– Venäjän vallanpitäjät väittävät, että Ukraina on täynnä natseja. Ukrainan parlamentin tummaihoisena jäsenenä olen elävä esimerkki, että kyseessä on järjetön valhe.
Painin olympiavoittaja Zhan Beleniuk, 31, on toistanut kyseistä lausetta viime viikkoina usein. Ukrainalainen urheilutähti ja maan parlamentin jäsen on taistellut Venäjän hallinnon propagandaa vastaan muistuttamalla omasta tarinastaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on perustellut sotatoimiaan Ukrainassa muun muassa sillä, että tarkoituksena on pelastaa venäjänkielisiä kansalaisia ukrainalaisilta natseilta. Putinin mukaan sodan sijaan Ukrainassa on käynnissä erityisoperaatio rauhan turvaamiseksi.
– Minulla on olo, että ihmisistä on tullut zombeja. He uskovat käsittämättömiä valheita, jotka eivät kuvaa edes pienissä määrin maamme tilaa. En tiedä, miten sellaiseen voi edes uskoa, Kiovassa oleva Beleniuk sanoo videopuhelun välityksellä Yle Urheilulle.
– Sata prosenttia kansasta ei voi olla natseja. Venäläisille yritellään tarjoilla tätä sotaa tärkeänä ja tarpeellisena. Samalla salataan se, että täällä tapetaan tavallisia kansalaisia, tuhotaan useita kaupunkeja, aiheutetaan humanitaarista katastrofia ja estetään viattomien siviilien pakenemista sota-alueilta.
Kiovassa syntyneellä Beleniukilla on ukrainalainen äiti ja ruandalainen isä. Kiovassa lentäjäksi kouluttautunut isä Vincent lähti 1990-luvun alussa Ruandaan taistelemaan maan sisällissodassa. Hän ei palannut koskaan Ukrainaan, vaan kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 2001.
Beleniuk varttui köyhissä olosuhteissa Ukrainassa äitinsä ja isoäitinsä kasvattamana. Yhdeksänvuotiaana hän innostui koripallosta ja painista. Koripallo jäi, mutta kreikkalais-roomalainen paini teki Beleniukista yhden Ukrainan suosituimmista urheilijoista. Beleniuk saavutti urallaan lukuisia arvokisamitaleja, joista kirkkaimmat ovat vuosien 2015 ja 2019 maailmanmestaruudet ja viime kesänä Tokiossa voitettu olympiakulta.
Vuonna 2019 Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pyysi Beleniukia Kansan palvelija -puolueeseensa. Beleniuk suostui sillä ehdolla, että saisi keskittyä Tokion olympialaisiin, joissa hän tavoitteli uransa ensimmäistä olympiakultaa.
Nykyään Beleniuk vastaa puolueessaan Ukrainan urheilun kehittämisestä ja nuorisourheilusta, jotka ovat lähellä innokkaaksi urheilumieheksi tunnustautuvan Zelenskyin sydäntä. Lisäksi Beleniuk on Ukrainan parlamentin jäsen.
"Vallanpitäjämme eivät ole karanneet minnekään"
Beleniuk on kertonut avoimesti, ettei tummaihoinen urheilija ja kansanedustaja ole ollut kaikkien ukrainalaisten mieleen. Hän kuitenkin korostaa, että kyse on ollut yksittäisistä tapauksista ja satunnaisista rasistisista huuteluista.
– Vastaavaa tapahtuu jokaisessa maassa. Ukrainalainen yhteisö on suvaitsevainen. Ukrainalaiset ottavat tänne hyvällä asenteella saapuvat ihmiset ilolla vastaan. Eri asia, jos tänne tullaan sotavarusteiden ja automaattiaseiden kanssa tappamaan kansalaisiamme, hän sanoo.
Beleniukin mukaan Venäjän vajaat kaksi viikkoa sitten aloittama laajamittainen hyökkäys on hitsannut ukrainalaisia entistä vahvemmin yhteen.
– Ihmiset ovat keskittyneet puolustamaan maatamme riippumatta siitä, mistä päin Ukrainaa he tulevat ja mitä kieltä puhuvat. Niin venäjän- kuin ukrainankieliset kansalaisemme vihaavat Kremliä ja Venäjää kaiken sen kärsimyksen vuoksi, jota he ovat aiheuttaneet meille näinä päivinä. En olisi voinut kuvitella pahimmassa painajaisessakaan, että tuollainen aggressio olisi mahdollista.
Beleniuk on parhaillaan Kiovassa, jossa hän koordinoi vapaaehtoistoimintaa, järjestelee elintarvikkeiden jakelua kaupungissa sekä jakaa kansalaisille ja Ukrainan ulkopuolelle tietoa. Ukrainan parlamentti kokoontui viimeksi muutama päivä sitten, nyt kansanedustajat ovat lähteneet eri puolille maata.
– Perheeni on lähtenyt kaupungista, mutta itse halusin jäädä huolehtiakseni muun muassa urheilijoista, jotka ovat vielä täällä. Yritän olla hyödyksi ruuan ja tavaran toimituksessa rintamalle, Beleniuk kertoo.
– Venäläisessä propagandassa on väitetty, että presidenttimme on lentänyt maasta ja parlamentin jäsenet jättäneet kansalaiset oman onnensa nojaan. Haluan osoittaa, etteivät vallanpitäjämme ole karanneet minnekään. Koen, että läsnäoloni Kiovassa antaa sotilaille uskoa ja voimaa. Käytämme nyt kaiken aikamme pääkaupungin puolustamiseen.
Vajaat kaksi viikkoa kestäneellä sodalla on ollut jo tässä vaiheessa karmea hinta. Monia ukrainalaisia kaupunkeja on tuhottu, useita satoja siviilejä on kuollut ja Ukrainasta on paennut lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
– En osaa kuvitella, miten paljon aikaa menee, että saamme korjattua kaikki ne tuhot, joita näemme nyt. Miten paljon aikaa menee kaupunkien uudelleenrakentamiseen, miten paljon aikaa menee, että kansa oppii elämään tapahtuneen kanssa ja pääsee taas jaloilleen. Yhden ystäväni isä kuoli sydänkohtaukseen, toisen ystäväni isä sai infarktin… Ihmiset menettävät ison osan terveydestään stressin ja paniikin vuoksi. Äitini ei syönyt tai juonut pariin päivään eikä halunnut puhua kenenkään kanssa. Hänelle tapahtunut oli täysi järkytys, Beleniuk sanoo.
Beleniuk on vaatinut kansainvälistä urheiluyhteisöä tekemään osansa Venäjän hallinnon pysäyttämiseksi. Hän on tyytyväinen, että urheilumaailma on reagoinut tapahtuneeseen voimakkaasti.
– Meitä tukee koko urheilumaailma lukuun ottamatta venäläisiä urheilijoita, Beleniuk sanoo.
Valtaosa venäläisurheilijoista on pysytellyt visusti hiljaa vallitsevasta maailmantilanteesta. Muutamat harvat kuten lentopallolegenda Jekaterina Gamova ja entinen moukarinheittäjä Sergei Litvinov ovat tuominneet maansa hallinnon toiminnan jyrkästi, mutta joukossa on yhtä lailla presidentti Vladimir Putinia kannattavia urheilunimiä. Heihin kuuluu esimerkiksi painin kaksinkertainen olympiavoittaja Roman Vlasov, joka julkaisi hiljattain Instagram-tilillään Venäjän armeijaa tukevan kannanoton.
Beleniuk vastasi painikollegalleen kovaan sävyyn sosiaalisessa mediassa.
– Roman Vlasov, jos sinua kehotetaan istumaan tankkiin ja ajamaan tänne "pelastamaan" meitä, älä kieltäydy. Tapaamme täällä, Beleniuk kirjoitti.
– Putinia kannattavat ihmiset ovat menettäneet ukrainalaisten kunnioituksen. Uskon, ettei osa venäläisistäkään arvosta heitä. Tuollaisen rikollisen hallinnon tukeminen kertoo, ettei ihminen kunnioita edes itseään, hän sanoo nyt.
Beleniuk sanoo ymmärtävänsä syyt venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden vaikenemiseen. Moni pelkää menettävänsä paitsi työpaikkansa myös vapautensa.
– Mutta kun kohtaa sen, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu, kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin työpaikasta tai vankeustuomiosta. Toivoisin, että kaikki tulisivat julkisuuteen mielipiteensä kanssa, jotta tämä karmeus saadaan loppumaan. En ymmärrä, mitä järkeä tässä sodassa on. Tämä on puhdasta ukrainalaisen kansan tuhoamista.
Lue myös: