Kuluneen kesän alussa Kirsi Piha julkaisi poliittisen kiistakirjoituksen, jossa hän sanoo uskovansa kaikkien ihmisten samanarvoiseen hyvyyteen. Yhtä väkevästi hän todistaa toimivansa hyvien ihmisten puolesta pahoja ”oikeistojeppejä” vastaan.
Tämän paljaammin ei moraaliposeeraaja voi sisäistä ristiriitaansa ilmaista.
Kyseessä ei ole poikkeus, vaan vahvistuva suuntaus aikamme henkisessä tilassa.
Vierailin äskettäin Wienin taidehallissa, jossa on esillä perulais-espanjalaisen Daniela Ortizin teos The ABC of Racist Europe. Z-kirjaimen kuvassa valkoihoiset eurooppalaiset on suljettu eläintarhan häkkiin, jota Afrikan mustat ja Amerikan intiaanit vihaisesti tuijottavat.
Tekstissä sanotaan: ”Kolonialismin Zombit, jotka ovat luoneet mukavaa elämää itselleen ja kärsimystä muille, ansaitsevat tulla lukituiksi ihmiseläintarhaan.”
Viime vuosien satoa on myös ranskalaisen Pauline Harmangen kirja Miksi vihaan miehiä. Kuin pyhimys hän sanoo ajavansa naisten asiaa, vaikka julistaa ja ylistää miehiin kohdistuvaa leppymätöntä katkeruutta ja vihaa kuin raivoisa kostaja.
Aikamme hyvyyden julistajilla on viheliäinen kaksoisluonto: He esiintyvät heikkoja puolustavina humanisteina mutta rakentavat kaunaista viholliskuvaa. Kun nämä kaksikasvoiset hahmot alkavat määritellä yleistä moraalia, on tultu vuosituhantisen eettisen kasvun takarajalle.
1900-luvun sodat, kommunismi, fasismi ja kansanmurhat tuhosivat uskon jalostuvaan ihmisyyteen.
Kauan sitten syrjäinen juutalaispopulaatio keksi yleisen moraalilain, joka kristinuskon kautta siirtyi koko läntisen korkeakulttuurin arvoytimeksi ja asettui ihmisten sisään omaksitunnoksi. Universaali moraali vahvistui ja sivilisaatio kukoisti, kunnes 1900-luvun sodat, kommunismi, fasismi ja kansanmurhat tuhosivat uskon jalostuvaan ihmisyyteen.
Arvoytimensä tyhjentäneessä lännessä ensin eksistentialismi kiisti moraalilain ja sitten postmodernismi hylkäsi objektiivisen totuuden. Jäljelle jäivät rajaton relativismi ja estoton vallantahto.
Tällä vuosituhannelle liberaali länsi on kauhukseni alkanut siirtyä erityisryhmien intressejä palvelevien moraalijärjestelmien keskinäiseen valtataisteluun.
Jos yleinen moraalilaki ja omatunto lakkaavat vaikuttamasta, hajoaako sivilisaatio identiteettiheimoiksi, joilla on kaikilla oma moraalinsa? Oikeusvaltio tuskin riittää takaamaan yksilöiden välistä kunnioitusta ja luottamusta, eettisestä kilvoittelusta nyt puhumattakaan.
Mutta mistä ylipäätään voi syntyä kaikki ihmiset yhdistävä moraalinen järjestys?
Vanhan maailman vastauksena on ollut taivaasta annettu tai itse olevaiseen kätketty moraalilaki. Jopa Albert Einstein tunnusti miettivänsä, onko universumissa moraalia.
Raamatun kahleista vapautetun tieteen päätelmä on kuitenkin tyly: Ei ole moraalisia tosiasioita, on vain moraalisia mielipiteitä, kiteytti vasaralla filosofoiva Friedrich Nietzsche. Joka muuta uskoo, joutuu Humen giljotiiniin: Siitä mitä on, ei voida johtaa sitä, mitä tulisi olla.
