Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Seinäjoen uusi kuusisalinen elokuvateatteri avaa ovensa marraskuussa – samalla vanhan elokuvateatterin toiminta loppuu

Aikataulut ovat pitäneet, vaikka suuren hankkeen rakentuminen aivan kaupungin keskustaan onkin sisältänyt omat mutkansa. BioRex ei aio jatkaa toimintaansa Maakuntatalossa sijaitsevassa vanhassa elokuvateatterissa.

Seinäjoen uusi elokuvateatteri
Marraskuussa Seinäjoen uudessa elokuvateatterissa on tarkoitus avata ovet yleisölle. Kuva: Tuomo Mäenpää
  • Tuomo Mäenpää

Seinäjoen Kauppakadulla vuoden lopulla avattava uusi elokuvateatteri alkaa olla jo ulkoisesti täydessä mitassaan, joskin vailla viimeistelyä.

Vielä on edessä valtavasti töiden loppuunsaattamista ja kaikenlaista suunnittelua ennen marraskuisia avajaisia.

Korona-aika on ollut erityisen haastavaa elokuvateattereille, joten BioRexin suurhankkeen eteneminen kaiken keskellä ei ole ollut suinkaan itsestäänselvyys.

– Aikataulussa olemme kaikesta huolimatta pysyneet, ja marraskuun lopulla on tarkoitus ovet avata, BioRex Cinemas Oy:n toimitusjohtaja Aku Jaakkola kiittelee rakentajia.

Kuusisalisen elokuvateatterin yksityiskohtia Jaakkola ei halua vielä paljastaa. Hän kuvailee, että hankkeesta on muodostunut Suomen toiseksi suurimman elokuvateatteriketjun lempilapsi.

– Nyt on ollut kiva päästä viimeistelemään vuosia kasattuja suunnitelmia. Salien ominaisuuksista ja muista vastaavista asioista tiedotellaan matkan varrella ennen avaamista. Vielä ei haluta kaikkea paljastaa, mutta voin luvata, että kokonaisuudesta tulee upea.

Jaakkola kehuu uuden rakennuksen toimintojen lisäksi etenkin arkkitehtuuria.

– Korona-aika sataa sillä tavoin seinäjokelaisten elokuvafanien laariin, että olemme näin alan hiljaisena aikana pystyneet keskittämään resurssejamme rakennuksen viimeistelyyn. Pieniäkin yksityiskohtia on mietitty.

BioRex ei jatka Maakuntatalossa

Kun uuden elokuvateatterin ovet Seinäjoella aukeavat, niin samalla BioRex lopettaa toimintansa vanhoissa tiloissaan Maakuntatalossa.

– Poistumme vanhoista tiloista joustavasti, eli elokuvien esittämiseen ei tule Seinäjoella sinänsä katkoa. Mutta emme enää vanhassa tilassa toimintaa jatka. Se on sitten kiinteistön omistajan asia, mitä siinä meidän jälkeen tapahtuu.

Lue myös: Seinäjoen Maakuntatalon kohtalo ratkaistaan kaavoituksen yhteydessä

Elokuvateatteri Marilynin (Bio Rex) kyltti Seinäjoen maakuntatalossa.
BioRex aloitti Maakuntatalossa vuonna 2016 Bio Marilynin tilalla Maakuntatalossa ensimmäinen elokuvateatteri avattiin jo 70-luvulla. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Elokuvateatterit koronan suurimpia kärsijöitä

Koronapandemia on haastanut elokuvateatterit miettimään, miten ylipäätään pitää toimintaa yllä.

Toimitusjohtaja Jaakkolan mukaan elokuvateatterit ovat olleet koronarajoitusten kenties suurimpia kärsijöitä Suomessa.

– Olemme olleet kaikista huonoimmassa asemassa, voisi sanoa. Leffateattereita on suljettu, vaikka olemmekin pystyneet koronaturvallisesti toimimaan. Olemme kysyneet neuvoja ja syitä, mutta emme ole saaneet oikein mitään perusteita. On todella kaltoin kohdeltu olo, Jaakkola huokaa.

Suurten huolten keskellä BioRex on uskaltanut edetä tasaisesti Seinäjoen uuden elokuvateatterin kanssa. BioRex Cinemas on kertonut sijoittavansa Seinäjoen toimintoihin lähes kymmenen miljoonaa euroa.

– Ei tämä helppo homma ole ollut. Se on vaatinut vähän pähkähulluutta ja yrittäjähenkeä omistajalta, että olemme voineet edetä hankkeen kanssa. Olen vakuuttunut, että kiitämme tästä uskalluksesta ja rohkeudesta muutaman vuoden päästä, kun maailma rullaa taas normaalisti.

Jaakkola ei vielä raota BioRexin avajaissuunnitelmia. Jotain erityistä on kuitenkin luvassa.

– Kyllä siellä ensimmäisiä kaavailuja jo on, mutta mennään nyt askel kerrallaan. Nyt fokus on siinä, että saamme elokuvamarkkinan isommin auki Suomessa.

Seinäjoen uuden elokuvateatterin kylkeen samalle tontille rakentuu 11-kerroksinen asuinkerrostalo
Havainnekuvassa oikealla näkyvän elokuvateatterin on määrä valmistua marraskuussa 2021 ja viereisen asuinkerrostalon kesäkuussa 2022. Kuva: Arkkitehdit LSV

Ensi-illoissa odotettavissa ruuhkaa, kun korona helpottaa

Koronan myötä monen suurelokuvankin julkaisuajankohta on siirtynyt odottamaan parempia aikoja. Kansainvälisistä elokuvista esimerkiksi uusin James Bond on siirretty tämän vuoden loppupuolelle.

Nyt vaarana on, että elokuvia alkaa ilmestyi tarjolle liiankin tiheään tahtiin, kun korona vihdoin helpottaa.

– Elokuva-alan suurimmissa maissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa, elokuvateatterit ovat alkaneet palata jo normaaliin. Eiköhän näin käy pian täälläkin, Jaakkola uskoo.

– Sitä myötä isotkin elokuvat palaavat kalenteriin uskoakseni vielä tämän vuoden puolella. Niitä on hyllyllä aika paljon, voi tosiaan jopa ahdastakin tulla. Toivotaan, että jokaiselle löytyy kunnon paikka julkaisukalenterista.

Jaakkola pelkää, että suurten ensi-iltojen runsaus voi vaikuttaa etenkin kotimaisiin elokuviin.

– Sen takia kovasti olemme toivoneet, että olisimme korona-aikana kohtuullisin rajoituksin saaneet näyttää juuri kotimaisia elokuvia. Silloin tulevaa ruuhkaa olisi saatu purettua ja jokainen elokuva olisi saanut ansaitsemansa huomion.

Lue seuraavaksi:

Seinäjoen uuteen elokuvateatteriin tulee kuusi salia ja katolle pihasauna