Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yhdeksän piinallista päivää – katso tästä hallituksen puolivälikriisin tuskaisimmat hetket

Hallitus pääsi viimein torstaina esittelemään kehysriihen tuloksia, mutta sitä ennen Säätytalon portailla nähtiin jotain aivan muuta.

Ympäri mentiin ja yhteen tultiin – hallitus löysi lopulta sovun
  • Jesse Mäntysalo
  • Marja Väänänen
  • Elina Ervasti

Yhdeksänpäiväiseksi venynyt hallituksen puoliväliriihi oli täynnä dramatiikkaa.

Neuvottelut ajautuivat solmuun jo varhaisessa vaiheessa. Keskusta väläytteli jopa hallituksesta lähtemistä. Suuria kiistakapuloita olivat työllisyys, turve ja etukäteen sovitun julkisen talouden menorajan ylitys vuonna 2023.

Kriisien sävyttämä riihi henkilöityi ennen kaikkea pääministeri Sanna Mariniin (sd.), tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoon (kesk.) sekä sisäministeri Maria Ohisaloon (vihr.).

Leppoisat alkutunnelmat vaihtuivat hetkessä tuskastumiseen. Pitkien päivien aikana ehdittiin nähdä vakavia ilmeitä, tiukkoja syytöksiä ja lopulta myös ratkaisuhalukkuutta.

Yle kokosi hallituksen kriisiviikon tunnelmia napakkaan pakettiin.

Kriisien sävyttämässä puoliväliriihessä leppoisat alkutunnelmat vaihtuivat hetkessä tuskastumiseen. Pitkien päivien aikana ehdittiin nähdä vakavia ilmeitä, tiukkoja syytöksiä ja lopulta myös ratkaisuhalukkuutta.

Lisää aiheesta:

Ylen seuranta kehysneuvotteluista

Analyysi: Keskusta ja Annika Saarikko halusivat näyttää, missä kulkee hallituksen valta-akseli