Pankinjohtaja Ahti Hirvonen on kuollut. Hän kuoli perjantaina 90-vuotiaana. Asiasta kertoi Hirvosen omaisten pyynnöstä lauantaina Nordea STT:lle.
Viipurissa vuoden 1931 maaliskuussa syntynyt Hirvonen toimi uransa aikana muun muassa Suomen Yhdyspankin pääjohtajana vuosina 1989–92. Hänen kautensa osui keskelle 1990-luvun alun lamaa ja pankkikriisiä.
Hirvonen vaikutti myös usean pörssiyhtiön hallituksessa, mukaan lukien Nokian ja Finnairin hallituksissa. Lisäksi hänellä oli useita luottamustoimia hengellisissä yhteisöissä, kuten Suomen Lähetysseurassa ja Tuomasyhteisössä. Hän oli mukana myös sosiaalialan järjestön HelsinkiMission toiminnassa.
Koulutukseltaan Hirvonen oli kauppatieteiden maisteri.
Suomen Yhdyspankki (SYP) ja Kansallis-Osake-Pankki (KOP) yhdistyivät vuonna 1995, jolloin syntyi Merita. Merita yhdistyi myöhemmin ruotsalaisen Nordbankenin kanssa, jolloin syntyi Nordea.
Oikaisu 31.1. klo 12.10: Juttuun korjattu, että HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö. Jutussa luki aiemmin, että kyse olisi hengellisestä yhteisöstä.