Heitä on pakotettu työleireille, raiskattu, kidutettu ja pakkosteriloitu. Heitä on kuollut leireille. Miljoonia sorretaan päivittäin ja sitä on jatkunut vuosia. He, joista puhun, ovat Länsi-Kiinan muslimitaustainen uiguurivähemmistö. Eikä heistä juuri puhuta.
Siinä, missä koomikko Dave Chappellen transyhteisöstä vitsailu saa julkkiksia ja somekansaa vaatimaan suoratoistopalvelu Netflixin boikotoimista tai Yhdysvalloissa poliisiväkivalta vetää ihmiset ympäri Eurooppaa barrikadeille, uiguurien kansanmurha ei saa samanlaista huomiota tai vaatimuksia osakseen.
Miksi ei?
Transihmisten ja Yhdysvaltojen mustien ahdinko on ihan todellista. Samaan aikaan ahdingon esittäminen on kuin brändien välistä kilpailua. Kaikille ei riitä yhtä lailla tilaa, ja brändien välisessä arvojärjestyksessä uiguurit ovat selvästi alempana.
Meidän on helppo huutaa Twitterissä, Instagramissa ja TikTokissa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisen kohtelun, anti-rasismin tai ahdistelukulttuurin lopettamisen perään. Sitä tehdään totta kai siksi, koska asiat ovat tärkeitä. Mutta tärkeisiinkin someulostuloihin on myös kannustimia. Tietyistä asioista puhumalla saa valveutuneen ihmisen rintanapin, kanssa-ajattelijoilta somepeukkuja ja pieni määrä ihmisiä – kuten somevaikuttajat – rahallista hyötyä ihmisten huomiota kaappaavasta sisällöstä.
Yksi aikamme pahimmista ihmisoikeusloukkauksista on meneillään. Siitä ei juuri puhuta, koska monille se on ristiriidassa henkilökohtaisen hyödyn kanssa. Instagram-tarinoiden tekeminen tai bestsellereiden kirjoittaminen uiguureista ei yksinkertaisesti ole huomiotaloudessamme kannattavaa.
Hiljaisuus on liiketoiminnallisesti kannattavampaa kuin selkärangan kasvattaminen.
Puhumalla Kiinan valtiosta vaikuttajat, julkkikset ja yritykset ottavat ison riskin. Jos niin tekee, Kiinan valtio ärähtää lujaa takaisin, kuten kävi esimerkiksi kotimaisen Marimekon kanssa, joka ilmoitti sivuillaan, ettei se hyväksy Kiinan uiguurialueella Xinjiangissa tuotetun puuvillan käyttöä tuotteissaan. Kiinan sitten ärähdettyä, Marimekko poisti linjauksen, mikä taas johti julkiseen ryöpytykseen Suomessa. Lopulta tiedotusfarssi päättyi siihen, että Marimekko palautti alkuperäisen linjauksen sivuilleen. Vain muutama yritys Suomessa on julkisesti ilmoittanut etteivät he käytä Xinjiangissa pakkotyöllä tuotettua puuvillaa.
Hiljaisuus on liiketoiminnallisesti kannattavampaa kuin selkärangan kasvattaminen. Yhdysvaltalainen vaate- ja kenkäjätti Nike liputtaa sivuillaan, että se ei tuota mitään Xinjianingissa. Voi jukra. Samaan aikaan merkki teki kuitenkin viime vuonna loistotuloksen Kiinassa ja Niken toiminnanjohtaja hehkutti Kiina-yhteistyötä.
Globaalit julkimot kuten koripalloilija LeBron James tai näyttelijä John Cena ovat olleet kovia kertomaan, kuinka he ovat ihmisoikeuksien puolella. Mutta kun on kyse Kiinasta, ja heidän elannostaan, kättä vedetään ripeästi lippaan keltapunaisen lipun edessä. Näin kävi kun ihmisoikeudet ja NBA-koripalloliigan sekä Hollywoodin Kiina-kauppa joutuivat vastatusten. Raha voitti.
He ovat globaalien julkkisten eliittiä. Kun hekään eivät uskalla sanoa mitään Kiinasta, miksi pienemmän luokan vaikuttajat sitä tekisivät?
Kiina on maailman toiseksi suurin talous. Sen leima repsottaa alushousuissamme, saippuoissamme, puhelimissamme ja lähestulkoon kaikkialla, mihin länsimainen käsi koskettaa. TikTok, josta sadat tuhannet niin kutsutut ”vaikuttajat" saavat elantonsa, on kiinalaislähtöinen.
Ikävä totuus on tämä, ja se mahtuu jopa twiitin mittaan: jos Kiinan talous olisi Portugalin kokoinen, uiguurien hätään olisi puututtu lujemmin. Kiinan sotilaallisen, kulttuurisen ja taloudellisen mahdin vuoksi, helppoa ratkaisua ei ole.
Minulla ei ole tarjota tajunnan räjäyttävää ratkaisua. Kun Kiinaa ei voida potkia pois maailman taloudesta ja sotilaallinen väliintulo on täysin mahdoton ajatus, niinkin tylsältä kuulostava asia kuin diplomatia ja toiminta kansainväliseltä yhteisöltä ovat avainasemassa.
On minulla silti toive erityisesti päättäjille ja vaikuttajille: jos aiot brändätä itseäsi vähemmistöjen tunteiden tulkkina, ota uiguurit selvästi paremmin osaksi työtäsi, silloinkin kun se ei ole taloudellisesti tai tykkäysten valossa järkevää.
Kiinassa on parhaillaan jopa miljoona uiguuria pidätettynä ja pakkotyöleireillä, ”vapaana” elävien uiguurien yksityisyyttä taas rikotaan valvontateknologialla.
Siitä ei voi puhua liikaa.
Sean Ricks
Kirjoittaja on kotoisin Tampereelta, juontaa Perjantai-keskusteluohjelmaa ja uskoo, että parhaat keskustelut käydään sosiaalisen median ulkopuolella.
Blogista voi keskustella 16.10. klo 23.00 saakka.
Katso myös
Perjantai-dokkari Suomessa asuvista uiguureista.