Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Finnit ja hiki ovat Joel Slottelle koristeita iholla – vuoden nuori taiteilija uskoo, että katsetta voi harjoittaa myötätuntoiseksi

Tampereen taidemuseossa avautuu lauantaina vuoden nuoren taiteilijan Joel Slotten näyttely. Se koostuu vuonna 1987 syntyneen taiteilijan värikkäistä maalauksista ja piirustuksista sekä keramiikkaveistoksista.

Slotten maalaustapa on yksityiskohtainen ja aikaa vievä. Yhden maalauksen työstämiseen kuluu kuukausia.
  • Elina Nieminen

Tampereen taidemuseossa avautuu lauantaina kuvataiteilija Joel Slotten näyttely. Vuonna 1987 syntynyt Slotte on tämän vuoden nuori taiteilija.

Alun perin kokkolalaista, nyt Helsingissä asuvaa ja työskentelevää Slottea kuvataan teknisesti taiturimaiseksi. Hänen maalaustapansa on yksityiskohtainen ja aikaa vievä – yhden maalauksen työstämiseen kuluu kuukausia. Katsojalle monista teoksista välittyy toisaalta ajattomuuden ja toisaalta tässä hetkessä olemisen tunne.

– Pitkän työprosessin aikana moni asia ehtii muuttua, ehkä siksikin teoksissa näkyy monta aikatasoa. Mutta myös kuvallisissa elementeissä aikatasot sekoittuvat – esimerkiksi tatuoinneissa on keskiaikaisia ja 1800-luvun yksityiskohtia, Slotte sanoo.

Teoksissa on paljon yksityiskohtia. Taiteilijan mukaan niitä voi katsoa nopeasti ja saada riittävästi tietoa. Mutta hitaalla silmällä saa talteen enemmän.

Omakuvia syntyi koronavuonna tavallista enemmän

Slotten taiteessa keskeistä on tarinallisuus. Öljyvärimaalausten lähtökohtana ovat todelliset ja kuvitteelliset tilanteet, jotka toisinaan saavat surrealistisia tai absurdeja piirteitä. Hän käyttää useimmiten teostensa mallina itseään ja ystäviään.

– Erityisesti koronavuonna olen kuvannut itseäni tavallistakin enemmän. Se on ollut helpompaa ja turvallisempaa, hän kertoo.

Slotten ihmiskuvassa on olennaista keskeneräisyyden, vaillinaisuuden ja virheellisyyden salliminen. Hän itse korostaa tarinallisuutta, ystävällisyyttä ja empatiaa.

– Näillä hahmoilla on esimerkiksi finnejä tai muuten karu ulkomuoto. Pidän ihosairauksia, aknea ja hikistä kiillettä enemmänkin koristeina heidän ihollaan. Ne tuovat hahmoihin luonnetta eivätkä kutsu ivailemaan vaan suhtautumaan myötätuntoisesti heihin.

Slotten mukaan juuri myötätunto on keskiössä siinä, mitä hän tekee. Hänen mielestään katsettakin voi harjoittaa myötätuntoiseksi ja mukana eläväksi.

Joel Slotten näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa syyskuun 5. päivään asti. Syksyllä se siirtyy Vaasaan Tikanojan taidekotiin.

Joel Slotte
Joel Slotten kuvissa on paljon yksityiskohtia. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Lue myös:

Vuoden nuori taiteilija Joel Slotte kapinoi teoksillaan ja tarjoilee niillä aisticocktaileja