Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Uusilla rajoituksilla isoja seurauksia: Helsingin juhlaviikot peruu suurimman osan tapahtumista, Finnkino: Iso vaikutus koko elokuva-alaan

Pääkaupunkiseudun kokoontumisrajoitusten kiristyminen vaikuttaa merkittävästi tapahtumien järjestämiseen.

Finnonkinon teatterin aula Espoon Isossa Omenassa.
Pääkapunkiseudun uudet kokoontumisrajoitukset laskevat elokuvateattereiden kapasiteettia entisestään. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Laura Kangas
  • Ville Vedenpää

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti tänään, että pääkaupunkiseudun kokoontumisrajoitukset kiristyvät 20. elokuuta alkaen.

Yleisiin tilaisuuksiin saa osallistua sisätiloissa 25 henkeä ja ulkotilaisuuksiin 50 henkeä. Lisäksi osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää lähikontaktia eli oleskelua alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan. Rajoituksista voi poiketa rajaamalla yleisöä esimerkiksi erillisiin pienempiin lohkoihin.

Rajoitukset koskevat Espoota, Helsinkiä, Kauniaisia ja Vantaata. Ne ovat voimassa 12. syyskuuta saakka.

Finnkino: Iso vaikutus elokuva-alaan

Elokuvateatteriketju Finnkino on hyvin pettynyt avin uusiin kokoontumisrajoituksiin pääkaupunkiseudulla. Tähän mennessä elokuvateattereissa on ollut kahden metrin turvavälit, joka on tarkoittanut sitä, että salien kapasiteetista on ollut käytössä vain 20 prosenttia.

Uusien rajoitusten myötä kapasiteetti laskee entisestään, ja elokuvasaliin voi ottaa 25 henkeä. Joissain tapauksissa sali voidaan jakaa lohkoihin.

– Uusilla rajoituksilla on dramaattinen vaikutus Finnkinon toimintaan. Olemme näihin päätöksiin hyvin pettyneitä. Tällä on iso vaikutus koko elokuva-alaan, koska kävijämäärät laskevat merkittävästi, sanoo kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila.

Finnkino pitää kokoontumisrajoituspäätöksiä epäreiluina, sillä tapahtuma-alaa kohdellaan tiukemmin kuin muita toimialoja.

– Elokuvateattereissa ei koko tämän koronaepidemian aikana ole todettu yhtään tartuntaketjua Suomessa eikä maailmalla. Edelleen tämä on toimiala, jota rajoitetaan tiukimmin, Wolf-Mannila sanoo.

Wolf-Mannila toivoo hallitukselta selkeämpää linjausta siitä, kuinka tapahtuma- ja kulttuurialalla pystyy jatkossa toimimaan.

– Olemme edelleen siinä tilanteessa, että saamme korkeintaan viikkoa aikaisemmin tietää, että millä tavalla voimme liiketoimintaamme pyörittää tästä eteenpäin. Kyllä se aika hankalaksi tämän tekee. Hallituksen suuntaan haluamme viestiä, että nyt tarvitaan rajumpia toimia sieltä.

Helsingin jäähalli: "Lamauttaa käytännössä koko toiminnan"

Helsingin jäähalli käy parhaillaan tapahtumajärjestäjien kanssa keskustelua siitä, voidaanko tapahtumia järjestää pienemmällä yleisömäärällä ja lohkoihin jaettuna.

Toimitusjohtaja Tom Kivimäen mukaan on kuitenkin käytännössä varmaa, että tapahtumat joudutaan perumaan tai siirtämään myöhemmäksi. Helsingin jäähallin tapahtumien kokoluokka liikkuu tuhansissa ihmisissä.

– Se lamauttaa käytännössä koko toiminnan. Kyllä se on sataprosenttinen stoppi, voisi sanoa näin.

Yleisön lokeroiminen pienempiin lohkoihin ei Kivimäen mukaan ole käytännössä mahdollista.

– Pitää olla joka lohkolle omat sisäänkulut, omat wc-tilat, omat järjestyksenvalvojat. Niitä pykäliä on liikaa, jotta se olisi teknisesti mahdollista.

– Liiketoiminnallisesti nämä päätökset, jotka avi teki, ovat todella raskaita, Kivimäki toteaa.

Helsingin juhlaviikot: Avajaiskonsertti muuttuu myös päätöskonsertiksi

Helsingin juhlaviikot peruu 20.8. eteenpäin kaikki esitykset ja tapahtumat, lukuunottamatta muutamia "koronavarmoja" osioita. Muun muassa kaikki Huvilan ja Musiikkitalon tapahtumat perutaan.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että juhlaviikot alkavat 19.8. ja rajoitukset astuvat voimaan vasta seuraavana päivänä. Siksi Juhlaviikkojen avajaiskonsertti muuttuu samalla myös päätöskonsertiksi.

– Päätös oli sellainen, jota me emme toivoneet. Ja meidän näkemyksemme on se, että se ei perustu edes tartuntatautilakiin, sanoo Juhlaviikkoja järjestävän Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula.

Nikula kritisoi rajoitusten tiukkoja yleisömääräsääntöjä. Hänen mielestään niissä pitäisi ottaa mieluummin mallia ravintoapuolelta, joissa asiakasmäärä on rajoitettu prosentteina ja kunkin ravintolan oman kapasiteetin perusteella.

Myöskään yleisön lohkominen pienempiin osiin ei juuri auta, sillä Nikulan mukaan se istuu lähinnä jalkapallostadioneille ja vastaaviin paikkoihin, joissa on muun muassa paljon sisäänkäyntejä.

– Tämä ajattelu ei millään istu teatteri- tai konserttisaliin.

Nikulan mukaan peruminen ei aiheuta säätiölle itselleen suuria rahallisia tappioita, sillä ne saadaan todennäköisesti katettua opetus- ja kulttuuriministeriön korona-avustuksesta sekä työ- ja elinkeinoministeriön tapahtumatakuusta.

– En missään tilanteessa uskaltaisi ajatella, että tämä lopettaisi Juhlaviikot tulevilta vuosilta, Nikula vakuuttaa.

Helsingin kaupunginteatteri: Jos yleisömäärä pienenee entisestään, esityksiä ei tule

Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman kertoo olleensa ulkona "puhaltelemassa" rajoituspäätöksistä kuultuaan.

– Nukun yön yli, lasken kymmeneen, en tiedä, ehkä meditoin, Arffman kertoo siitä, mitä aikoo vielä tämän päivän aikana tehdä.

Päätöksiä esitysten jatkumisesta ei kuitenkaan tänään tipu. Myöhemmin teatterilla tehdään laskelmia siitä, voidaanko esityksissä lohkota yleisöä niin, että kapasiteetti voidaan pitää silti ennallaan.

Teatterin suureen saliin mahtuisi 900 ihmistä, nyt sinne on otettu enintään 200. Se on kipuraja, Arffman sanoo. Jos kapasiteettia jouduttaisiin merkittävästi pienentämään, esityksiä ei tule.

– Jossain kulkee raja, jolloin tämä on taloudellisesti aivan järjetöntä.

Osa Helsingin kaupunginteatterin rahoituksesta tulee kaupungilta, mutta noin puolet tulee suoraan lipputuloista. Rajoituksilla on siis selkeä vaikutus teatterin talouteen. Kaupunginteatterilla oli yt-neuvottelut viimeksi marraskuussa, ja nyt teatterinjohtaja toivoo, ettei näiden rajoitusten takia tarvittaisi taas uusia.

Rajoituksia Arffman pitää absurdeina.

– On kiinnostavaa nähdä, miten nämä todella vaikuttavat koronatilanteeseen.

_Lue myös: _Avi: Kaikki sisäharrastustoiminta kieltoon pääkaupunkiseudulla, jos turvaväleistä ei voida pitää kiinni