekstit, joissa näyttelijä ja ohjaaja Regina King marssi Los Angelesin päärautatieaseman ovista sisään värikkään Oscars-tekstin saattelemana, lupasikin jotain aivan erityistä.
Mutta siihen se erityisyys sitten jäikin.
Hehkutuksen perusteella saattoi odottaa vakoojajännärin tyyliin katosta laskeutuvia juontajia ja elokuvallista ilotulitusta. Loppugaala jämähti kuitenkin lavasteisiinsa patsasteluksi, jota piristi vain palkittujen omaa työtään kohtaan tuntema intohimo.
Ylen Oscar-chatissä tilaisuuden lavasteita kultaisine kaiteineen, porrasaskelmineen ja pyöreine pöytineen verrattiin Ruotsin-risteilyyn ja DJ:nä toiminutta Questlovea laivan tiskijukkaan.
Moni musadiggari maksasi varmasti maltaita, jos Questlove esiintyisi Ruotsin-laivan kahdeksannella kannella. Mutta jotakin perää vertauksessa silti oli.
Laivameiningin kruunasi se, kun ennätyksellisen kahdeksannen kerran ilman Oscar-palkintoa jäänyt Glenn Close houkuteltiin tanssimaan Da Butt -kappaleen tahtiin oudosti gaalan loppuun ajoitetussa ylipitkässä ja ainoassa viihdeosiossa, joka korosti muun gaalan pönökkyyttä.
Kaiken kaikkiaan pienimuotoinen korona-ajan pöytägaala olisi tuskin harmittanut ketään, jos siitä ei olisi luvattu jotakin ihan muuta.
Mikä järki siinä kaikessa oli?
Erilaisessa Oscar-gaalassa olikuitenkin myös oma charminsa, jonka havaitsi, kun lakkasi odottamasta liikoja. Pienen porukan juhla oli intiimi. Puheille oli annettu kunnolla tilaa, eikä niitä katkaistu ärsyttävästi päälle tulevalla musiikilla.
Myös palkintojen jakaminen totutusta poikkeavassa järjestyksessä vaikutti aluksi toimivalta ratkaisulta. Parhaan ohjaajan palkinnon jakaminen gaalan alkupuolella antoi selvän viestin siitä, että tässä gaalassa oltiin historiallisten asioiden äärellä.
Kaikkeen intiimiyteen nähden oli outoa, että aivan gaalan loppumetreille asti odotettu In memoriam -osio juoksutettiin läpi kovalla tempolla. Viimeisen vuoden aikana kuolleiden nimet ehti hädin tuskin lukea, saati että heitä olisi ehtinyt ajatella ennen seuraavaa nimeä ja valokuvaa.
In memoriam -osio päättyi vähän muita hitaampaan kuvaan 43-vuotiaana syöpään kuolleen Chadwick Bosemanin kuvaan. Se jätti tunteen, että tässäkö tämä muistelu nyt sitten oli.
Yksi Oscareiden isoimpia yllätyksiä oli se, että parhaan elokuvan palkintoa ei jaettukaan viimeisenä. Sen perään jätettiin parhaan naispääosan ja parhaan miespääosan Oscarit.
Ajatus tuntui järjettömältä niin kauan, kunnes mietti gaalan ennakkosuosikkeja. Niiden näkökulmasta asia tuntui selvältä.
Ensin palkittaisiin Nomadland. Sen jälkeen tulisi todennäköisesti McDormand monine palkintoineen. Koko ilta huipentuisi Bosemanin palkintoon hänen viimeiseksi jääneestä roolistaan elokuvassa Ma Rainey's Black Bottom.
Silloin uusitussa järjestyksessä olisi vissi järki. Tilaisuus päättyisi surumielisesti, mutta tunnelmallisesti ja kunnioittaen.
Ainoa ongelma oli, että tuottajat eivät voi päättää tai edes tietää, kuka palkinnon lopulta saa. Näin ollen koko dramaturgia olisi rakennettu hataralle ajatukselle siitä, että tämä olisi ainoa mahdollinen lopetus.
Yllätys, joka pilasi tarinan
Parhaan miespääosan palkinnon voitti Anthony Hopkins roolistaan elokuvassa Isä (The Father). Palkinto on ansaittu, sillä Hopkins tekee elokuvassa uransa parhaan roolin. Ongelma oli siinä, miltä palkintojen uusi rytmitys sai kaiken vaikuttamaan.
Hopkins ei nimittäin ollut paikalla Los Angelesissa. Hän ei ollut myöskään Dublinissa tai Lontoossa, joihin oli rakennettu satelliittilokaatiot mahdollisia palkintopuheita varten. Niiden sijaan 83-vuotias näyttelijälegenda oli kotonaan Walesissa ja todennäköisesti nukkumassa.
Oscar-gaalan päätös olisi tuskin voinut olla kauempana siitä, mitä juhlavan gaalan lopetukselta voisi toivoa. Se ikään kuin tussahti valokuvaan Hopkinsista ja hämmentyneeseen hiljaisuuteen. Kukaan ei tullut hakemaan palkintoa, eikä kukaan pitänyt puhetta.
Oscareita vuoden ympäri seuraava The Big Picture -podcast julisti tuoreeltaan, että lopetus tuntui märältä pierulta. Hienovaraisemmin sanottuna se tuntui siltä kuin gaala olisi loppunut jo valomerkkiin, mutta kukaan ei olisi huomannut sitä.
Korjattu 27.4. klo 10:34: Frances McDormand ei noussut eniten Oscareita saaneeksi naiseksi vaan naisnäyttelijäksi. Oscar-historian palkituin nainen on puvustaja Edith Head, joka palkittiin työstään kahdeksasti.
Lue myös:
Oscareissa oli viimein naisten vuoro – katso videolta Frances McDormandin erikoinen puhe