Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tanska–Suomi-ottelussa hengestään taistellut Christian Eriksen kiitti kaikista kyynelistä – kertoi, ettei pelkää uutta sydänpysähdystä: "Tavoitteeni on MM-kisoissa"

Christian Eriksen rikkoi mediahiljaisuuden. Hän kertoi tunteikkaassa haastattelussa, että aikoo jatkaa uraansa huipputasolla.

Christian Eriksen haluaa MM-kisoihin
  • Mika Halonen

Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta 2021 koettiin kauhunhetkiä, jotka eivät unohdu. Tanskan maajoukkueen tähti Christian Eriksen lyyhistyi kentän pintaan ensimmäisen puoliajan lopulla Suomen maajoukkueen historian ensimmäisessä arvokisaottelussa.

Eriksenin sydän pysähtyi. Sitä seuranneet, epäuskoiset ja ikuiselta tuntuneet minuutit päättyivät onnellisesti, kun elvytys onnistui, Eriksen virkosi ja hänet siirrettiin sairaalahoitoon. Itse ottelu jatkui pitkän tauon jälkeen, ja Suomi voitti sen Joel Pohjanpalon osumalla 1–0.

Eriksen päivitti kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa muutama päivä EM-kisaottelun jälkeen.

– Voin hyvin olosuhteisiin nähden. Minun on käytävä läpi vielä muutamia tutkimuksia sairaalassa, mutta vointini on ok. Kannustan Tanskan joukkueen poikia seuraavissa ottelussa. Pelatkaa koko Tanskalle, Eriksen kirjoitti tuolloin.

Lopulta Tanska ylsi EM-kisoissa upeasti aina välieriin asti, joissa se hävisi Englannille. Italia voitti finaalissa Englannin ja EM-kultaa.

"Kiitos kyynelistä, minä olen yhä täällä"

Nyt tiistaina Eriksen rikkoi mediahiljaisuuden, jota hän oli pitänyt. Eriksen halusi etenkin kiittää valtavasta tuesta, jota hän ja koko perhe on saanut kesästä asti.

– Ihmiset ovat itkeneet olohuoneissaan, Parken-stadionin katsomossa ja missä tahansa sitten ovatkin itkeneet. He ovat nähneet tilanteen. Nyt voin sanoa heille, että kiitos kyynelistä, minä olen yhä täällä, Eriksen sanoi Tanskan yleisradioyhtiö DR:n haastattelussa.

Eriksen julkaisi Instagramissa osan haastattelusta. Video on nähtävissä alla tai tästä linkistä.

Eriksen kertoi saaneensa perheensä kanssa uskomattoman määrän tuen osoituksia, kirjeitä ja viestejä.

– Oli ihmeellistä ajatella, että "entä jos en olisi enää täällä". No, olen onnellisesti yhä täällä. Ja voin leikkiä lasteni kanssa, Eriksen muun muassa pohti tunteikkaassa haastattelussa.

"Ei ole mitään, miksi pitäisi sanoa 'ei' jalkapallolle"

Eriksen, 29, valotti haastattelussa myös uransa tulevia tavoitteita. Hän aikoo jatkaa pelaamista, aivan huipputasolla.

Eriksenille asennettiin sydänpysähdyksen jälkeen ICD-tahdistin (implantable cardioverter defibrillator), joka kykenee antamaan rytmihäiriön pysäyttävän sähköiskun.

Joulukuussa Eriksen ja hänen italialainen seurajoukkueensa Inter kertoivat, että he ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä. Italiassa säännöt estävät tahdistimen saaneen pelaajan lisenssin muun muassa jalkapallosarjoissa.

Christian Eriksen
Christian Eriksen ennen dramaattista Tanska–Suomi-ottelua EM-kisoissa kesäkuussa 2021. Kuva: Getty Images

Eriksen harjoittelee tällä hetkellä omatoimisesti ja etsii seuraavaa seuraansa. Hän kertoi, ettei pelkää ollenkaan, että saisi sydänpysähdyksen uudelleen ottelussa. Hän kertoi DR:lle, että oli aluksi epäileväinen, mutta kaikki testit ja lääkärien kanssa käydyt keskustelut ovat saaneet hänet vakuuttuneeksi, että uraa voi jatkaa.

– Luulen, että kyse on rakkaudesta pelata jalkapalloa. Voinko nähdä itseni niin, että en pelaa, kun lääkärit sanovat, että on ihan ok pelata. Ei ole mitään, miksi minun pitäisi sanoa jalkapallolle "ei".

Eriksen kertoi keskustelleensa myös vaimonsa Sabrinan kanssa, ja perhe tukee hänen uransa jatkoa. Christianilla ja Sabrinalla on kaksi lasta.

– Tavoitteeni on, että pääsen MM-lopputurnaukseen Qatariin, Eriksen ilmoitti.

Tanska varmisti MM-karsinnoissa MM-kisapaikkansa. Turnaus pelataan marras-joulukuussa 2022.

Toinen pätkä Eriksenin haastattelusta on nähtävissä alla tai tästä linkistä.

Lue lisää:

Katso uusi dokumentti Huuhkajien EM-taipaleesta! Arajuuri, Pohjanpalo ja Hradecky kuvailevat avoimesti tunteita, joita Tanska-ottelussa käytiin läpi

Inter valmis päästämään Christian Eriksenin pelaamaan muualle – ei saa pelata Italiassa

Sydänpysähdyksen saanut Eriksen palasi Interin harjoituskeskukseen

Näistä dramaattisista hetkistä jalkapallon EM-kisat muistetaan – asiantuntija hehkutti Italian kasvutarinaa kansallisesta häpeästä mestariksi

Christian Eriksen on päässyt pois sairaalasta – vieraili Tanskan joukkueen luona leikkauksen jälkeen: "Voin hyvin olosuhteisiin nähden"

Äänet päälle! Näin sykähdyttävästi Christian Erikseniä kunnioitettiin – Belgia ja Tanska lopettivat hetkeksi pelaamisen

Huuhkajien upea ele keräsi maailman huomion – Suomi toivotti lämmittelypaidoillaan Tanskan tähden Eriksenin paranemista

"Tuntuu, että meitä painostettiin" – Tanskan valmentaja jatkaa kritiikkiään Suomi-ottelun pelaamisesta, heitti vertauksen koronasääntöihin

Tanskalaispelaajat puhuivat ensimmäistä kertaa viikonlopun tunnemyrskystä – "Minulla on ollut mielessäni asioita, joita en toivoisi ajattelevani"