Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kello on vähän yli seitsemän aamulla, kun Seija Vahvelaisen ovikello soi. 7-vuotias tyttärentytär Varpu on tulossa mumminsa luokse aamiaiselle ennen kouluun menoa.
– Mummi laittaa yleensä puuroa. Sitten katson lastenohjelmia ja välillä mummi lukee minulle. Sitten pitää kohta jo lähteä kouluun. Joskus tulen koulun jälkeenkin mummille, Varpu kertoo.
70-vuotias Vahvelainen viettää perjantait toisen tyttärentyttärensä, 5-vuotiaan Viljan kanssa.
– Kun olen yksineläjä, niin ilman muuta haluan auttaa ja olla mukana. Se antaa minun elämääni hirveän paljon, Vahvelainen sanoo.
Yhä useampi näkee hoitamisen velvollisuutena
Väestöliiton Sukupolvien ketju -pitkittäistutkimushankkeessa on tarkasteltu suurten ikäluokkien eli vuosina 1945–1950 syntyneiden isovanhempien sekä heidän lastensa ja lastenlastensa välistä yhteydenpitoa ja auttamista.
Toukokuun lopulla julkaistavassa tutkimuksen kolmannessa raportissa tarkastellaan muun muassa isovanhempien asennemuutosta lastenlasten hoitamiseen.
Raportin mukaan vuonna 2007 suuria ikäluokkia edustavista vastaajista 28 prosenttia oli sitä mieltä, että isovanhempien velvollisuus on hoitaa pieniä lapsenlapsia. Vuonna 2012 vastaava osuus oli 35 prosenttia ja viimeisemmällä kyselykierroksella vuonna 2018 jo 46 prosenttia.
Turun yliopiston sosiologian apulaisprofessori ja Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen erikoistutkija Mirkka Danielsbacka pitää muutosta merkittävänä.
– Tässä on selkeä nouseva trendi. Se voisi olla satunnaisvaihtelua, jos se tapahtuisi kahden vuoden välillä, mutta kun tässä on kolmen eri kyselykierroksen tulokset kymmenen vuoden ajalta, niin kyllä siinä selvästi näyttäisi olevan suunta, jonka syyt kaipaavat lisätutkimusta.
Danielsbackan mukaan muutos voisi johtua osittain esimerkiksi siitä, että vastaajien mielipiteet voivat muuttua ikääntymisen myötä. Asennemuutos voi kertoa myös yleisemmästä kulttuurisesta muutoksesta tai yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksesta. Julkisuudessa puhutaan aiempaa enemmän pienten lasten vanhempien jaksamisesta.
Yksi hyvin todennäköinen syy on se, että kyselykierrosten aikana monet vastaajat ovat itse tulleet isovanhemmiksi, mikä näkyy raportissa samankaltaisena nousevana trendinä myös annetun lastenhoitoavun määrässä.
Toisaalta nouseva trendi on lastenhoitoavun kohdalla paljon loogisempi, Danielsbacka toteaa.
– Jos ei ole lapsenlapsia, ei niitä voi hoitaakaan. Mutta asenne tai mielipide lastenhoitamisesta voi olla ilman, että on omia lapsenlapsia. Siinä mielessä tämä on mielenkiintoista. Voi olla, että uusi rooli ja kokemus isovanhempana olemisesta saa suhtautumaan kysymykseen vähän eri tavalla.
Samankaltainen nouseva trendi näkyy myös suhtautumisessa isovanhempien rooliin lapsiperheiden taloudellisena tukijana.
Vuonna 2007 suurista ikäluokista 27 prosenttia oli samaa mieltä siitä, että isovanhempien velvollisuus on edistää lastenlasten ja heidän perheensä taloudellista turvallisuutta. Vuonna 2012 samaa mieltä olevien osuus oli 31 prosenttia ja kuusi vuotta myöhemmin 37 prosenttia.
Hoivaava isoisyys lisääntyy
Toisaalta Sukupolvien ketju -tutkimuksessa on aiemmin käynyt ilmi, että suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat eivät ajattele lastenlastensa hoitoa varsinaisesti velvollisuutena, vaan enemmänkin oikeutena ja itsestäänselvänä asiana.
Velvollisuus-sana mielletään liian negatiiviseksi.
Seija Vahvelainenkaan ei näe, että lastenlasten hoitaminen olisi mikään velvollisuus.
– Ilman muuta hoidan, lapset ovat niin rakkaita minulle. Ja miksen hoitaisi, kun asun niin lähellä.
Vahvelainen muistuttaa, että kaikilla isovanhemmilla ei ole mahdollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan, sillä he voivat asua kaukana. Innokkuus hoitamiseen riippuu myös ihmisestä.
Sukupolvien ketju -tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia isovanhemmista osallistuu lastenlastensa hoitamiseen vähintään epäsäännöllisesti.
