Finnkinojen teattereissa ei saa syödä enää omia eväitä. Sääntö on otettu käyttöön teattereiden avauduttua uudestaan keväällä, ja sen on tarkoitus olla pysyvä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Jutussa Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila perustelee eväskieltoa pandemian aiheuttamilla tulonmenetyksillä ja lisätulojen tarpeella.
Wolf-Mannila kertoo puhelimessa Ylelle, että elokuvissa myytävät herkut ovat osa Finnkinon liiketoimintaa siinä, missä elokuvalippujen ja mainostenkin myynti. Sitä, kuinka suuri merkitys herkuilla on, hän ei halua kommentoida.
– Otamme nyt käyttöön saman käytännön, joka on käytössä muuallakin, esimerkiksi konserteissa ja jäähalleilla, Wolf-Mannila sanoo.
Elokuvissa käymistä kritisoidaan usein kalliiksi, ja eväiden ostaminen Finnkinon teatterista on kalliimpaa kuin vastaavien herkkujen ostaminen kaupasta.
– Kuuntelemme herkällä korvalla ihmisiltä tulevaa palautetta. Elokuvissa käyminen on kuitenkin tällä hetkellä suosituin kulttuurimuoto ja moneen muuhun verrattuna mahdollinen aika monelle, Wolf-Mannila sanoo.
Herkuilla lisärahaa
Popcornin, virvoitusjuomien ja karkin syöminen tuntuu kuuluvan elokuvissa käymiseen yhtä selkeästi kuin se ei kuulu esimerkiksi teatteriin tai ooperaan.
Miksi juuri elokuvanäytöksissä on sallittua, jopa asiaankuuluvaa syödä, vaikka muissa kulttuuriesityksissä näin ei tehdä?
Tapa on lähtenyt elokuvateattereista itsestään, kertoo elokuva- ja televisiontutkimuksen dosentti Jaakko Seppälä Helsingin yliopistosta.
– Elokuvateattereissa syöminen ei ole ollut ilmiö aina. Käytännöt muuttuivat maailmalla Yhdysvalloista alkaen 1930-luvulla.
New Yorkin pörssi romahti vuonna 1929, ja maailma syöksyi lamaan. 1930-luvulla elokuvateatterit menettivät valtavasti katsojia, kun raha oli monella todella tiukassa. Tulojen paikkaamiseksi yhdysvaltalaiset elokuvateatterit alkoivat myydä asiakkaille virvokkeita ja naposteltavaa, kuten popcornia, limonadia ja suklaapatukoita. Amerikasta tapa levisi muualle maailmaan.
– Käytännössä popcornin myyminen oli lama-ajan ratkaisu talousongemiin, jotka elokuvateattereita riivasivat, Seppälä sanoo.
Elokuva on sisäänheittotuote
Seppälä huomauttaa, että virvokkeita myytiin elokuvateattereissa varmasti aiemminkin, mutta laajamittainen ilmiö herkuista tuli vasta 1930-luvulla, jonka jälkeen tapa jäi pysyväksi.
Herkkujen myyminen on nimittäin teattereille todella kannattavaa.
– Jos katsomme virvokkeiden hintoja, ne ovat törkeän kalliita verrattuna tuotantokustannuksiin ja niissä on kaikkein paras kate. Teatterit tienaavat merkittävästi paremmin myymällä popcornia kuin näyttämällä elokuvia. Elokuva on eräänlainen sisäänheittotuote, ja teattereissa toivotaan, että asiakkaat ostavat koko paketin, Seppälä sanoo.
Yleisö on kiertänyt herkkujen kalleutta tähän asti ostamalla esimerkiksi karkit kaupasta teattereiden sijaan. Finnkinon eväidensyöntikielto onkin esimerkki siitä, miten historia toistaa itseään.
– Elokuvateattereilla on jälleen vaikeaa, ja samat keinot otetaan uudelleen esille.
Syöminen onkin jäänyt kiinteäksi osaksi elokuvakokemusta juuri sen takia, että elokuvateatterit markkinoivat herkkuja aktiivisesti osana kokemusta. Teatterissa tai konserteissa näin ei tehdä, vaan niissä nautitaan virvokkeet väliajalla.
– Teattereilla on korkeakulttuurinen ajatus siitä, että seurataan esitystä ja ollaan hiljaa. Toki elokuvateattereissakin varmasti toivotaan, että herkut syödään hiljaa.