Kuten moni muukin toimiala, myös korujen valmistus ja kauppa ovat Suomessa rakennemuutoksen kourissa.
Yritysten sukupolvenvaihdoksiin liittyvien kysymysten lisäksi haasteina ovat olleet muun muassa ulkomaisten verkkokauppojan tuotteet ja myös koronapandemia.
Nyt kuitenkin monet korujen valmistajat ovat toiveikkaita. Muun muassa alan suurimpiin suomalaisiin yrityksiin kuuluvalla kuopiolaisella Saurumilla odotukset ovat korkealla.
– Meillä odotetaan vahvaa joulumyyntiä. Meillä on loistava kesä takana ja myynti on kasvussa. Eli loistavat odotukset, sanoo Saurumin myyntijohtaja Helena Tikkanen.
Myös alan etujärjestössä Suomen kultaseppien liitossa ollaan toiveikkaita. Koronan vähennettyä ulkomaanmatkailua on rahaa ohjautunut paikoin jopa tavanomaista enemmän jalometallituotteisiin. Toisaalta alan keskeiset raaka-aineet, kuten kulta, ovat kallistuneet.
– Se luo tietenkin painetta kultakorujen hintatasoon. Sen seurauksena hopea materiaalina on vallannut alaa. Hopeakoruja valmistetaan paljon ja myydään paljon, sanoo liiton toiminnanjohtaja Henrik Kihlman.
Entä onko alalla nyt jotain erityisiä virtauksia ja trendejä?
Vaikka timanttien kaivamisella ja jalometallien hankkimiseen liittyvällä kaivostoiminnalla on hyvinkin synkkä historia, ainakin vastuullisuus ja reilu kauppa tekevät tuloaan jalometallialalle.
– Vastuullisuuteen liittyvät teemat nousevat koko ajan tärkeämmiksi ja tärkeämmiksi. Pidetään huolta siitä, että raaka-aineet ovat turvallisia eivätkä sisällä vieraita aineita. Myöskin pyritään siihen, että mahdollisimman paljon käytettään kierrätettyä materiaalia. Ja yhä enemmän tulee fair trade [reilun kaupan] tuotteita, joissa koko ketju on läpinäkyvä.
Monen valmistajan myyntivalttina onkin jo se, että lähes kaikki uusiin koruihin tarvitut jalometallit ovat kierrätettyjä.
– Hopeasta 93 prosenttia ja kullasta jopa 99 prosenttia on kierrätettyä raaka-ainetta, eli sitä suomalainen arvostaa tänä päivänä, kertoo Saurumin myyntijohtaja Tikkanen.
Entä millaisia hyödykkeitä korut ovat sijoitusmielessä? Kannattaako niitä ostaa jo pelkästään niiden arvokkaiden raaka-aineiden takia?
Kultaseppien liiton Kihlmanin mukaan koru on valmistettu koruksi, eli siinä on keskeistä taiteellinen työ. Jos taas haluaa sijoittaa raaka-aineisiin, silloin kannattaa ostaa jalometalleita harkkoina.
– Kun investoi koruihin, ostaa myös kauneutta ja jotakin mistä voi nauttia. Sitten sillä on myös jalometalleihin liittyvä arvo, joka pysyy ja on hyvä bonus, Kihlman tiivistää.
Kuopiolainen koruvalmistaja Saurum teki parhaan tuloksensa 20 vuoteen