Jos perusarvoina ovat ihmisyys ja vapaus, siitä seuraa, että jokaisen on kunnioitettava jokaisen toisen ihmisen arvoa ja vapautta.
Enempää luonto kuin ihmisluonto eivät luo arvoja tai anna toimintaohjetta, vaan valinta ja vastuu jää aina oman harkintamme varaan.
Omaksi uskokseni ja toivokseni on jäänyt looginen välttämättömyys. Jos perusarvoina ovat ihmisyys ja vapaus, siitä seuraa, että jokaisen on kunnioitettava jokaisen toisen ihmisen arvoa ja vapautta.
Menneisyys ei silti ole vailla viisautta, joka puhuu meille. Seitsemänsataa vuotta sitten kuollut runoilijanero Dante uskoi moraaliseen universumiin. Hänen pääteoksensa kertoo ihmisen kohtalosta tuonpuoleisessa.
Minusta aikamme moraaliposeeraajat voisi lähettää kirjalliselle tutustumismatkalle Helvettiin, Kiirastuleen ja Paratiisiin miettimään toimintansa syitä ja seurauksia.
Danten Helvetin kuilussa ovat ne pahantekijät jotka eivät koskaan katuneet. Heillä ei ole toivoa. Yhä uudestaan he kokevat saman pahuuden, johon itse eläessään syyllistyivät. Osama bin Laden hyppää liekehtivästä pilvenpiirtäjästä ja murskautuu katuun. Eilen, tänään, huomenna hän kärsii ikuista piinaa voimatta vaikuttaa kohtaloonsa.
Kiirastulen vuori sitä vastoin on toivon näyttämö, jossa ponnistelevat ne, jotka tunnustivat ja katuivat rikkeitään. Ylös kohti paratiisia puhdistaudutaan suorittamalla pahojen tekojen vastatoimia. Astrid Lindgren adoptoi äitien hylkäämiä lapsia ja kuulee heidän tuskaisan itkunsa. Mauno Koivisto huutaa äänensä käheäksi vastatuuleen varoittaakseen virolaisia neuvostopanssareista. Ei kuitenkaan loputtomasti, kolme tai viisi sataa vuotta riittää, sitten noustaan seuraavaan katumuksen piiriin.
Danten matkatovereina oman aikamme hyvesignaloijat saattaisivat havaita oman moraalisen aktivisminsa julkeuden. Hehän käyttäytyvät kuin olisivat jo Kiirastulen huipulla!
Ylimielisen rennosti he käyskentelevät Edistyksen puutarhassa ja jakavat some-oikeutta lihansyöjille, lentomatkustajille, biologisten sukupuolikäsitteiden käyttäjille, länsimaisen sivistyksen, vaurauden ja vapauden puolustajille.
Yksikin väärä sana voi riittää ulossulkemiseen ja ikuiseen kiroukseen väärämielisten helvetissä.
Danten järjestelmässä kuitenkin se, joka hyveen nimissä kiihottaa ihmisiä toisiaan vastaan, päätyisi itse Helvettiin riidankylväjien osastoon, vihan ja raivon puuskien heiteltäväksi. Siellä hän valittaisi ”esitin hyveellistä mutta tavoittelin ylivaltaa ja nyt hiekkamyrsky minut sokaisee”.
Tämän mielikuvan haluaisin iskostaa jokaisen moraaliposeeraajan tajuntaan.
En silti ole kovin toiveikas. Katsoisiko kansalaisaktivisti ikuisen moraalilain peiliin, kun hän sydän pamppaillen johtaa identiteettiheimonsa sotaa europatriarkaalisen valkoisen miehen saavutuksia vastaan. Mitä minä pidän neljäntuhannen vuoden taka-askeleena, sitä hän kutsuu edistykseksi.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut historian ja yhteiskunnan tutkija. Hän on dosentti Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. Huomattavan osan 1990-luvun jälkipuoliskosta hän kulutti tutkimalla Danten elämää ja tuotantoa.
14.9.2021 tulee kuluneeksi 700 vuotta Danten kuolemasta.
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com
Kolumnista voi keskustella 15.9. klo 23:00 asti.