Paljon parjattu sote-uudistus ei ole pelkkiä uhkakuvia ja keskittämistavoitteita. Uudet hyvinvointialueet astuvat voimaan runsaan vuoden kuluttua ja paljon hyvää uudistustyötä on jo tehty.
Etelä-Pohjanmaalla on esimerkiksi on kehitetty alueen perhekeskuksia ja nuorten mielenterveyspalveluja hankerahan turvin.
Yläkouluihin on lisätty psykiatrisia sairaanhoitajia, joita on nyt jo lähes kaikissa Etelä-Pohjanmaan yläkouluissa.
– Tarve on ollut suuri ja kasvanut viime vuosina, eikä varmasti loppua ole vielä näkyvissä, sanoo hankepäällikkö Tytti Luoto.
Luoto kertoo, että lisäksi koulu- ja opiskeluterveydenhoitajia ja kuraattoreja on koulutettu masennuksen lyhytterapian osaajiksi, IPC-ohjaajiksi. Jopa 50 ammattilaista on saanut koulutuksen vuoden 2021 aikana.
– Nuorilta saatu palaute tästä menetelmästä on ollut todella hyvää ja he suosittelevat lähes satapronsenttisesti tätä myös toisille nuorille, kertoo Luoto.
Nuorten mielenterveyspalveluja on kehitetty Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeen avulla. Seinäjoen kaupungin hallinnoimassa hankkeessa ovat mukana kaikki Etelä-Pohjanmaan kunnat. Uusi täydentävä hakukierros on parhaillaan käynnissä.