Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Puheenjohtajuutta pohtiva perussuomalaisten Riikka Purra: "Minulla ei ole hirvittävän suurta hinkua tällaiseen pestiin"

Kansanedustaja Riikka Purra pohtii Jussi Halla-ahon saappaiden täyttämistä, kunhan eduskunta päättää istuntokautensa. Hän ei koe perussuomalaisten puheenjohtajan pestiin suurta vetoa, mutta harkitsee ehdokkuutta.

Varapuheenjohtaja Riikka Purra.
"Voisimme edetä asiat edellä, eikä niinkään se, mitä ihmisillä on housuissa", Riikka Purra sanoo. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Heikki Valkama

Kun Jussi Halla-aho ilmoitti jättävänsä perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävän, varapuheenjohtaja Riikka Purra nostettiin seuraajasuosikiksi.

Purra sanoo pohtivansa kesällä eduskunnan tauolla sitä, asettuuko ehdolle. Päätöstä hän ei ole vielä tehnyt.

– Minulla ei ole hirvittävän suurta hinkua tällaiseen pestiin, totta kai se siitä kertoo, hän sanoo 8 minuuttia -ohjelmassa.

Katso koko haastattelu tästä kuvasta:

Riikka Purra sanoo, ettei hänellä ole hinkua perussuomalaisten puheenjohtajaksi, vaikka tehtävää harkitseekin.

– Ymmärrän, miten haastava ja vaikea pesti se on, sekä henkilölle itselleen että hänen perheelleen. Olen hyvin läheltä saanut katsella puheenjohtaja Halla-ahon toimintaa, hän on onnistunut toki tehtävässään erinomaisesti, mutta kyllähän se kova homma. Tämä tuli myös äkkiä, Purra sanoo.

Hän toteaa, että on ollut politiikassa vain vähän aikaa eikä ole pyrkinyt puheenjohtajan tehtävään.

– Totta kai seuraan myös sitä, ketkä muut asettuvat ehdolle. Minulle tärkeää on, että puolue saa hyvän puheenjohtajan, Purra sanoo.

– Kuten sanoin, minulla ei ole henkilökohtaista hinkua tähän.

Hän sanoo pohtivansa asiaa tulevan viikon aikana, kun eduskunta on jäänyt istuntotauolle.

Jotkut poliittiset analyysit totesivat, että Halla-aho siirtyy pois, jotta perussuomalaiset olisi hallituskelpoisempi.

Purran mukaan media tekee mielellään analyyseja, joista suurin osa ei ole totta.

– Emme ole ajatelleet minkäänlaisia taktiikoita tämän suhteen, Purra sanoo. Näin kauan ennen vaaleja hallitustavoitteiden pohtiminen on hänen mukaansa ennenaikaista.

Hän sanoo, ettei suostu vielä pohtimaan tai spekuloimaan pääministeriyttä.

Maahanmuutto pysyy keskiössä

Mitä tulee perussuomalaisten linjaan, Riikka Purra sanoo, että on kahden vuoden aikana varapuheenjohtajana päässyt vaikuttamaan puolueen poliittisiin linjauksiin ja ohjelmiin. Hänen kädenjälkensä näkyy jo nyt. Jos – ja kyseessä on siis vielä jossittelu – hän päätyisi puheenjohtajaksi, linja tuskin muuttuisi.

Perussuomalaisten politiikan ja Purran politiikan keskiössä on maahanmuutto.

Mikä on siis Purran ero Jussi Halla-ahon poliittiseen linjaan?

Varapuheenjohtaja Riikka Purra ja puheenjohtaja Jussi Halla-aho törmäsivät Pikkuparlamentin edustalla 30. kesäkuuta.
Riikka Purra ja Jussi Halla-aho tapasivat sattumalta Pikkuparlamentin edustalla eilen. Kuva: Silja Viitala / Yle

– Luulen, että olen vähän laaja-alaisempi poliitikko. Minulle erityisesti talousasiat, sosiaalipolitiikka ja monet muut politiikan sektorit ovat hyvin mieluisia. Totta kai maahanmuutto, maahanmuuttopolitiikka on se, minkä takia minäkin olen politiikkaan tullut, mutta suhtaudun intohimoisesti myös moneen muuhun politiikan sektoriin, Purra sanoo.

Maahanmuutto on perussuomalaisten politiikan perusta. Jussi Halla-aho totesi Twitterissä, että maahanmuuttolinja on kaikilla mahdollisilla pj-kandidaateilla yhteinen ja perussuomalaisia yhdistävä asia.

– En ole koskaan kuullut erilaisia maahanmuuttopoliittisia linjauksia tai mielipiteitä, Purra sanoo.

– Me olemme ehdottomasti maahanmuuttokriittinen, kansallismielinen puolue.

"Sukupuolesta puhutaan aivan kohtuuttoman paljon politiikassa"

Purra sanoo, ettei ole määritellyt poliittisia esikuvia, vaikka arvostaakin monia ihmisiä puolueesta riippumatta.

Entä sukupuoli? Purra sanoo, että sukupuoli on teema, joka liikuttaa enemmän mediaa ja muita puolueita.

– Olen nainen ja aivan tyytyväinen naisena olemiseen, eikä siitä sitten enempää.

Puolueen kannattajakunta on kuitenkin miehinen. Onko naiseudella jäsenistölle merkitystä?

– Varmasti siitä voidaan johtaa jonkinlaisia ajatuksia, jos sitä halutaan liittää feminiineihin asioihin. Mutta itse en ole näiden kautta tehnyt politiikkaa, enkä osaa sillä tavalla sukupuolittaa näitä asioita.

– Totta kai kun katsotaan meidän hallitusta ja naispuheenjohtajia ja naisministerejä, niin sukupuolesta puhutaan aivan kohtuuttoman paljon politiikassa. Voisimme edetä asiat edellä, eikä niinkään se, mitä ihmisillä on housuissa, Purra sanoo.

Puolueen liepeillä on myös ääriaineksia, esimerkiksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja Soldiers of Odinin kanssa on marssittu yhdessä.

– Suomessa on esimerkiksi kokoontumisvapaus. Emme voi tietenkään puolueena ottaa vastuuta kaikista ihmisistä, jotka liikkuvat jossakin. Itse en ole minkäänlaisissa tekemisissä ääriliikkeiden kanssa niin paremmin vasemmalla kuin oikealla eikä minulla ole siihen minkäänlaista kiinnostusta, Purra sanoo.