Viime viikkoina Nato-keskustelun retorinen kuvasto on muuttunut äkillisesti. Tämä näkyy erityisesti Natoon liittymistä vastustavien puheessa.
Ihmisten kielenkäytön tavat ovat aina kiinnostavia. Naton kannattajien retoriikassa ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään oleellista. Nyt vain myhäillään tyyliin ”Mitäs minä sanoin”. Naton vastustajista sen kannattajiksi muuttuneiden pragmatismi ei myöskään sisällä Aristoteleen kantapään arvoisia kielikukkasia.
Mutta vastustajien kieliopissa erottaa suuren muutoksen. Kiinnitän tässä siis huomioni puhetapaan, en niinkään sen sisältöön.
Tietenkin retoriikalla on aina reaalitodellisuuteen paalutettu ideologinen perustansa. Oman havaintoni mukaan Nato-vastaisessa puheessa se on usein amerikkalaisvastaisuus. Tämän ytimen ympärille on jo YYA-ajoista alkaen rakennettu suurta kertomusta Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta.
Nyt tämän narratiivin tukipilarit ovat murentuneet pois Venäjän hyökkäyssodan ansiosta. Vaikutus Nato-vastaiseen retoriikkaan on ollut dramaattinen, kun puhuja huomaa leijuvansa ilmassa.
Suomessa puhuttiin pitkään Nato-optiosta. En tiedä, ymmärsikö kukaan, mikä se oli.
Finanssimaailmassa optio tarkoittaa tavallisesti rahalla lunastettua lappusta, joka oikeuttaa ostamaan tai myymään vaikkapa tietyn osakkeen tiettyyn hintaan. Nato-option suhteen minulle ei koskaan selvinnyt, olimmeko ostamassa vai myymässä.
Optiomielikuva viittasi pikemmin eräänlaiseen etukuponkiin. Epäselväksi jäi, keneltä tuo kuponki oli saatu.
Nyt sanotaan, että Nato-ovi on auki. Tai Nato-ovi on vähintään raollaan, ellei se sitten ole kohta sulkeutumassa.
Joka tapauksessa Venäjän hyökkäys korvasi optiokuvaston ovella. Nyt sanotaan, että Nato-ovi on auki. Tai Nato-ovi on vähintään raollaan, ellei se sitten ole kohta sulkeutumassa.
Tämä puhe herättää kuolemanrajakokemuksista tutun mielikuvan. Juuri ennen tajunnan sammumista nähdään kirkas käytävä, jonka toisessa päässä edesmenneet sukulaiset, kuten norjalaiset ja tanskalaiset, viittoilevat rohkaisevasti. Mielen täyttää rauha ja suunnaton levollisuus, kun paratiisi on enää parin askeleen päässä.
Vain muutamia kuukausia sitten Nato-oven avaamista vastustavat pilkkasivat sitä kolkuttelevia Nato-kiimaisiksi. Tämä oli harvinaisen halveksiva ilmaisu. Se leimasi kannattajat järjettömiksi, seksuaalisen kiihkon vallassa toimiviksi eläimiksi. Toivon, että moista retoriikkaa harrastaneet osaavat nyt hävetä.
Sillä yhtäkkiä puhe kiimasta on kadonnut. Pilkkakirveistä on sukeutunut Paasikiveä jäljitteleviä valtiomiehiä. Varoitetaan, että nyt ei saa hötkyillä. Nyt kaikkea pitää punnita huolella ja tarkasti.
Ulosantikin on muuttunut. Sanat putoavat möreinä, hitaina ja painokkaina. Epäselväksi jää vain se, miksei jo aiemmin punnittu ja harkittu.
Samalla Natoa vastustavaan retoriikkaan on hiipinyt jonkinlainen kiukkuinen epätoivo. Puhe idän ja lännen välillä keikkuvasta välittäjävaltiosta on unohtunut. Sen sijaan argumentteja kaavitaan jo tynnyrin pohjilta.
Väitetään, ettei Naton suuresta kannatuksesta kertoviin gallupeihin voi luottaa. Vähän aikaa sitten samat, silloin Naton vastustuksesta kertovat gallupit sen sijaan ilmaisivat vastustajien mielestä tilanteen äärimmäisen luotettavasti.
Sanotaan, ettei Natoon kannata liittyä, koska emme tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. On vaikea keksiä heiveröisempää perustelua.
Näiden tekosyiden lävitse häämöttää mörkö nimeltä Yhdysvallat. Perusteeton pelko, että Natossa joutuisimme taistelemaan amerikkalaisten sotia. Usko, että Naton ulkopuolella voisimme kyyristellä huomaamattomina sillä aikaa, kun Venäjä jauhaa läntisen maailman tuhkaksi.
Että sen jälkeen, kun kaikki olisi ohitse, avaisimme silmät, nousisimme pystyyn ja kävisimme saunan lämmitykseen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Edeltävä lause on tietysti esimerkki retoriikasta. Mutta viime kädessä Nato-kysymyskin tullaan päättämään mielikuvien perusteella. Ei ole olemassa mitään Nato-algoritmia, josta ulos pullahtaisi matemaattisen täsmällinen kyllä tai ei.
Niinpä on mielekästä keskustella Nato-ovesta, vaikka se merkitsee eri ihmisille eri asioita.
Mutta tärkeintä ei ole, onko Nato-ovi auki vai kiinni.
Kuten liikuntavammaiset tietävät, oleellisin kysymys on, onko pääsy ovelle esteetön.
Suomi on geopolitiikan liikuntarajoitteinen. Sen ymmärtää jokainen. Ilman invaluiskaa emme Nato-ovelle pysty kapuamaan. Toivottavasti sitä ollaan jo suunnittelemassa.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori ja kirjailija. Hän on kiinnostunut kaikesta siitä, mitä ei kunnolla ymmärrä.
Kolumnista voi keskustella 29.3. klo 23.00 saakka.