Kotinurmikko kärvistelee paahteessa ruskeana ja siellä täällä on kuolleita laikkuja. Sen sijaan golfkenttien viheriöt kukoistavat helteestä huolimatta. Lahden kupeessa Hollolassa golfaajat puttailevat Messilä Golfin viheriöllä. Kenttämestari Marko Suokaksen mukaan viikkoja jatkuneen hellejakson korventaessa kenttää, nurmi on vaikea pitää pelattavassa kunnossa.
Nyt vaaditaan ahkeraa sadetusta. Messilässä sadetus alkaa illalla kymmenen aikaan ja kestää aamulla kahdeksaan.
– Sadetettava pinta-ala on suuri ja yön tunnit eivät tahdo riittää koko kentän kasteluun. Päivällä ei haluta sadettaa, jotta kenttä on kokonaisuudessaan pelaajien käytössä.
Kemiallisilla aineilla sidotaan kosteutta kasvualustaan
Yön aikana ei ehditä sadettaa tarpeeksi kentän joka kolkkaa. Siksi tämä on myös kemiallista sodankäyntiä kuivuutta vastaan. Nurmikon hoidossa käytetään kostutusaineita, jotka auttavat maaperää sitomaan kosteutta. Samalla aineet parantavat nurmikon laatua, kertoo Suokas.
Aineet ovat polymeerejä, jotka vähentävät veden pintajännitystä. Vesi imeytyy paremmin läpi kuivasta maankuoresta ja sitoutuu hyvin pintamaahan. Muutoin maaperä Suokaksen mukaan kuivuu nopeasti etenkin Salpausselän hiekkaharjulla.
– Nurmella on täällä hiekkapohjaiset kasvualustat. Tämän avulla vesi ei hulahda suoraan maasta läpi, vaan saamme pidettyä nurmikon tasaisemmin kosteana.
Kumpuilevalla golfkentällä pienet nyppylät ovat suurimmassa vaarassa kuivahtaa auringon porotuksessa. Näillä helteillä sinne tänne muuallekin vihreään kenttään ilmestyy ahkerasta hoidosta huolimatta pieniä kellertäviä laikkuja. Messilässä kuivuvat ne alueet, mihin sadetus ei riitä.
– Reuna-alueet saavat mennä osittain ruskeiksi, vaikka meillä on sielläkin sadettimia. Niitä ei käytetä, koska joudumme jonkin verran priorisoimaan mihin vettä laitetaan.
Kuumassa säässä ruohon pinta alkaa tavallaan hikoilla, ja se vaikuttaa kentän pelattavuuteen.
– Ruohon pinnasta tulee ikään kuin nahkea ja se jarruttaa palloa. Laitamme nurmelle piitä sisältävää lannoitetta, joka kovettaa nurmen lehden pinnan ja siitä tulee muovimaisempi. Silloin pallo pyörii tasaisemmin.
Kentänhoitajan vinkit kotinurmikon hoitoon
Golfkentällä nurmikon kunnossapitoa ajatellaan jo rakennusvaiheessa. Kentänhoitaja Marko Suokaksen mukaan rakenteet tehdään niin, että kaatosateen sattuessa vesi läpäisee pinnan nopeasti. Pelaajat pääsevät pian sateen jälkeen taas viheriölle. Myös sadetusjärjestelmä on rakennettu jo kentän tekovaiheessa.
Kotinurmikko pitää kosteuden helteessä Suokaksen mielestä aika hyvin, jos pihanurmikko on oikein rakennettu ja sille on tehty on riittävän hyvä kasvualusta.
Ammattilainen antaa nurmen hoitoon neuvon, joka on laiskemman puutarhurin unelma.
– Kun helteet ovat tulossa, kannattaa jättää ruoho leikkaamatta ja antaa sen olla vähän pidempänä. Sitten nurmikko kestää kuumuutta aika hyvin ja toipuu hellejakson jälkeen paremmin.
Vettä ei kannata lorottaa nurmikolle päivällä, koska silloin ruoho alkaa haihduttaa kosteutta entistä enemmän. Jos pihanurmikkoa haluaa kastella, se kannattaa Suokaksen mielestä tehdä yöllä.
– Mieluummin annetaan vettä harvemmin ja kerralla kunnolla. Pienet määrät kerrallaan ovat vain haitallisia.
Vettä pumpataan Vesijärvestä golfkentälle
Messilässä on rakennettu rinteeseen pumppaamo, joka on talvella laskettelukeskuksen ja kesällä golfkentän käytössä. Kastelujärjestelmän kautta Vesijärven vesi virtaa öisin kentän sadettimiin ja päiväsaikaan se ohjataan kentällä oleviin lampiin.
– Luomme tavallaan uutta pohjavettä, koska lampia ei ole vuorattu mitenkään. Vesi menee niistä läpi maaperään, kertoo Marko Suokas.
Kenttien kunnossapito on entistä tärkeämpää sillä yhä useammat golfkengät kuluttavat kotimaisia viheriöitä. Laji on nostanut voimakkaasti suosiotaan koronan hankaloitettua ulkomaanmatkailua ja monia sisäharrastuksia.
Pelattavuuden lisäksi kukoistavan vihreä nurmikko on osa golfkentän imagoa.
– Se on myös visuaalinen kokemus. Se, miltä kenttä näyttää, on iso osa pelaamista. Mutta golfarit ymmärtävät, että kun sääolosuhteet ovat tällaiset kuin tänä kesänä, osa kentästä menee ruskeaksi. Mutta tärkeimmät alueet on vihreitä ja hyvässä pelikunnossa.