Hallituksen johtoviisikon sopu puoliväliriihestä pitää sisällään valtion menojen leikkauksia, työllisyyden parantamista ja tukea turpeelle.
Ylen tietojen mukaan hallitus on sitoutunut noin 370 miljoonan euron menoleikkauksiin vuodelle 2023.
Syksyn budjettiriihessä hallitus on sopimassa 100–150 miljoonan euron edestä valtion taloutta kohentavia veromuutoksia, käytännössä siis veronkorotuksia. Ylelle ei ole vahvistettu, tulisivatko korotukset voimaan jo vuonna 2022 vai vasta vuonna 2023.
Hallituksen sopimuksen mukaan veronkorotukset eivät koske suoraan yrityksiä. Tämä on ollut tärkeä tavoite keskustalle.
Ensi vuonna valtion menot saavat ylittää hallitusneuvotteluissa sovitun menokehyksen 900 miljoonalla eurolla. Menokehyksen ylityksestä merkittävä osa muodostuu kuntien ja valtion kustannusjaon tarkistuksista sekä EU-jäsenmaksun korotuksesta.
Vuonna 2023 valtion kehysmenojen enimmäismäärä saa ylittää 500 miljoonalla eurolla sen, mitä vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa sovittiin. Summa on pääministeri Sanna Marinin (sd.) puoliväliriihen loppuvaiheen kompromissiesityksen tasolla.
Turvetuottajien tukeen kymmeniä miljoonia jo tänä vuonna
Hallitus ohjaa turvetuottajien tukeen jo tänä vuonna lisää rahaa 60 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle tukisumma on 10 miljoonaa euroa.
Lisäksi turpeenpolton verotonta käyttöä lisätään energiantuotannossa turpeen kysynnän parantamiseksi. Verottoman käytön alaraja nousee laitoskohtaisesti 5 000 megawattitunnista 10 000 megawattituntiin vuosina 2022–2026. Vuosina 2027–2029 raja alenee 8 000 megawattituntiin ja vuonna 2030 palaa nykytasolleen 5 000 megawattituntiin.
Verollista tuotantoa olisi rajojen yli menevä osa. Muutos suosii etenkin pieniä lämpölaitoksia.
Asiasta on sovittu hallituksen kesken, mutta varsinainen päätös tehtäneen vasta syksyn budjettiriihestä. Samalla päätetään, mistä vähennetään polttoturpeen päästöjen lisääntymistä vastaava määrä. Sen arvioidaan olevan 0,1 miljoonaa hiilidioksiditonnia.
Hallituspuolueet ovat sopineet, että korvaavat päästövähennykset etsitään liikenteestä, metsäsektorilta tai maataloudesta. Ne on tarkoitus esitellä ilmastosuunnitelmassa, josta annetaan syksyllä selonteko eduskunnalle.
Hallitus sopi myös niin sanotun lattiahintamallin voimaantulosta vuonna 2022. Sillä on tarkoitus varmistaa, ettei turpeen kilpailuetu suhteessa muihin polttoaineisiin parane, jos päästöoikeuksien hinta yllättäen laskee. Jos päästöoikeuksien hinnat siis laskisivat, turpeen vero nousisi. Alustavasti lattiahintamekanismi kirjattiin jo viime syksyn budjettiriihessä, mutta ratkaisu vahvistettiin nyt.
Ratkaisujen tausta-ajatuksena on se, etteivät ilmastopäästöt Suomessa lisäänny, vaikka turpeen poltto kasvaa hieman. Tämä on ollut etenkin vihreille ja vasemmistoliitolle tärkeä sovitteluratkaisu.
Vihreät ja vasemmistoliitto haluavat varmistaa, että päästöjen vähentäminen kokonaisuudessaan jatkuu, vaikka turpeen osalta tulisi päästöjä enemmän kuin on ennakoitu.
Uusia työllisyystoimia 42 000–52 000 työllisen edestä
Hallitus tavoittelee aiemmin sovittujen työllisyystoimien lisäksi uusien työllisten lisäystä 42 000–52 000:lla. Hallituskauden loppuun mennessä hallituksen työllisyystoimien on määrä vahvistaa julkista taloutta 110 miljoonan euron verran.
Työllisyystoimien yksityiskohdista ei ole vielä kovin paljoa tarkempaa tietoa. Osa työllisyystoimista on sellaisia, joilla on sosiaalipoliittisia tarkoituksia.
Työllisyystoimien joukossa ei kuitenkaan ole ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista korvauksen suuruuden perusteella.
Työllisyystoimeksi lasketaan muutos ansiosidonnaisen työttömyysturvan kertymiseen. Ansiosidonnaisen kertyminen on tarkoitus ”euroistaa” eli tukeen saisi jatkossa oikeuden tietyillä kuukausituloilla sen sijaan, että oikeus määräytyisi tehtyjen työtuntien mukaan.
Aiemmin kuukausitulojen rajaksi on esitetty 844 euroa. Muutoksen vaikutukseksi arvioidaan noin 1 500 uutta työllistä.
Julkista taloutta euroistaminen vahvistaisi eri arvioiden mukaan 30–40 miljoonalla eurolla.
Voit keskustella hallituksen puoliväliriihestä torstaihin 29. huhtikuuta klo 23 asti. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.
Lue ja katso lisää: