Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.
TOKIO. Olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela tulee heti vastaan Asakan haulikkoradalla, vaikka omaan harjoitusaikaan on vielä tunnin verran aikaa. Aurinko porottaa kuumasti, mutta neljänsiin olympialaisiinsa osallistuva trap-ampuja ei helteestä piittaa.
Hän odottaa kynä ja Suomen lippu kädessään muissa ryhmissä ampuvien kilpakumppaniensa harjoitussarjojen päättymistä. Lipussa on jo monen kilpakumppanin nimikirjoitus ja muutama pinssikin. Silti monen kanssakisaajan nimi vielä puuttuu.
– Tämä on sellainen perinne, joka alkoi Pekingissä 2008. Tämä on nyt neljäs lippu, johon naistrapampujien nimikirjoitukset kerään. Jos he haluavat antaa pinssin, laitetaan se nimen viereen, Mäkelä-Nummela kertoo.
Nimikirjoitusten metsästämisen lisäksi muita toistuvia rutineeja ei ole. Sen sijaan aina jotain uutta pitää kuulemma keksiä. Tällä kertaa sitä edustavat uusi liivi, uudet kengät ja korvissa loistavat siniset korvakorut.
Mäkelä-Nummelan olemus on vapautunut. Se tietänee itse kilpailuun hyvää, sillä valmistautuminen on ollut vaikeaa. Viimeisimmät kilpailut ovat antaneet paljon miettimisen aihetta. Tulokset ovat olleet kaikkea muuta kuin mitä olympiavoittaja olisi halunnut niiden olevan.
Radikaalit muutokset, kuten aseen perän lyhentäminen ja kahden silmän tähtäykseen siirtyminen, ovat kuitenkin tuoneet Tokiossa jo parempaa tulosta. Harjoituspäiviä on ollut riittämiin ja osumia on tullut mukavasti vähän jokaiseen harjoitussarjaan.
– Nyt on hyvä toimiva paketti. Nyt on alkanut löytyä jo tietynlainen tasaisuus. On levollinen mieli lähteä kisaan, kokenut arvokisa-ampuja vakuuttaa.
Finaalipaikka tavoitteena
Mäkelä-Nummela uskoo, että mitalitaistelusta Tokiossa tulee tiukka.
– Mielestäni noin kahdeksalla voi olla mahdollisuus taistella paikasta ykköskorokkeelle. Finaaliinkin tarvitaan varmasti muutaman ampujan uusinta.
Mäkelä-Nummela voitti kultaa Pekingissä 2008. Neljä vuotta myöhemmin Lontoossa hän taisteli pitkään finaalipaikasta Espanjan Fatima Galvezin kanssa. Uusinnassa tarvittiin peräti kolmetoista kiekkoa ennen kuin se ratkesi espanjalaisen eduksi. Mäkelä-Nummela jäi seitsemänneksi. Riossa neljä vuotta sitten orimattilalainen oli kymmenes.
– Kun nyt tänne on lähtenyt, on tavoitteena finaali. Siellä sitten edessä on aivan uusi peli, Mäkelä-Nummela toteaa ja viittaa siihen, että kuten jo Riossa, myös nyt Tokiossa finaali aloitetaan puhtaalta pöydältä: peruskilpailun tulokset eivät seuraa mukana.
Ei tansseja eikä akrobatianäytöksiä
Tokion kisajärjestelyt ja kisakylä ovat olleet Mäkelä-Nummelan mieleen. Jotkut urheilijat ovat kritisoineet muun muassa urheilijakylän pahvista tehtyjä sänkyjä.
– Sänky on todella hyvä, juuri sopiva. Ei liian kova eikä liian pehmeä. Huonekin on riittävän kokoinen. Etenkin, kun en aio siellä mitään tansseja pitää enkä akrobatianäytöksiä, suomalainen hymähtää.
– En osaa itse pelätä koronaa. Kun toimii vastuullisesti, ja toivoo muidenkin toimivan niin, voi olla huojentunein mielin.
Naisten trapin peruskilpailussa ammutaan ensimmäiset 75 kiekkoa keskiviikkona 28. heinäkuuta alkaen kello 03.00 Suomen aikaa. Torstaina ammutaan loput kaksi sarjaa. Peruskilpailuista ei ole tv-lähetyksiä, mutta kisoja seurataan hetki hetkeltä Yle Urheilun verkkosivuilla.
Finaalin suora lähetys on torstaina katsottavissa Yle Areenassa. Siellä kisaavat kuusi parasta ampujaa kello 08.25 alkaen. Naisten finaalia seuraa miesten finaali.
Lue myös: