Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomen hihamiehet eivät kavahda lentopallon maailman kovinta syöttökonetta – "Minä yrittäisin vain mennä pois pallon tieltä, ettei satu enempää"

Suomen lentopallomaajoukkueen pelaaminen kulminoituu paljolti joukkueen vastaanottopeliin, kun Joel Banksin suojatit haastavat maailmanmestari-Puolan kymmenentuhannen katsojan huutomyrskyssä Gdanskissa.

Sauli Sinkkonen (oik.) ja Mikko Esko tuulettavat.
Keskitorjuja Sauli Sinkkonen (oik.) ja passari Mikko Esko tuulettavat. Kuva: Tomi Hänninen
  • Petri Sjöblom
  • Timo Uusitalo

Hakametsän alkulohkon kamppailuissa katsojat hurmannut Suomen lentopallomiehet haastaa lauantai-iltana klo 21.30 alkavassa EM-kilpailuiden neljännesvälierissä isäntämaa Puolan Gdanskissa. Lähetys ottelusta alkaa TV2:ssa klo 21 ja Yle Puheelta kamppailua voi jännittää alkaen klo 21.15.

Suomi on voittanut viimeksi Puolan (3–0) Moskovassa vuonna 2007. Edellissä maiden kohtaamisessa, Krakovan EM-kisoissa 2019 Puola päihitti Suomen 3–0.

Keskitorjuja Sauli Sinkkonen odottaa maukkaita "kaksinkamppailuja" tasokkaiden Puolan torjujien kanssa sekä näkee, että Suomi on tottunut jo alkulohkossaan kovia syöttöjä esittäviin joukkueisiin, eikä Puolan pitäisi olla mikään mörkö sen suhteen.

– Puola on vahva sekä torjunnassa että hyökkäyksessä, haasteita meillä riittää. Yritetään saada Siirilän Tommin kanssa Piot Nowakowskia kiinni. Viimeksi kun olimme täällä, saimme muistaakseni ensimmäisessä erässä katsojia hieman hiljaiseksi. He saivat sitten omalla, vahvalla syötöllään erän ja pelin itselleen, muisteli Sinkkonen parin vuoden takaisia tapahtumia.

Sinkkonen listaa Suomen vahvuuksiksi torjuntapuolustuksen, jolla joukkue on saanut nostettua paljon palloja ylös takakentältä sekä sinivalkoisen miehistön yhtenäisyyden.

– Uskon, ettei meitä vastaan ole helppo pelata ja se on ikään kuin piikki vastustajan lihassa. Olemme vähän ärsyttäviä. Emmekä ole antaneet vastustajille pitkiä pisteputkia, jos ei lasketa Turkki-ottelun toista erää mukaan.

Puolan tähtipelaaja Wilfredo Leon
Puolan tähtipelaaja Wilfredo Leon Kuva: 2019 Getty Images

– Ja eiköhän Puolalla ole kaikki paineet olympialaisten jälkeen. Heillä tyssäsi hommat Tokiossa liian aikaisin. Täällä kotikatsojat odottavat nyt paljon Puolalta. Mielenkiinnolla odotan ottelua, koskaan ei tiedä mitä yllätyksiä nähdään, peli-iloa pursuava Sinkkonen myhäilee.

Kaksi edellistä maailmanmestaruutta voittanut Puola voitti Tokiossa alkulohkonsa, mutta hävisi heti puolivälierissä Ranskalle. Puolan supetähti on 202–sentinen yleispelaaja Wilfredo Leon. Kuubasta lähtöisin oleva lentopalloilija on ollut viime vuodet yksi maailman parhaista, ellei jopa paras lajissaan. Hän omaa maailman kovimman aloitussyötön, joka lähtee tulisesti 130 km/h.

EM-kisojen alkulohkossa puolalaiset iskivät kaikkiaan 34 ässäsyöttöä. Parhaiten syöttövuoroissa onnistui kaksikko Wilfredo Leon -Jakub Kochanowski. Leon iski viisi ässää Serbiaa vastaan, ja Kochanowski moukaroi puolestaan viisi ässää Portugalia vastaan. Vähällä peliajalle jäänyt Mateusz Bieniek läväytti kolme ässää Kreikkaa vastaan.

Mitä Sinkkonen tuumii kovia syöttöjä jakavasta Puolasta?

– Nyt kysyt kyllä väärältä mieheltä. Minä yrittäisin vain mennä pois pallon tieltä, ettei satu enempää. Eiköhän se (vastaanotto) tule noilta meidän hihamiehiltä ihan selkäytimestä, miten siinä toimitaan. Ei kai se ole sen kummenpaa, pallo tulee vain pikkuisen tavaomaista kovempaa, toteaa Sinkkonen.

Sivula kannatellut Suomea leveillä harteillaan

Suomen ykköshakkuri komeilee EM-kisojen pistetilastossa viidentenä. Urpo Sivula näkee, että joukkue pelasi hyvin alkulohkon jokaisessa viidessä ottelussaan (kolme voittoa ja kaksi 1–3-tappiota Venäjälle ja Hollannille).

– Hollanti-tappiosta jäi paljon hampaankoloon. Ottelu oli ihan meidän hallussa, ja vastustaja oli sentään lohkoykkönen. Vaikka se olisi pitänyt voittaa, niin siitä jäi tosi paljon hyviä asioita kuitenkin talteen. Minusta ainakin Hollanti, Turkki ja Venäjä ovat samantyylisiä joukkueita kuin Puola.

Lauri Kerminen ja Urpo Sivula tuulettavat.
Lauri Kerminen ja Urpo Sivula iloitsevat onnistuneesta suorituksesta. Kuva: Tomi Hänninen

– Ihan maailmanluokan joukkue on meitä vastassa. Heillä on oikeastaan kaksi pelaajaa, jotka ohjaavat peliä: Bartosz Kurek ja Wilfredo Leon. Olemme tottuneet siihen, että vastassa on kaksi kovaa pommittajaa.

– Kaverit tekevät varmasti välillä huippusuorituksia, mutta ne pitää osata nollata sekä keskittyä sitten omaan tekemiseen ja ennen muuta nauttia tästä hommasta, linjaa 33–vuotias Sivula.

Wilfredo Leon kerää aina jättihuomion Puolan miehistöstä. Sivula muistuttaa, että sen jälkeen kun ex-kuubalainen on tullut heille, niin Puola ei ole voittanut vielä mitään.

– Leon on fyysisesti ihan omaa luokkaansa ja tulee tekemään ne omat pisteensä, mitä ikinä teitkään kentällä. Itsestä pitää saada se irti, mitä on otettavissa ja keskityttävä omaan tekemiseen koko ajan. Kaikki me olemme kuolevaisia, mutta eivät hekään ole täydellisiä. Ja voihan olla, että siellä vähän kädet tärisevät ja valmentajakin on uhan alla, pohtii Sivula ennakkoasetelmia.

Puola selvitti Krakovassa pelatun alkulohkonsa puhtaalla pelillä häviten viidessä koitoksessaan yhteensä neljä erää. Kolminkertaisen maailmanmestariyhdistelmän käsittelyssä kaatuivat järjestyksessä; Portugali 3–1, Serbia 3–2, Kreikka 3–1, Belgia 3–0 ja Ukraina 3–0.

Vaikka Puola on menestynyt mainiosti MM-kilpailuissa, niin jostain syystä EM-kilpailut ovat olleet maailmanrankingin tämän hetken kakkoselle viime vuosina kova paikka. Vuoden 2009 Euroopan mestari Puola oli edellisissä, vuoden 2019 EM-kisoissa pronssilla, mutta sitä ennen sijoitukset olivat 10:s (2017), 5:s (2015) ja 9:s (2013).

Puola on lentopallon miesten vuoden 1976 olympiavoittaja. Tokiossa maa voitti lupaavasti oman lohkonsa, mutta jäi vasta viidenneksi hävittyään puolivälierissä tulevalle olympiavoittajalle Ranskalle 2–3.

Lue lisää:

Lentismiehet löysivät hurmoksen, joka sai asiantuntijatkin hämmästymään – seuraavaksi Veljekset joutuvat tositestiin: "Olisihan se pommi, jos Suomi voittaisi"

Suomelle huima voitto Tampereen EM-alkulohkon huipentaneessa trillerissä – kohtaa pudotuspeleissä hallitsevan maailmanmestarin

Vaahtosammuttimen kokoinen yleispelaaja liekehtii Suomen hyökkäyksessä – Antti Ronkainen kiittelee fysiikkavalmentaja Pärmäkosken ohjelmia: "Pompun on pakko nousta"

Joel Banks ei hätkähtänyt suomalaisten juroutta – sinnikäs valmentaja johdatti Suomen ulos karmivasta tappioputkesta ja on nyt porukan kovin saunoja

Maajoukkuelegenda Mikko Esko opettelee uutta roolia – "positiivisesti hullu" Mauro Berruto iskosti nestoriin itseluottamusta, johon ei uskottu

Asiantuntija joutui kääntämään takkinsa Veljesten huippuotteiden edessä – "suomalaistapit" ovat osoittaneet, ettei mitta ole lentopallossa kaikki kaikessa