Tuttujen kestomenestyjien lisäksi Suomesta lähtee parayleisurheilun EM-kisoihin Puolan Bydgoszcziin kolme ensikertalaista, joista Helsingin Kisa-Heikkoja edustavat 17-vuotias Iida Lounela ja 18-vuotias Vilma Berg ovat myös toistensa parhaita harjoituskavereita.
EM-kilpailut järjestetään Puolan Bydgoszczissa 1.–5. kesäkuuta.
– Vilma on minulle kuin treenisisko. Olemme tosi läheisiä ja koemme urheillessa samanlaisia hetkiä, koska juoksemme samoja matkoja. On hienoa, että pääsemme ensimmäisiin aikuisten arvokisoihin yhdessä. On korvaamaton tuki, että treeneissä on hänen laisensa ihminen, Iida Lounela kuvailee.
– Meillä Iidan kanssa säilyy hyvä yhteishenki treenatessa kyllä koko ajan, mutta valmentajalla on oltava hyvät hermot, Vilma Berg puolestaan naurahtaa.
Jälkimmäinen kommentti viittaa siihen, että kaksikko on toimissaan todella päättäväinen. Siitä yhtenä johdannaisena voi pitää Lounelan perheen muuttamista Ilmajoelta Helsinkiin.
– Olin kuullut Mäkelänrinteen urheilulukiosta ja jo yläasteen alussa päätin, että unelmani on päästä Helsinkiin urheilulukioon. Jos päätän jotain, niin lähden menemään sitä kohti ihan täysillä, enkä anna periksi helposti, Iida sanoo.
Urheilijalupauksen äidin Kirsi Lounelan mukaan muuttopäätös ei lopulta ollut kovin vaikea, vaikka hän itse on Ilmajoelta myös kotoisin.
– Kyllähän sitä tietenkin hetki mietittiin. Vaakakupissa painoi muiden paraurheilijoiden antama hyvä palaute Mäkelänrinteestä. Tiesimme kyllä, että Iida selviäisi täällä yksinkin, mutta tietenkin auttaa arjessa, kun on ruuanlaittajat ja pyykinpesijät mukana. Me molemmat vanhemmat pystyimme työllistymään täällä ja Iidan pikkuveljellekin muutto oli mieleinen. Kun näkee, että nuori on asiansa kanssa tosissaan, niin kyllä siihen vanhempana haluaa lähteä mukaan.
Aurinkolasit tärkeässä roolissa
Iida Lounela sekä Vilma Berg ovat pystyurheilijoita, eivätkä tarvitse suorituksessa apuvälineitä tai avustajaa. Lounelan kohdalla tosin aurinkolasit ovat tärkeässä roolissa. Lounelalla on akromatopsia eli näkövamma, johon hänen kohdallaan liittyy osittainen värisokeus.
– Näen hahmot, mutta kunnolla näen vain todella lähelle. Kirkas valo häikäisee minua tosi paljon. Kilpailen lievimmässä näkövammaluokassa, eli minulla ei ole opasjuoksijaa. Pystyn juoksemaan radalla suoraan, mutta tasapainon säilyttäminen on hieman haasteellista.
– Pituushyppy on hankalampi, koska minun on tosi vaikea nähdä lankkua. Joudun kuitenkin ponnistamaan lankulta, koska olen lievimmässä näkövammaluokassa. Pidän lankun molemmin puolin värikkäitä kartioita, jotta pystyn vähän hahmottamaan sitä. Askelmerkki pitää hakea todella huolellisesti.
Vilma Bergillä on synnynnäinen lievä hemiplegia, eli toispuolihalvaus. Berg ja Lounela tutustuivat toisiinsa alun perin harjoitusleirillä Pajulahden urheiluopistolla.
Kaksikko niitti menestystä nuorten MM-kisoista
Molemmat olivat mukana myös kaksi vuotta sitten Sveitsissä järjestetyissä nuorten MM-kisoissa. Lounela saavutti siellä maailmanmestaruudet pituushypyssä sekä 400 metrillä ja MM-hopeaa 200 metrillä. Berg ylsi MM-hopealle 800 metrillä ja oli 200 metrillä neljäs.
– Juoksussa meidän molempien päämatkana on 400 metriä. Usein treeneissä mietimme, että miksiköhän lajimme on juuri 400 metriä, koska se tuntuu niin pahalta, Lounela pohtii iloisesti nauraen.
Puolan EM-kilpailut ovat molemmille uran ensimmäiset arvokilpailut aikuisissa. Lounelan kannalta harmillisesti pituushyppy ei ole Puolassa lajina hänen kilpailuluokassaan. Arvokisakokemusta on kuitenkin tarjolla 100 ja 400 metrin juoksumatkoilla.
– EM-kisoissa olen tyytyväinen, kun maaliin tullessani tunnen antaneeni kaikkeni. Totta kai lähden sinne parantamaan ennätyksiäni. En kuitenkaan tiedä, mihin se riittää, koska en ole koskaan ollut aikuisten arvokisoissa.
Treenikaveri on samoilla linjoilla.
– Lähden tekemään sen, minkä pystyn. Täytyy kuitenkin yrittää olla niin, ettei se mene överiksi. Nuorten MM-kisat Iidan ja Sinin (pyörätuolikelaaja Paukkeri) kanssa silloin toissa vuonna oli ihan huippukokemus, Vilma Berg sanoo.
EM-kisoissa 100 ja 400 metrillä sekä pituushypyssä kilpaileva Berg aloitti yleisurheilun kuusi vuotta sitten. Lounela on viihtynyt lajin parissa jo tuplasti pidempään. Hänen kohdallaan ensi kosketus kilpailuihin tuli aikanaan Ilmajoella viikoittain järjestetyistä sarjakilpailuista, joihin hän meni juoksemaan.
– Yleisurheilussa aloitin kilpailemisen ennen harjoittelua. Ensimmäinen yleisurheilumuistoni on se, että voitin kilpailun viisivuotiaiden sarjassa ja nimeni kuulutettiin. En tosin ole ihan varma, että oliko kyseinen kilpailu myös se ihan ensimmäiseni. Yleisurheilu ei silti ihan heti vienyt minua mennessään. Harrastin pienenä myös voimistelua, ratsastusta ja uintia.
– Unelmani ovat totta kai paralympialaiset ja niissä menestyminen, mutta milloin se tapahtuu, sen aika näyttää. Tavoitteeni on olla jonain päivänä maailman paras.
Parayleisurheilun EM-kisat Ylen kanavilla:
Tiistai 1.6.
klo 10.55 Yle Areena
klo 18.25 Yle Areena
klo 19.50 TV2
Keskiviikko 2.6.
klo 10.55 Yle Areena
klo 18.25 Yle Areena
klo 21.00 TV2
Torstai 3.6.
klo 10.55 Yle Areena
klo 18.25 Yle Areena
klo 20.00 TV2
Perjantai 4.6.
klo 10.55 Yle Areena
klo 18.25 Yle Areena
klo 19.30 TV2
Lauantai 5.6.
klo 10.55 Yle Areena
klo 13.30 TV2
klo 18.25 Yle Areena
Lue myös: