Rosa Liksomin samannimisen Finlandia-palkitun romaanin innoittama, Juho Kuosmasen ohjaama elokuva kertoo suomalaisen opiskelijan ja venäläisen kaivosmiehen kohtaamisesta junamatkalla. Elokuvan pääosia näyttelevät Seidi Haarla ja Juri Borisov.
Suomen Oscar-raati luonnehtii elokuvan visuaalista maailmaa uskottavan eheäksi. Raadin mukaan Hytti nro 6 on elokuvallinen elokuva, jonka konventioita rikkova näkemys kiintymyksen vaikeudesta tekee vaikutuksen. Suomen Oscar-valinnasta vastaa Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati.
Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä taas vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun.
Hytti nro 6 palkittiin tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnolla. Elokuva saapuu teattereihin 29. lokakuuta.
Viime vuonna Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kisaan valittiin Zaida Bergrothin Tove, joka onelämäkerrallinen draamaelokuva taiteilija Tove Janssonista.
Lisää aihepiiristä:
Voit keskustella aiheesta 12.10. klo 23:een saakka.