Yleisimmin lapsenlapsia hoidetaan 1–6 kertaa vuodessa. Yli 50 kertaa vuodessa lapsenlapsiaan hoitavia on viitisen prosenttia. Näissä ääripäissä isoäidit ja isoisät osallistuvat lastenhoitoon yhtä paljon.
Muissakin hoitomäärissä sukupuolten väliset erot ovat selvästi tasoittuneet.
– Aiemmin on näkynyt selkeämpi sukupuoliero. Oletus on, että erot tulevat tasoittumaan tulevina vuosina tai vuosikymmeninä vielä lisää. Mitä enemmän tulee hoivaavaa isyyttä, sitä enemmän tulee myös hoivaavaa isoisyyttä, Mirkka Danielsbacka uskoo.
Yhä useamman lapsen kaikki isovanhemmat ovat elossa
Isovanhempien määrä on kasvanut runsaassa vuosikymmenessä nopeasti eliniän pitenemisen seurauksena.
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaiseman artikkelin mukaan vuonna 2005 isovanhempia oli runsas miljoona, ja vuonna 2019 heitä oli jo yli 200 000 enemmän.
Eliniän pidentymisen ansiosta yhä useammalla lapsella on elossa aiempaa useampi isovanhempi.
Vuonna 2005 kaikki neljä biologista isovanhempaa oli elossa 34 prosentilla kaikista alaikäisistä lapsista, kun vuonna 2019 neljä isovanhempaa oli elossa jo 40 prosentilla.
Esimerkiksi Varpulla on elossa kaikki hänen neljä isovanhempaansa ja lisäksi pian 98 vuotta täyttävä isoisoäiti. Toisin oli Seija Vahvelaisen lapsuudessa.
– Muistan kyllä mummini, joka oli paljon meidän kanssa. Vaarista en muista muuta kuin sen, että hän soitti haitaria. Hän kuoli, kun olin aika nuori.
Isovanhemmuus oli Vahvelaisen lapsuudessa hänen mielestään muutenkin erilaista kuin tänä päivänä.
– En muista mitään lämmintä syliä tai hirveän intensiivistä yhdessäoloa. Se oli vain sellaista huolehtimista, että lapsella on lämmintä ruokaa. Ei siihen aikaan mummit piirtäneet ja askarrelleet, kuten me nyt leikimme ja pelaamme.
Lastenlasten hoitaminen parantaa kognitiivisia kykyjä
Erikoistutkija Mirkka Danielsbackan mukaan isovanhempien eliniän kasvu on suunnannut myös tutkimusta uusille urille.
Kun aiemmin tutkimuksissa on keskitytty siihen, mitä hyötyä hoivaavista isovanhemmista on lapsille ja heidän perheilleen, nyt tutkimukset tarkastelevat yhä enemmän myös sitä, mitä hyötyä siitä on isovanhemmalle itselleen.
Danielsbackan mukaan tämänkaltaisten tutkimusten määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana todella runsaasti.
Turun yliopisto julkaisi maaliskuussa vielä vertaisarvioimattoman tutkimuskatsauksen, jossa se on tarkastellut useita kansainvälisiä tutkimuksia aiheesta. Danielsbackan mukaan joukossa on tutkimuksia, joissa on pystytty selvittämään kahden asian välillä olevan yhteyden lisäksi kohtalaisen hyvin myös sitä, mikä on syy ja mikä seuraus.
Lastenhoidolla on siis voitu luotettavasti todistaa olevan positiivisia vaikutuksia isovanhemman terveyteen, jolloin kyse ei ole vain siitä, että terveemmät isovanhemmat hoitavat todennäköisesti enemmän lapsenlapsiaan kuin heikommassa kunnossa olevan isovanhemmat.
– Näissä tutkimuksissa on havaittu, että lastenlasten hoidolla on ollut positiivisia vaikutuksia isovanhemman kognitiivisiin kykyihin, esimerkiksi verbaaliseen kyvykkyyteen. On myös havaittu ainakin pieniä positiivisia yhteyksiä lastenlasten hoitamisen sekä arkipäivän askareista selviytymisen ja fyysisen kunnon välillä.
– Sitten on todella paljon tuloksia, joissa hoitaminen on yhteydessä siihen, että isovanhempi arvioi terveydentilansa paremmaksi tai hänellä on vähemmän masennusoireita. Mutta näissä tuloksissa ei pystytä tarkasti tarkentamaan, kumpi oli ensin.
Seija Vahvelainen kokee lastenlastensa hoitamisesta olevan paljonkin hyötyä.
– Lapsenlapset opettavat hirveästi asioita. Pysyn nuorekkaana, ja se antaa elämään sellaista vipinää, Vahvelainen kiteyttää.
Lisää aiheesta:
Kuuntele Yle Areenasta:
