Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Pari viikkoa sitten Suomen musiikki- ja alakulttuuripiireissä kohahti. Instagram-tili nimeltään punkstoo alkoi julkaista nimettömiä kertomuksia punk-skenen sisältä. Kertomukset olivat esimerkkejä seksuaalisesta häirinnästä, ahdistelusta ja raiskauksista.
Pian vastaavien kertomuksien julkaisun aloittivat muun muassa myös nimettömät tilit metaltoo ja suomirapstoo. Sittemmin tileistä punkstoo on poistumassa, sillä oman päivityksensä mukaan se on saavuttanut tavoitteensa.
Tilien kertomukset pisti merkille myös Kristiina Hannila, Tampereen Setlementin väkivalta- ja kriisityöntekijä.
– Minua nämä tarinat eivät yllättäneet, Hannila toteaa tilien sisällöstä.
"Suostumus ei ole käynyt mielessäkään"
Hannilan erikoisosaamisalue on seksuaaliväkivaltatyö. Hän on yli 15 vuoden uransa aikana auttanut seksuaaliväkivallan uhreja, mutta kohdannut myös väkivallan tekijöitä.
– Olen tehnyt seksuaaliväkivallan uhrien auttamistyötä niin pitkään, että ymmärrän tämän läpäisevän kaikki yhteiskuntaluokat. Mikään taho ei ole suojassa siltä, hän toteaa.
Mutta miksi joku ylipäätään tekee toiselle seksuaalista väkivaltaa – tai jopa raiskaa toisen ihmisen?
– Ajattelen, että on kyse vallasta ja sen väärin kohdentamisesta, Hannila aloittaa.
Teon ja käytöksen syynä voi olla kasvatuksellinen ja asenteellinen tausta sekä persoonaan liittyviä tekijöitä. Näiden yhteisvaikutus voi luoda ilmapiirin, jossa mitä vain voi tehdä kenelle vaan ilman, että siihen puututaan.
Hannilan mukaan tekijä hakee yleensä oikeutusta teolleen eikä käsitä, miten paljon haittaa siitä voi olla teon kohteelle.
– Kyse on harvoin ymmärtämättömyydestä. Tekijä ajattelee, että on ihan ok toimia näin. Suostumus ei ole käynyt mielessäkään, Hannila kuvailee.
Seksuaaliväkivallantekijä siis haluaa tulkita tilanteen itselleen parhain päin. Hannilan mukaan tekijä voi oikeuttaa tekonsa ajattelemalla, että voi tehdä mitä haluaa, ja suostumukseksi voidaan tulkita vaikkapa se, että ollaan saman peiton alla tai samassa sängyssä.
Joskus mukana on myös tietämättömyyttä. Seksuaaliväkivallantekijä voi esimerkiksi tulkita toisen osapuolen sammumisen ja siitä aiheutuneen kyvyttömyyden vastustaa tekoa suostumukseksi.
– Se ei tietenkään ole missään nimessä ole oikein. Se on tietämättömyyttä, väkivaltaa ja tyhmyyttä, Hannila toteaa.
Vuosien aikana Hannila on huomannut, että käytännössä kuka vain voi tehdä sellaisen teon, jos käsillä on tilanne, jossa ihminen sokaistuu ja kuvittelee voivansa käyttää omaa valtaansa ja rikkoa toisen itsemääräämisoikeutta.
– Ei ole tiettyä ihmistä, joka raiskaa. Kyseessä on ihminen, jolla on vääristyneitä käsityksiä, oma tarve ja oma oikeutus tekoon, Hannila kiteyttää.
Uudet käsitteet keskustelussa
Sometilien esiin nostamat tarinat nimettömät tarinat ovat vain viimeisin ilmiö seksuaalista häirintää koskevassa keskustelussa. Suomessa on muutaman vuoden sisällä nostettu esiin myös elokuva-alalla ja kilpaurheilussa tapahtuva häirintä.
Naisjärjestöjen Keskusliiton vaikuttamisen koordinaattori Merja Kähkösen mukaan punkstoon kaltaiset tilit kertovat siitä, että on edelleen paljon piirejä, jossa seksuaalista väkivaltaa tapahtuu järjestelmällisesti. Hän arvioi myös, että näissä piireissä toiminta on ollut ainakin hiljaisesti hyväksyttyä, vaikka aiheesta on jo puhuttu vuosien ajan.
Kähkönen muistuttaa, että naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen yksi merkittävimmistä naisiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista Suomessa.
