Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ugandalainen kapinallisjohtaja sai 25 vuoden vankeusrangaistuksen – murhasi, kidutti ja raiskasi

Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin tuomitsi kapinallisjohtaja Dominic Ongwenin kymmenistä rikoksista, muun muassa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ongwen johti Herran vastarinta-armeija LRA:n verisiä operaatioita Ugandassa 2000-luvun alussa.

Dominic Ongwen
Dominic Ongwen Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Kuva: Peter Dejong / EPA
  • Paula Tapiola

Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin on langettanut entiselle lapsisotilaalle, kapinallisjohtaja Dominic Ongwenille 25 vuoden vankeusrangaistuksen. Tuomareiden mukaan hän säästyi elinkautiselta oman taustansa vuoksi. Hänet siepattiin koulupoikana.

Dominic Ongwen tuomittiin helmikuussa 61 rikoksesta, muun muassa rikoksista ihmisyyttä vastaan, murhasta, kidutuksesta, lapsikaappauksista, raiskauksesta ja seksuaalisesta orjuuttamisesta. Syyttäjä oli vaatinut hänelle 20 vuoden vankeusrangaistusta.

Ongwenin puolustusasianajajien mukaan hän aikoo valittaa tuomiosta. Puolustusasianajajat ovat kuvanneet Ongwenin uhrina, joka traumatisoitui, kun hänet siepattiin 9-vuotiaana koulupoikana, ja kun hänestä tehtiin lapsisotilas LRA:n väkivaltaiseen kapinaan.

Rikostuomioistuimen tuomarit kuitenkin totesivat, että hän teki rikoksensa vastuullisena aikuisena, kapinallisryhmän johtajana noin 25–30-vuotiaana.

Ongwen johti Herran vastarinta-armeija LRA:ta Ugandassa 2000-luvun alussa. Tuhansia ihmisiä kuoli verisissä operaatioissa Pohjois-Ugandassa tai siepattiin lapsisotilaiksi tai seksiorjiksi.

Ongwen otettiin kiinni Ugandassa vuoden 2015 alussa.