Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pesäpallopiirejä kohahduttaneen Manse PP:n merkittävä johtohahmo jättää tehtävänsä – vakuuttaa, että seuran talous on kunnossa

Superpesiksen finaaleissa pelaavan Manse PP:n puheenjohtaja vaihtuu. Nopeasti huipulle noussut seura on tehnyt kovia panostuksia, mutta väistyvä puheenjohtaja Matti Helimo kertoo, miten seuran talous on turvattu.

Pesäpalloseura Manse PP edustus ry:n puheenjohtaja Matti Helimo, Tampere, 23.5.2021.
Matti Helimo siirtyy uusien haasteiden pariin. Kuva: Jari Kovalainen / Yle
  • Jonne Niemeläinen

Merkittävää roolia Manse PP:n nousussa pesäpallon huipulle näytellyt puheenjohtaja Matti Helimo jättää luottamustehtävänsä tamperelaisjoukkueessa. Helimo vahvisti asian Yle Urheilulle torstaina.

Helimo (vihr.) valittiin elokuussa Tampereen sivistyspalveluiden palvelualueen apulaispormestariksi. Helimon asema on herättänyt keskustelua Tampereella. Sivistyspalveluiden palvelualueen apulaispormestari vastaa myös liikuntapolitiikasta.

Kuntalain mukaan Helimo olisi voinut jatkaa myös Manse PP:ssä, mutta hän päätti kuitenkin jättää luottamustehtävän.

– Tulin valituksi Tampereen kaupungin sivistyspalveluista vastaavan apulaispormestarin tehtävään. Vaikka olisin voinut jatkaa myös puheenjohtajan tehtävissä, niin katsoin itse, että avoimuuden takia tämä päätös on paras vaihtoehto. Vaihto tehdään ensi viikolla vuosikokouksessa, Helimo kertoi Yle Urheilulle puhelimitse.

– On hyvä tehdä selväksi aina, missä roolissa toimii. Olisin todella mielelläni jatkanut puheenjohtajana, mutta kaikkea ei voi saada. Minulla on tässä muitakin luottamustehtäviä, jotka jätän tässä samassa yhteydessä.

"Seuran taloudellinen tilanne on hyvä"

Manse PP pelaa tällä hetkellä miesten Superpesiksen finaalisarjassa ja johtaa Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan voitoin 1–0. Myös naisten puolella menee hyvin, sillä tamperelaisjoukkue taistelee pronssimitaleista. Manse johtaa pronssiottelusarjaa 1–0 Virkiää vastaan.

Manse PP on noussut pesäpallon huipulle todella nopealla vauhdilla. Miesten joukkue nousi suomensarjasta Ykköspesikseen 2013 ja joukkue pelaa nyt vasta toista kauttaan pääsarjassa. Naiset nousivat Superpesikseen 2013 ja voittivat mestaruuden 2017.

– Olen aivan varma, että joukkue pysyy vielä pitkään huipulla. Meillä on viisivuotissuunnitelma, jonka mukaan olemme edenneet, ja suunnitelman ensimmäinen vuosi lähenee vasta loppuaan. Meillä on hyvät askelmerkit viiden vuoden päähän, jolloin haluamme olla Suomen paras pesäpalloseura.

Tamperelaisseura on herättänyt pesäpallopiireissä kuumia tunteita. Joukkueeseen on haalittu tähtipelaajia ja panostettu rahallisesti poikkeuksellisen paljon.

Pesäpallon historiassa nopeat nousut huipulle eivät yleensä ole päättyneet hyvin. Helimo alleviivaa, että Manse PP:n talous on vahvalla pohjalla.

– Tiedän, että seuran taloudellinen tilanne on hyvä. Taloustilanne on hyvä, koska pääsimme pudotuspeleihin naisten ja miesten osalta. Meidän tulovirta on positiivinen. Koronatilanne aiheutti tietynlaisen loven, mutta se on nyt paikkaantunut.

Helimon mukaan talous tulee jatkamaan vakaalla pohjalla muun muassa siksi, että joukkueen päätöksenteossa otetaan aina ensimmäiseksi huomioon taloudellinen vaikutus.

– Tampereen kaupunki teki viime vuonna päätöksen siitä, että hiihto- ja pesäpallostadion rakennetaan Kauppiin. Tilanteemme on paljon parempi, kun pääsemme pelaamaan lisenssiehdot täyttävälle stadionille.

– Tällä hetkellä me emme pysty ottamaan edes minimiehdot (2 500 katsojaa) täyttävää katsojamäärää sisään. Tampereen ja Pirkanmaan alueella on yli 400 000 ihmistä. Tiedän, että alueella on paljon ihmisiä, jotka eivät ole vielä päässeet katsomoon, koska eivät ole mahtuneet sinne, Helimo sanoi.

Lisäys 17.9. klo 6.41: Helimon puolue

Lue myös:

Manse PP voitti ensimmäisen finaalin – Puhtimäki iski ratkaisun supervuorossa

Setelinippua heiluttanut Manse PP puhuttaa yhä – KPL:n pelinjohtaja hehkuttaa vastustajaa, mutta luottaa omiinsa: "Ei ole ennenkään budjeteilla voitettu"

Toni Kohonen saavuttaa hurjan rajapyykin – näin pesäpallolegenda "vääristää" tilastot kouvolalaisten eduksi

Manse PP eteni Superpesis-finaaleihin – Sotkamon Jymyn leiristä rajuja syytöksiä: "Tuomari tekee kaikkensa auttaakseen Mansea"