– Kulttuuri, joka hiljaisesti hyväksyy naisten alentamisen, halventamisen ja esineellistämisen rakentaa rankaisemattomuuden tilaa. Se mahdollistaa muka-hauskat läpät ja siten aste asteelta vakavammaksi muuttuvan seksuaalisen häirinnän ja väkivallan, Kähkönen sanoo.
Suomalaisten häpeätahra on erityisesti lähisuhdeväkivalta, mutta sometilien esimerkit kertovat paljolti yhteisöjen ongelmasta. Kähkönen nostaa selittäväksi tekijäksi valta-asetelmat ja vahvassa asemassa olevat henkilöt.
– Heillä on mahdollisuus toimia tavalla, joka rikkoo toisen itsemääräämisoikeutta ja koskemattomuutta ilman, että he joutuvat siitä millään tavalla vastuuseen, hän toteaa.
Usein kyse on valta-asemassa olevista miehistä, jotka käyttävät asemaansa ahdistelemalla erityisesti nuoria naisia. Myös yhteisön tiiviys voi Kähkösen mukaan mahdollistaa sen, että häirintää on vaikeampi tuoda esiin.
Miksi häirintää sitten on niin paljon – onko yhteiskunnassamme valtava ihmisten välisen seksuaalisen kommunikaation aukko?
Kristiina Hannila ajattelee, että kommunikaatiossa on varmasti vajavaisuuksia monellakin tasolla. Ongelmia on myös seksuaalisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta viestimisessä. Sallimamme kielenkäyttö on yksi osa ongelmaa.
– Seksistinen sävy kohdistuu erityisesti tyttöihin, naisiin ja vähemmistöihin. Varmasti yksi iso tekijä on, että rakenteissamme on edelleen seksismiä ja valta-asetelmia, jotka sitten valuvat arkeemme, Hannila toteaa.
Hän korostaa, että halventava puhe ja nimittely on myös väkivaltaa, ja joskus seksuaaliväkivaltaan johtava teko.
Tuoretta viime vuosien keskustelussa on se, että mukaan on saatu uusia käsitteitä kuvailemaan häirinnän moninaisuutta. Seksuaalisen väkivallan käsitteen alle menevät esimerkiksi seksuaalinen kaltoinkohtelu, halventava puhe, nimittely ja naisviha.
–Jos tällaisista isoista esiintuloista jotain hyvää voi sanoa, niin ne lisäävät tietoa, Hannila toteaa.
Uudet käsitteet mahdollistavat sen, että eriasteinen vallankäyttö tulee näkyväksi.
– Tiedon luominen lisää käsitteitä, joka taas antaa uhreille enemmän mahdollisuuksia kertoa, mistä asiassa on kyse. Seksuaaliväkivalta on paljon muutakin kuin raiskaus.
Onko tehty tarpeeksi?
Mikä pitäisi tehdä, jottei punkstoon kaltaisia avauksia enää tarvittaisi tulevaisuudessa?
Kristiina Hannila ajattelee, että koska seksuaaliväkivalta on kaikki yhteiskuntakerrokset läpäisevää, myös ennaltaehkäisevää työtä pitäisi tehdä poikkileikkaavasti.
Hän listaa myös asennekasvatuksen, ihmisyyskasvatuksen, tiedon lisäämisen ja ihmisten keskinäisen kunnioituksen nostamisen keskeiseksi arvoksi.
– Ja toisen ihmisen alistamisen, tai sen yrittämisenkin, pitäisi olla häpeällistä ja tuomittavaa. Uhrien ei pitäisi kantaa häpeää, joka kuuluu tekijöille, Hannila sanoo.
Erilaista työtä seksuaaliväkivallan kitkemiseksi tehdään onneksi jo monella taholla. Esimerkiksi Väestöliitolla on Et ole yksin -hanke koskien häirintää ja väkivallan kokemuksia urheilussa. Seksuaalikasvatusta on tarjolla verkossakin (THL), ja seksuaalirikoslainsäädäntöä ollaan uusimassa, joskin uudistus on viivästynyt.
Enemmänkin voitaisiin silti tehdä. Merja Kähkönen muistuttaa, että Suomi on ratifioinut Istanbulin sopimuksen. Kyseessä on Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus. Sen velvoittamana Suomi on sitoutunut toimeenpanemaan kaikki tarvittavat keinot väkivallan ehkäisemiseksi.
– Metoo ja punkstoo-liikkeet kertovat, ettemme ole vielä tehneet tarpeeksi.
Seksuaaliväkivallan uhreja auttavia palveluja löydät tästä linkistä.
Lue lisää: