Kun James Bond riisui paitansa ensimmäisen kerran, tajusin, miksi uusi Bond-seikkailu No Time to Die tuntui niin poikkeukselliselta. Toisin kuin John Wick, Natasha Romanoff ja muut isojen viihde-elokuvien päähenkilöt, salainen agentti 007 pääsee yhä harrastamaan seksiä!
Vaikka viimeisimmät Bond-elokuvat ovat kiepsauttaneet monta asiaa katolleen, on niiden päähenkilö yhä vieteilleen antautuva mies. Daniel Craigin hahmo haluaa ja himoaa, pussaa ja panee kaikissa viidessä elokuvassaan, ihan kuten Pierce Brosnan, Sean Connery ja kumppanit häntä ennen.
Vaan jos Bondia ei lasketa, koska olet viimeksi nähnyt seksiä yhdysvaltalaisessa viihde-elokuvassa? Tai edes viitteitä kahden tai useamman ihmisen välisestä lemmestä?
Fast & Furious 9:ssä ja Jungle Cruisessa nähtiin suukko tai pari, "aikuisempaan makuun" tehdyssä Cruellassa tai totisessa Dyynissä ei sitäkään vähää.
Supersankarielokuvat ovat erityisen himottomia. Tuoreista Marvel-elokuvista Black Widow ja Shang-Chi and the Legend of The Ten Rings saa turhaan etsiä hahmojen välistä lempeä.
Onko kyse puritanismista? Paluusta Haysin ohjeiston aikaan, jolloin Hollywood kielsi kaiken moraalittoman?
Ei tietenkään, vaan rahasta.
Hollywood keskittyy nykyään liki yksinomaan kalliisiin suurtuotantoihin. Niiden täytyy palvella markkinoiden neljää keskeistä akselia – miehiä, naisia, alle ja yli 25-vuotiaita – jotta lipputuloilla saadaan katettua tuotantokustannukset.
On loogista, että seksi, joka harvoin näyttelee juonen kannalta keskeistä roolia, siivotaan pois. Niin elokuva on helpompi myydä esimerkiksi Kiinaan, maailman isoimmille elokuvamarkkinoille, joilla seksi on pannassa.
Samalla näyttelijät miettivät yhä tarkemmin, mihin suostuvat. Valkokangasseksi voi haitata mainetta ja lommo tähden brändiin viedä muoti- tai kosmetiikkakampanjarahat.
Ja tietenkin tähän kaikkeen liittyy #metoo.
Seksikohtausten historia on täynnä löysästi motivoituja coituksia, häijyjä kuvia ja kuolaavaa valtaa.
Kun mietin seksiä elokuvissa, mietin kolmea asiaa.
Mietin Mektoub, My Love: Intermezzo -nimistä elokuvaa, jonka näin Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2019. 3,5-tuntinen elokuva sijoittuu melkein kokonaan yökerhoon ja koostuu melkein yksinomaan naisten takapuolista. Keskellä on pitkä kohtaus, jossa näyttelijät harrastavat oikeasti seksiä.
Mietin Vuosaari-elokuvaa, jossa julkisuudesta haaveileva nuori nainen (Amanda Pilke) päätyy pornokuvauksiin.
Ja mietin 9 ½ viikkoa -elokuvaa, jossa kaksi newyorkilaista juppia (Kim Basinger ja Mickey Rourke) alkavat kiihkeän seksisuhteen. Sellaisen, jossa syödään jääkaappi tyhjäksi ja hässitään tähteissä.
Kaikkien kolmen tekemiseen liittyy ongelmia.
Mektoubin ohjaajaa Abdellatif Kechicheä syytettiin näyttelijöiden painostamisesta ja huonoista työolosuhteista, ihan kuten Adelen elämä, osat 1 ja 2 -elokuvan (2013) yhteydessäkin. Amanda Pilke puolestaan jätti alan vuosiksi traumatisoivien Vuosaari-kuvausten myötä. 9 ½ viikkoa -ohjaaja Adrian Lynen sanotaan käyttäneen kuvauksissaan metodeja, jotka traumatisoivat Basingeria ja horjuttivat tämän avioliittoa.
Pieleen menneiden seksikuvausten historia on pitkä. Ja vaikka kuvauksissa ketään ei olisi satutettu, on seksikohtaus silti vallan ja merkitysten miinakenttä. Millaisten kehojen annetaan valkokankaalla harrastaa seksiä ja miten sitä kuvataan? Esineellistetäänkö naista, kanavoiko kamera mieskatsetta? Onko suostumus kysytty ja annettu?
Kaiken keskellä on kiistatta helpompaa vain jättää seksi kokonaan pois.
Mutta siinä on riski, että menetetään jotain aivan olennaista.
Elokuvaseksi on osa elokuvan kieltä.
Juttelin keväällä erään näyttelijän kanssa elokuvien intiimikohtauksista. Hän sanoi, että valtaosa elokuvissa nähdystä seksistä on tyhjänpäiväistä täytettä, jolla ei ole kerronnallista funktiota. Sitä näytetään, koska alastomat kehot kiehtovat ja kiihottavat.
Olen toki samaa mieltä siitä, että intiimikohtauksen on hyvä palvella elokuvan tarinaa ja hahmoja, niin kuin vaikka Päiväperhossa (1967), Kauhunkierteessä (1973) ja Koirat eivät käytä housuja -elokuvassa (2019). On myös selvää, että seksikohtausten historia on täynnä löysästi motivoituja coituksia, häijyjä kuvia ja kuolaavaa valtaa.
Mutta ei pinnallinen seksi itsessään ole väärin, eikä sen näyttämiseen tai siitä nauttimiseen tarvitse liittää alhaisia motiiveja. Katsomme elokuvia, koska haluamme tuntea kaikkia inhimillisiä tunteita. Kauhua, surua, iloa, helpotusta, hämmennystä, voimaantumista – ja kiihottumista. Näitä tunteita elokuvantekijät ruokkivat säikyttelyllä ja kiivaalla dialogilla, takaa-ajoilla ja räjäytyksillä, banaaninkuoriin liukastelulla ja muhinoinnilla.
The Washington Postin kriitikko Ann Hornaday kirjoittaa, että hyvän seksikohtauksen kieltäminen yleisöltä on keskeisen elokuvanautinnon kieltämistä. Elokuvaseksi on osa elokuvan kieltä.
Tuota kieltä pitäisi käyttää enemmän.
Anton Vanha-Majamaa
Kirjoittaja on alkanut ihmetellä, miksi seksi ei tunnu yhtään kiinnostavan vartalonmyötäisissä asuissa kekkuloivia supersankareita.
Blogista voi keskustella 23.10. klo 23.00 saakka.