Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Saarikko perusteli hallituksessa pysymistä Ylen aamussa: "Suomalaiset eivät tarvitse koronavuoden jälkeen uutta kriisiä"

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko perustelee hallituksessa pysymistä sillä, että uudet eduskuntavaalit haluttiin välttää.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vieraili perjantaina Ylen aamussa keskustelemassa kehysriihen tapahtumista.
  • Riikka Kajander

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoi Ylen aamussa oman näkemyksensä siitä, miksi hallitus ajautui kriisiin.

Saarikko sanoi puolueilla olleen merkittäviä näkemyseroja siitä, miten valtiontaloutta ja työmarkkinoiden uudistuksia tehdään.

– Meille oli jo etukäteen selvää, että joudumme ottamaan ehkä kovastikin yhteen näistä kannoista, Saarikko kertoi.

– Se, että hallitus on pystyssä on suomalaisten etu. Sopu on riittävän hyvä ja hallituksella on nyt riittävän selvä yhteinen näky siitä, miten Suomen asioita hoidetaan.

Saarikon mukaan tiistain ja keskiviikon välissä asioihin vaikutti hänen arvionsa siitä, että raskaan koronavuoden jälkeen suomalaiset eivät halua uutta kriisiä.

– Suomalaiset eivät ansaitse, tarvitse ja halua kriisiä, joka olisi todennäköisesti johtanut nopeisiin ennenaikaisiin uusiin vaaleihin, Saarikko sanoi.

Lue myös:

Analyysi: Keskusta ja Annika Saarikko halusivat näyttää, missä kulkee hallituksen valta-akseli

Riihen tulokset nostivat heti poliittisen kiistan – Kurvinen ja Halla-aho väänsivät A-Talkissa tiukasti työllisyyden siirtämisestä kunnille

Ylen tiedot hallituksen kriisiyöstä: presidentillä oli käsitys, että hallitus kaatuisi