Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Etelä-Suomessa kuusi ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammaa, Pirkanmaalla kolme

Helsingissä on ollut hoidettavana enemmän ilotulitteiden aiheuttamia silmävammapotilaita kuin vuosi sitten, samoin Pirkanmaalla Tampereella. Turussa sen sijaan ei ole ollut yhtään silmävammapotilaita. Yhdeksästä vammautuneesta vain yhdellä oli suojalasit.

Suojalaseja.
Suojalasit ovat olleet pakollisia vuodesta 2011 lähtien ilotulitetta sytytettäessä. Myös ilotulitusta ulkona seuraaville katsojille on jo useiden vuosien ajan suositeltu suojalaseja. Kuva: Antti Eintola / Yle
  • Saara Hirvonen

Helsingin yliopistollisen sairaalan silmätautien klinikan uusivuosi on ollut kahta viime vuotta vilkkaampi. Uudenvuodenpäivän puoleenpäivään mennessä klinikalla on ollut hoidettavana kuusi ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammapotilasta. Viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna potilaita oli samassa ajassa kolme.

Kolmen potilaan vammat ovat vakavia, yhdellä potilaalla keskivaikeita ja kahden potilaan vammat ovat lieviä. Vammautuneet ovat ilotulittajia ja katsojia, yhtä lukuun ottamatta heillä ei ole ollut suojalaseja.

Vammautuneista yksi oli alle 15-vuotias lapsi, neljä on 18–20-vuotiaita nuoria miehiä ja yksi oli yli 50-vuotias mies. Heistä kaksi oli käsitellyt tulitetta ilman suojalaseja ja yksi suojalasien kanssa, kolme oli katsellut tulitusta lähietäisyydeltä noin metrin päästä käyttämättä suojalaseja.

Viisi potilasta on tullut hoidettavaksi muista sairaaloista, kaksi Hyvinkäältä, yksi Kuusankoskelta ja kaksi Lappeenrannasta.

– Yhdessä tapauksessa pata sytytettiin asianmukaisesti ja tulittaja seurasi rakettien räjähtämistä taivaalla, kun yksi viallisen tulitteen raketti lähtikin väärään suuntaan ja osui häntä suoraan kasvoihin suojalasien reunaan. Suojalasit siirtyivät paikaltaan ja rikkoutuivat, mutta ilman niitä vamma olisi todennäköisesti ollut huomattavasti pahempi, sanoo ylilääkäri Tero Kivelä.

Kivelän mukaan jopa kasvoluut olisivat voineet murtua.

HUS muistutti rakettien vaaroista ja suojalasien käytöstä tiedotteella jo ennen joulua.

Pirkanmaalla kolme ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammaa

Tampereen yliopistolliseen sairaalaan on tullut kolme ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammapotilasta uudenvuodenpäivän aamupäivään, kello 10.30 mennessä. Heistä kahdella on kohtalaisen vakava silmävamma ja yhdellä lievä.

– Kaikki potilaat ovat nuoria miehiä, yksi heistä on ollut katsojana liian lähellä ja kaksi on itse ampunut raketteja. Kenelläkään heistä ei ole ollut suojalasit käytössä, sanoo päivystävä silmälääkäri Iason Vroullis TAYSista.

Vroulliksen mukaan kahden vammat voivat aiheuttaa tilapäistä, mutta ohimenevää näköhaittaa. Haittaa voi aiheutua näkökykyä alentavasti myöhemminkin.

Vuosi sitten ei Vroulliksen mukaan tiettävästi tullut yhtään sairaanhoitoa vaativaa silmävammapotilasta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Alueen silmäpoliklinikka on jakanut vuodenvaihteessa ilmaisia suojalaseja halukkaille.

Varsinais-Suomessa ei ole aamupäivään mennessä tullut silmäpotilaita Turun yliopistolliseen sairaalaan.

Suojalasit pakollisia ilotulitteiden sytyttäjille

Suojalasien käyttö on ollut pakollista ilotulitetta sytytettäessä vuodesta 2011 alkaen. Suojalasien yleistynyt käyttö on vähentänyt ilotulitteiden sytyttäjien vammautumisia ja etenkin vakavia silmävammoja.

Suojautuminen kuitenkin unohtuu liian usein ilotulitusta seuraavilta.

– Lähes puolet ilotulitteiden aiheuttamista silmävammoista osuu sivustakatsojalle. Tulitteiden joukossa on aina viallisia kappaleita, vaikka niitä käytettäisiin ohjeiden mukaisesti. Ne voivat räjähtää syttyessä, jäädä maastoon tai kääntyä väärään suuntaan, sanoo HUSin silmätautien ylilääkäri Tero Kivelä.

Kivelä muistuttaa, että suojalasit on syytä hankkia, vaikka ilotulituksia seuraa pitkänkin matkan päästä.

– Erityisesti tämä koskee lapsia, joiden silmävammojen osuus ei ole merkittävästi vähentynyt. Viime vuonna nuorin silmävamman saanut oli 4-vuotias katsoja, nyt alle 15-vuotias.

Ilotulitteista aiheutuvat keskivaikeat ja vaikeat silmävammat voitaisiin lähes aina välttää käyttämällä suojalaseja.

Viime uutena vuotena Suomen sairaaloissa hoidettiin 11 ilotulitteista vammautunutta, joista HUSissa kahta potilasta. Molemmilla loukkaantuneilla ei ollut onnettomuuden sattuessa suojalaseja.

– Silmävamma aiheuttaa parikin viikkoa työkyvyttömyyttä, kipua ja särkyä. Vaikeamman silmävamman saaneille voi jäädä pysyviä haittoja. Suojalaseja käyttävien silmävammat ovat yleensä lieviä, Kivelä sanoo.

Edulliset muoviset, polykarbonaatista tehdyt, suojalasit sopivat kaiken ikäisille ja kestävät vuodesta toiseen, HUS muistuttaa.

Lue myös:

Yksitoista sai ilotulitteista silmävammoja uudenvuoden juhlinnassa – nuorin nelivuotias

Ilotulitteista aiheutunut seitsemän sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa – suurin osa tapauksista Etelä-Suomessa

Ilotulitteiden aiheuttamat silmävammat vähenivät viime vuodenvaihteesta