Tamperelainen sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo sohaisi kesän 2021 tulikuumaa puheenaihetta sarjakuva-albumissaan jo kolmetoista vuotta sitten.
Takalon Tuuli ja myrsky -albumissa nuorten perustama anarkofeministinen ryhmä törmää punk-keikoilla ja -bileissä toisenlaisiin arvoihin kuin omansa. Yksi naisista raiskataan juhlien jatkoilla, ja muutkin kohtaavat seksuaalista häirintää ja ahdistelua. He päättävät lyödä takaisin ja taistella kuin tytöt.
Punkpiirien naisviha nousi valtakunnan median otsikoihin tänä kesänä, kun anonyymi punkstoo-Instagram-tili nosti julkisuuteen punkkareiden kokemuksia.
Rauhaa, rakkautta, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta viestinyt punkliike näyttäytyikin yhtäkkiä toisessa valossa. Lyhyessä ajassa yli 10 000 seuraajaa keränneellä tilillä oli yksityiskohtaisia kertomuksia naisvihasta, seksuaalisesta häirinnästä, jopa raiskauksista.
Tuuli ja myrsky -albumin kannessa on kolme vihaista nuorta naista, joista yksi heristää nyrkkiään. Hahmot katsovat yhteen suuntaan, kuin valmiina taisteluun tai vallankumoukseen.
Takalon albumi sijoittuu Tampereelle, mutta alkusysäyksen sen piirtämiseen hän sai Hampurista.
– En ole kauheasti puhunut julkisesti tästä. Asuin syksyn 2003 Hampurissa, ja silloinen kämppäkaverini kertoi punk-skenessä tapahtuneesta raiskauksesta.
– Albumissa Tuuli-niminen hahmo nukahtaa jatkoilla ja herää, kun kaveripiiristä tuttu mies kähmii häntä. Tämä on omakohtainen muisto. Noin minulle on käynyt itselleni, Takalo sanoo.
Sarjakuvan kaveripiiri on samanlainen kuin se, jossa Takalo nuorempana viihtyi. Tälle ystäväjoukolle olisi voinut käydä näin, ja he olisivat luultavasti reagoineet samoin.
Tiitu Takalo on yksi Suomen tunnetuimmista sarjakuvapiirtäjistä. Hänet palkittiin Sarjakuva-Finlandialla vuonna 2015 ja Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnolla vuonna 2017. Takalon sarjakuvia on käännetty muun muassa ruotsiksi ja espanjaksi.
Nuorista huomaa, että maailma on muuttunut ainakin vähän parempaan suuntaan
Punkstoo-tilin naisten kokemukset eivät hämmästytä Takaloa lainkaan. Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat mahdollisia kaikissa yhteisöissä. Ahdistelun kohteeksi voi joutua punkporukassa, mutta myös sarjakuvapiireissä.
Punkkareiden joukossa raiskausten ja seksuaalisen ahdistelun esiintuloa saattaa vaikeuttaa se, että yhteisö suhtautuu epäluuloisesti virkavaltaan. Rikosilmoitus jätetään tekemättä.
Näin käy usein muissakin raiskaustapauksissa. Ilmoituksen tekemistä estävät muun muassa häpeä ja pelko siitä, ettei raiskatun tarinaa usko kukaan. Erään arvion mukaan ilmitulleiden raiskausten määrä on alle kymmenen prosenttia tehdyistä teoista.
Rikosilmoituksen jälkeen vain murto-osa tapauksista etenee oikeuteen ja vielä pienempi osa tuomioon asti. Amnestyn mukaan Suomessa tehtiin 2019 vähän yli tuhat raiskausrikosilmoitusta ja raiskaukseen liittyviä tuomioita langetettiin noin 200 kappaletta.
– Lisäksi suuri osa seksuaalisesta häirinnästä tai ihmisten mitätöinnistä on tekoja, jotka eivät ylitä rikosilmoituksen kynnystä. Myös niihin pitää puuttua, eikä niitä tarvitse sietää, Takalo muistuttaa.
Tiitu Takalon mukaan raiskaus punkpiireissä oli yli kymmenen vuotta sitten aiheena vaikea ja herätti torjuntaakin. Tuuli ja myrsky -albumin vastaanotto oli Takalon määritelmän mukaan ei huono, muttei riehakaskaan. Hän arvelee, että aika ei ollut vielä kypsä keskustelulle. Sarjakuvalta odotettiin iloisempia aiheita. Vuonna 2017 alkanut metoo-liike avasi hanat ja loi väyliä käsitellä seksuaalista hyväksikäyttöä. Punkstoo on samaa jatkumoa.
Takalon mielestä seksuaalisen häirinnän julkinen puinti ja keskustelu ovat hyvä merkki. Hän näkee, että ylipäänsä ihmisten suhde seksuaalisuuteen on muuttunut valtavasti omiin nuoruuden kokemuksiin verrattuna. Jonkinlainen vapautuminen yhteiskunnassa on tapahtunut.
– Kävin joskus opettamassa taidelukiossa. Olen niin ilahtunut, kun näen, miten avoimesti nuoret toteuttavat omaa identiteettiään ja edustavat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä.
– En muista, että minun luokioaikanani koulussa olisi ollut yhtään julkihomoa tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa. Ei ollut oikeita termejäkään puhua asiasta.
Nuorena Takalo luki ahmien uutta aikuisille suunnattua sarjakuvaa. Niitä piirsivät Hugo Pratt, Enki Bilal ja muut miehet, aina vain miehet.
Nyt feminististä sarjakuvaa ilmestyy meillä ja maailmalla. Takalo sanoo, että Tuuli ja myrsky oli hänen teoksistaan ensimmäinen, jonka takakanteen kustantaja suostui laittamaan tekijän määritelmäksi feministi. Sitä ennen tuo sana olisi ollut myyntiä haittaava tekijä.
Aivoverenvuoto muutti kaiken yhdessä yössä
Tuuli ja myrksy on teos, jota Tiitu Takalo pitää yhtenä tärkeimmistään. Samaan kategoriaan kuuluvat myös Sarjakuva-Finlandian voittanut Minä, Mikko ja Annikki sekä vuonna 2020 ilmestynyt Memento mori.
Memento mori kertoo Takalon sairastumisesta, toipumisesta ja uudesta alusta.
Takalo sai täysin odottamatta aivoverenvuodon vain 38-vuotiaana. Vielä sairaalan päivystyksessäkään kukaan ei ensin epäillyt vuotoa. Sen mahdollisuus oli niin epätodennäköinen. Syy aivoverenvuodolle oli aivoaneuyrysma eli aivoverisuonen laajentuma, mutta syytä sille ei ole löytynyt.
Teoksessa on pitkä kuvaus sairaalassaoloajasta. Sen piirtäminen otti koville. Takalo kertoo piirtävänsä realistiseen tyyliin, ja silloin myös kaikkien välineiden ja tavaroiden tulee olla tarkasti kuvattuja ja tosia.
Sairaalasta hän piirsi tippaletkuja ja sairaalasänkyjä. Samalla tuntui, kuin hän olisi joutunut takaisin teholle, vaikka istui oman työpöytänsä ääressä. Eikä kyse ollut vain sairaalan hajuista tai neulojen pistämisestä. Takalo kertoo eläytyvänsä piirrosvaiheessa voimakkaasti. Hän tunsi elävänsä kaiken uudelleen.
Toipuminen aivoverenvuodosta kesti kauan. Vaikka jalat, kädet ja pääkin toimivat, keskittymiskyvyn puute ja alakulo vaivasivat. Takalo huomasi, että pystyy piirtämään, mutta pystyykö hän piirtämään sarjakuvaa, tekemään työtään, oli aluksi epäselvää.
Hän piirsi sarjakuvaa vähitellen ja julkaisi sitä omassa blogissaan.
Sinne tuli sairaskertomuksesta heti palautetta. Lukijat halusivat lisää. Lopulta suuri kustantajakin kiinnostui Takalon teoksesta. Hän ei kuitenkaan halunnut solmia sopimusta. Se olisi johtanut tilanteeseen, jossa työ olisi pitänyt saattaa loppuun määräajassa.
– En teosta tehdessäni ajatellut lukijaa. Minulla oli vain suuri henkilökohtainen tarve käsitellä asiaa.
– Välineeni on sarjakuva. Joku toinen olisi säveltänyt kappaleen tai kirjoittanut runon. Minä käsittelin asian sarjakuvan keinoin.
Memento mori on latinaa. Lause muistuttaa: olet kuolevainen.
Aivoverenvuotoon kuolee yli 30 prosenttia sairastuneista, ja suurin osa saa jonkinasteisia vammoja kuten kielellisiä häiriöitä tai käden toiminnan vaikeutta. Vammat olisivat tienneet Takalon piirtäjänuran loppua.
Takalo ei kuollut eikä vammautunut. Hän sai uuden mahdollisuuden, mutta sarjakuvansa myötä hän eli sairausajan kahteen kertaan.
– Siinä on sellainen ruutu, jossa pääsen sairaalasta. Seison siinä räntäsateessa Taysin silloisella pääovella. Kun piirsin sitä, minulla oli sellainen olo, että pääsin uudestaan sairaalasta.
Takalo sai lopulta vaivoihinsa kuntoutusta ja väsymys alkoi hellittää. Hän vakuuttui hiljalleen siitä, että työnteko sujuu edelleen ja piirsi sarjakuvansa loppuun. WSOY kustansi kirjan vuonna 2020.
Sarjakuvassa teksti kertoo asiat ja kuva välittää tunteet
Tiitu Takalo elää kuten piirtää. Minä, Mikko ja Annikki -sarjakuvassa pariskunta saa asunnon pitkään purku-uhan alla olleesta puutalosta. Talo ja koko ainutlaatuinen kortteli Tampereen Tammelassa on saanut suojelupäätöksen.
Takalon ja hänen puolisonsa koti on yhä saman oven takana, josta pariskunta käveli sisään sarjakuvan ruudussa. Albumi ilmestyi vuonna 2014, jolloin Takalo oli asunut ja remontoinut asuntoaan muutaman vuoden.
Tarina on tyypillinen sarjakuvataiteilija Tiitu Takalon töille. Siinä on paljon omakohtaista ja itse koettua. Miljöönä on hänen kotikaupunkinsa Tampere, jonka historia avautuu sarjakuvaruuduissa nykypäivän rinnalle.
Yllättäen Takalo kertoo, ettei erityisemmin pidä miljöiden ja maisemien piirtämisestä.
– Minulle on tärkeämpää kuvata sarjakuvahahmoni tunnetasoa. Jos hahmo kulkee kaupungin kadulla, tunteen kuvaaminen on paljon vaikeampaa kuin vaikka lähikuvassa, Takalo kertoo.
Tiitu Takalon sarjakuvissa on jonkin verran värejä tai vähintäänkin harmaan tai ruskean sävyjä. Vaikka ääriviivat ovat sarjakuvan tapaan selkeitä, mukana on pehmeämpää siveltimen jälkeä.
Takalo käyttää vesivärejä sekä eri asteisesti laimennettua mustetta töissään. Muita työvälineitä ovat värikynät, vahaliidut ja guassi eli peiteväri. Hän piirtää kaiken käsin. Muu ei tulisi mieleenkään.
Takalo on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Ammatinvalinta oli jo lapsena selvä, mutta sarjakuvan tekeminen tuli mukaan vasta nuorena aikuisena.
Naispiirtäjien Irtoparta-lehti oli käänteentekevä. Takalo toimitti lehteä ja piirsi siihen. Sarjakuvakerronta alkoi tuntua omalta. Siinä teksti voi olla kovaakin faktaa, kun taas piirroksissa voi näyttää ihmisten tunteet.
Vaikka Takalo piirtää ja maalaa joka ruudun käsin kuin taideteoksen, sarjakuvan lopputuote on hänen mielestään painettu kirja tai lehti.
– Ei minua kiinnosta tehdä uniikkiteoksia. Haluan, että työni ovat saatavilla. Että kirjan voi lainata kirjastosta tai ostaa kaupasta.
– Vaikka olen tarkka väreistä ja sävyistä, on vain pakko kestää, että painotuotteessa se sävy ei välttämättä ole juuri oikea.
Jokaisella on oikeus turvalliseen kuplaan
Vaikka mikä tahansa teos voi olla poliittinen, sarjakuvan mahdollisuudet herättää keskustelua tai avata silmät jollekin asialle ovat Takalon mielestä suuremmat kuin monen muun taidemuodon.
Viimeksi Takalolta on ilmestynyt kokoelma-albumi Rakkaus on köyhän rikkaus, jossa hän kommentoi omia vanhoja sarjakuviaan marginaaleihin kootuilla teksteillä. Nyt työn alla on sarjakuva, jossa liikutaan kaupunkisuunnittelussa ja pyöräilyn historiassa.
– Työ perustuu Tiina Männistö-Funckin historialliseen artikkeliin. Hän on tutkinut kaupunkiliikenteen ja -tilan historiaa.
– Vanhat talot oli rakennettu suoraan katuun kiinni. Ne piti purkaa, jotta saatiin parkkipaikkoja ja leveät tiet autojen ajaa.
Sarjakuvaa voi lukea ilmaiseksi Tiitu Takalon sekä hankkeen omassa blogissa. Se kertoo, kuinka pyöräilyltä vietiin tila ja mahdollisuudet kaupungissa kaupunkisuunnittelun myötä.
Tiitu Takalo elää kodissaan ja työhuoneellaan vanhan kaupungin elämää. Puutalokorttelissa on päiväsaikaan hiljaista. Naapurin koululainen palaa kotiin reppu selässä. Yhteisellä pihalla kasvaa yrttejä ja kukkia kaikkien tarpeiksi.
Takalo suojaa itseään myös niin, ettei suostu ankarasta houkuttelusta, jopa painostuksesta, huolimatta liittymään sosiaalisen median kanaviin.
– Olen välillä vähän pihalla erilaisista keskusteluista. Tuntuu, etten enää oikein tiedä, missä feminismissäkään mennään, hän nauraa.
Somea moititaan usein kuplista, joiden sisään ihmiset käpertyvät taputtelemaan toisiaan selkään samoin ajattelevien kanssa. Tiitu Takalo sanoo luovansa omia kupliaan somen ulkopuolella. Hän ei näe siinä mitään väärää.
– T_uuli ja myrsky_ -sarjakuvan naisilla oli niin ikään oma suojakuplansa. Heillä oli turvallinen yhteisö, jossa ei tarvinnut pelätä, että joku tytöttelee, alkaa kähmiä tai esittää oletuksia jonkun sukupuolesta. Ihmisillä on oikeus sellaiseen turvaan.
Katso Areenasta:
Lue myös: