Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoo, että Suomi haluaa keskustella Kansainvälisen jääkiekkoliiton ja muiden suurten kiekkomaiden kanssa, voiko Venäjä osallistua tänä keväänä Suomessa järjestettäviin MM-kisoihin.
Aihe on noussut keskusteluun sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
– Tästä haluamme keskustella muiden osapuolien kanssa, Nummela sanoo.
Toukokuun 13. päivä käynnistyvä MM-turnaus pelataan Tampereella ja Helsingissä.
Lohko A:n ottelut on määrä pelata Helsingin areenassa. Lohkon joukkueet ovat Kanada, Slovakia, Saksa, Sveitsi, Italia, Tanska, Kazakstan ja Venäjän olympiaurheilijoiden joukkue.
Helsingin areenan nimisponsori Hartwall selvittää, voiko se irtaantua areenan yhteistyösopimuksesta.
Areena on ollut vuodesta 2013 lähtien venäläisomistuksessa. Areenan omistaa Helsingin Halli Oy, jonka pääosakas on Arena Events Oy. Molempien yhtiöiden hallituksien puheenjohtaja on venäläinen liikemies Roman Rotenberg. Hän on Gennadi Timtšenkon ohella areenan suurimpia omistajia.
Roman Rotenbergin isä on Boris Rotenberg ja setä Arkadi Rotenberg. Timtšenko ja Rotenbergit ovat tunnettuja läheisistä suhteistaan presidentti Vladimir Putiniin. Yhdysvallat ja Britannia ovat asettaneet liikemiehiä Venäjä-vastaisille pakotelistoille.
Harri Nummela, tullaanko ensi kevään MM-kisaotteluita pelaamaan Helsingin areenassa?
– Kansainvälisessä jääkiekossa on auki tällä hetkellä monta kysymystä, mitä tämän valitettavan surullisen tilanteen seurauksena pitää käsitellä. Nämä ovat asioita, joita Suomen jääkiekkoliitto ei voi yksin päättää. Tämän tilanteen kehitys on varmasti yksi määrittävä tekijä ja se ohjaa varmasti yhteisen keskustelun lopputulosta, Nummela sanoo.
Aikooko Suomen miesten tai naisten jääkiekkomaajoukkue pelata jatkossa Helsingin areenassa maaotteluita?
– Tästä asiasta emme ole ehtineet keskustella tai linjauksia tehdä, Nummela sanoo.
Ensi kevään MM-kisoissa Suomi pelaa alkulohko-ottelunsa Tampereella. Samassa lohkossa pelaavat Ruotsi, Yhdysvallat, Tshekki, Latvia, Norja, Iso-Britannia ja Valko-Venäjä.
Suomen jääkiekkoliitto tuomitsee Venäjän toimet Ukrainassa. Liitto ilmoitti tänään, että se poistaa Leijonien jäädytetyt pelipaidat ja maailmanmestaruusviirit Helsingin areenan katosta. Paitojen ja viirien tulevasta sijoituspaikasta päätetään myöhemmin.
– Suomen jääkiekkoliitto ei voi hyväksyä Venäjän toimintaa Ukrainassa. Tällaisella kannanotolla haluamme osoittaa tukemme Ukrainalle, Nummela sanoo.
Lue myös:
Jokerit jättää KHL:n kauden kesken – "Maailmassa eletään juuri nyt todella vaikeita aikoja"
Suomen Jääkiekkoliitto laskee Leijonien paidat Helsingin areenan katosta – tuomitsee Venäjän toimet