Moka on lahja ja virhe on aina oppimisen paikka.
Kun Suezin kanavaan juuttunut konttialus Ever Given jökötti paikallaan koko maailman pällisteltävänä, kuvittelin laivan kannelle keskustelun, jossa perämies hymyillen taputtaa kapteenia olalle ja lausahtaa: Moka on lahja.
No, jos ajatellaan, että lahja se on huonokin lahja, niin mitäs sitä muuta väittämään.
Viime vuosina yritysmaailmassa on alettu puhua epäonnistumisten juhlistamisesta ja mokista iloitsemisesta. On aiheesta kirjoitettu monta kirjaakin. Suomeksi on ilmestynyt viime vuosina ainakin Mahtava moka – uskalla, opi ja menesty (Alma Talent) ja Kantapään kautta (Tammi). Tuorein Mokaamalla menestykseen (Avain) lupaa nimensä mukaisesti, että ehkäpä mokaaminen onkin tie menestykseen.
Meitä kannustetaan uskaltamaan epäonnistumaan.
Ja mikäs siinä. Erehtyminen on oppimisen ehto.
Ongelma on, että moka on lahja -sanonnasta, kuten monista muistakin työelämän viisauksista, tulee toistettaessa ja hoettaessa helposti tyhjiä sanankuoria.
Alun perin avuksi ja ajattelun välineiksi tarkoitetut termit muuttuvat laiskan ajattelun tukipuiksi. Työkieli on täynnä tällaisia muotitermejä ja sanahirviöitä, joita toistellaan, kunnes niiden alkuperäinen ajatus hämärtyy.
Ongelmista ja vaikeuksista tulee haasteita, ulkoistamista kutsutaan verkostomaiseksi työksi ja ammattitaidottomuutta aletaan kutsua osaamisvajeeksi.
Ei työelämässä moka ole aina lahja. Virhe voi olla silkka virhe.
Jos tekijä on oppimiskykyinen, hän ei toista virhettä.
Otetaan vaikkapa viime joulun tapaus, jossa Keva maksoi vahingossa eläkkeet liian aikaisin ja 400 000 ihmistä sai siis rahat tilille vääränä päivänä. Kyseessä oli moka, josta ei ollut kenellekään iloa. Se oli puhdas moka, inhimillinen virhe, joka aiheutti monelle eläkeläiselle käytännön ongelmia.
Tuskin eläkkeensaajat juhlistivat kuohuviinillä hienoa epäonnistumista. Tuskin niin teki edes eläkeyhtiö. Kevassa käytiin toki varmasti työt ja prosessit tarkkaan läpi, ettei jatkossa tule vastaavia mokia. Laiha lohtu, jonka kutsuminen lahjaksi vaatii melkoiselle kierteelle taipumista.
Jos aivan tarkkoja ollaan, moka on lahja -sanontaa käytetään aivan väärin.
Alkujaan sanonta tulee improvisaatioteatterista.
Siis se ei todellakaan tarkoita virheestä oppimista tai sitä, että moka olisi jonkinlainen lahja.
mprovisaatiovalmennuksia järjestävä Jani Turku sanoo, että moka on lahja tarkoittaa sitä, että virheet otetaan osaksi improvisaatiota. Tai teatterikielellä: vuorovaikutuksen ja esiintymisen mekanismeja harjoitellaan niin paljon, että hyvästä kuuntelusta ja läsnäolosta syntyvä spontaani esitys näyttää harjoittelulta ja käsikirjoitetulta teatterilta.
Eli kun ollaan lavalla ja joku vaikka kuulee jotain väärin, tapahtuu moka. Ja kaikki lavalla joutuvat reagoimaan tähän mokaan. Ja jos tämä moka ohitetaan, se on huonoa improvisaatioteatteria ja hyvässä teatterissa moka otetaan osaksi teatteria.
Näin mokasta tulee lahja. Suomeen tämän tavan tehdä teatteria toi aikanaan Keith Johnstone. Kanadalais-britti oli yksi maailman tunnetuimmista improvisaatioteatterin pioneereistä, joka piti vuonna 1990 Espoossa kurssin. Sen pohjalta syntyi esimerkiksi Stella Polaris -improvisaatioteatteriryhmä.
Moka on lahja -sanonta on siis irtautunut alkuperäisestä käytöstään. Moka ei ole lahja, inhimillisyys on lahja.
Kun jotain yllättävää tapahtuu, siitä ei edes tule mokaa, jos kaikki reagoivat niin, että munaaja ei joudu kärsimään. Tätä tarkoittaa improvisaatiossa se, että mokia ei tarvitse pelätä.
Ehkä moka on lahja -ajatuksessa pitäisi työelämässäkin palata juuri teatterin puolelle. Se tarkoittaisi kuuntelemista ja läsnäoloa, toisen ajatusten päälle rakentamista.
Jani Turku sanoo, että mokaamisen pelko on tekemisen pelkoa.
Eli kuten Leevi & The Leavings laulaa, eihän rallia voiteta jos siellä pelätään.
Heikki Valkama
Kirjoittaja on Ylen toimittaja ja Japani-asiantuntija, joka on pian lähdössä Tokion olympialaisiin ja toivoo, ettei tekisi kovin pahoja mokia suorissa lähetyksissä.
Blogista voi keskustella 11.6. klo 23.00 saakka.