Kuluvan viikon aikana myös energiayhtiö Fortum on esitellyt toimintaansa ja tavoitteitaan EU:n rahoituspalveluista ja rahoitusvakaudesta vastaavalle komissaarille Mairead McGuinnessille.
Vierailua Fortumin pääkonttorissa Espoossa keskiviikkona isännöineen toimitusjohtaja Markus Rauramon mukaan komissaari oli kiinnostunut useammasta asiasta.
– McGuinness oli kiinnostunut ydinvoimasta, kaasusta ja metsästä. Näitä kaikkia kolmea sivuttiin.
Ydinvoimassa komissaaria erityisesti kiinnosti se, miten Suomi on hoitanut ydinjätteiden loppusijoituksen ja sen rahoituksen.
– Meillä kaikki ydinjätteen loppusijoitus on rahoitettu jo ydinvoiman käyttöönotosta alkaen, Rauramo sanoo.
EU:n kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmään eli taksonomiaan liittyen Fortumilla oli komissaarille selkeä viesti.
Kun paljon hiilivoimaa ja ydinvoimaa lähtee pois, tarvitaan valtavat määrät uusiutuvaa energiaa. Ja jotta uusiutuva energia voi tulla markkinoille, tarvitaan joustavaa voimaa. Sähköä kun tarvitaan myös silloin, kun pilvi varjostaa aurinkovoimalaa ja tuulivoimalan siipi ei pyöri.
Joustava voima tulee Rauramon mukaan keskipitkällä aikavälillä kaasuvoimaloista.
– Jos kaasu ja ydinvoima eivät olisi taksonomiassa mukana, Euroopan päästövähennystavoitteisiin pääseminen olisi tosi paljon hankalampaa, sanoo Rauramo.
Myös ydinvoimakysymys on Fortumille ajankohtainen.
– Ydinvoimalat tarvitsevat uutta rahoitusta kymmeniä miljoonia vuodessa ja satoja miljoonia niiden elinkaaren aikana.
Fortumissa pohditaan muu muassa Suomen vanhimman eli Loviisan ydinvoimalan käyttöiän jatkamista.
– Me ei tiedetä, miltä se taksonomiaesitys näyttää ja miten se vaikuttaa, mutta jos se heikentää rahoituksen saatavuutta, silloin ydinvoiman kannattavuus ja ydinvoiman elinaikojen jatkot tulevat hankalammiksi, arvioi Rauramo.