Suomen hyvää keskittymistä peliin kuvasi syöttövirheiden määtä: nolla. Turnauksen avausottelussa aiemmin Slovakia oli kukistanut kotikentällään Montenegron 3-0 (25-14, 25-10, 25-23) ja varmisti jo EM-lopputurnauspaikan.
Suomen naisilla on edessä perjantaina isoin ottelu lähes kahteen vuoteen, kun todennäköisesti Montenegro-ottelu määrittelee toisen lohkosta EM-lopputurnaukseen etenevän joukkueen. Toki vielä Suomen mahdollinen tappioakaan ei kisapaikkaa lopullisesti veisi, onhan sillä vielä edessä Slovakian kohtaaminen lauantaina.
Avauserässä Kosovo jätettiin peräti yhdeksään pisteeseen, kun hyökkäystehot menivät Suomelle 67%-19%. Toisessa erässä Kosovo esitti karsintojen parasta puolustuspelaamista. Piia Korhonen tykitti erään Kaisa Alangon passeista peräti 11/+11. Kolmas erä kulki taas Suomen otteessa tasaisesti alusta loppuun.
– Tulostaulu tykkäsi totta kai. Koko ajan tässä yritetään oppia uusia asioita, jotta pystyisimme pelaamaan entistä paremmin. Kahdessa seuraavassa pelissä tarvitsemme tasonnostoa. Tänään emme ihan onnistuneet torjunnassa, olisi ollut enemmänkin hyviä paikkoja ottaa torjuntapisteitä. Vastaanotto oli toinen asia, joka oli vähän alakantissa. Onneksi hyökkäyspäässä olimme teräviä, summasi ottelun valmentaja Tapio Kangasniemi.
Suomi pelasi tuplavaihtoja lukuunottamatta samalla seitsikolla selkeästi perjantain peliin kuvioita hioen.
Suomen pistenaiset
Piia Korhonen 15/+13
Anna Czakan 6/+5
Salla Karhu 12/+12
Emmi Riikilä 4/+1
Daniela Öhman 8/+8
Kaisa Alanko (P) 1/+1
Netta Laaksonen (L)
Yasmine Madsen 7/+7
Katja Kylmäaho (P)
Jessica Kosonen 0/0
14.5.
Suomi Montenegro klo 18.30 TV2
15.5.
Suomi Slovakia klo 21.30 TV2
Slovakia 4 4 0 12- 1 12
Suomi 4 3 1 10- 5 8
Montenegro 4 1 2 5- 9 4
Kosovo 4 0 4 0-12 0
Kaksi parasta EM-turnaukseen
Katso myös
Katso tallenne: Kosovo jäi lentopallonaisten jalkoihin EM-karsinnassa